Koirat

Eli olen aloitteleva kasvattaja ja omistan kennelnimen Jikino Kensha. Blogissani haluan esitellä omat rakkaat kippurani täällä kotona, vaikkakin niitä on muutama myös sijoituksessa. Tämä blogi on lähinä niille ihmisille, joita kiinnostavat meidän koira-aiheiset puuhailut ja toiminta. Siksi rakkaat sijoitukset ja yhteisomistuskoirat saavat oman alueens virallisilta kotisivuilta, mutta eivät täältä. Mikäli muut koiramme kiinnostavat, vieraile sivuillamme!

Pandayan Axuki "Kami"
*9.3.2010
Punainen akita narttu
Kami on ensimmäinen akitamme ja se koira, joka meidät veti mukaan japanilaisten alkuperäisrotujen maailmaan. Tytöstä piti tulla näyttelykaveri ja sohvaperuna muuten, mutta kuinkas kävikään. Rakas Kamini on kennelimme kantanarttu, Suomen Muotovalio ja toivon mukaan monen muunkin maan valio tulevaisuudessa. Luonteeltaan Kami on asteen pehmeä, mutta se omaa myös akitan perusluonteen. Tämä tekijä pomppaa aina välillä esiin tytöstä ja tekee omistajat tietenkin tyytyväiseksi tietyissä määrin.
Kami on terveystutkittu, ja se on priima lonkkien, silmien ja polvien osalta. Rakenne on myös kohdallaan, samoin ilme, väri ja häntä ovat kaikki melko mukavat akitaksi. Noh omistaja katselee koiriaan vaaleanpunaisten lasien läpi ja Kamia katsoessani minä pidän vielä kahtia laseja! ;)



Vuorenvarman Makeakuinmarenki "Hito"
* 3.9.2010
Valkoinen akita narttu
Hito on äiskän pölvästi, sinisilmäinen ihana valkoinen jääkarhu, jonka halausominaisuudet ovat isännän arvion mukaan loistavat. Ja loistava Hito onkin. Luonteeltaan se muistuttaa hyväntahtoista ja sinisilmäistä sarjakuvahahmoa, jota muut viekkaat hahmot vetävät nenästä jättäen pöhkön pulaan. Hiton onneksi isäntäväki tietää tämän. Hito tuli meille ideana kasvatukseen tutustuminen ja tietenkin narttu sitä varten. Tyttö oli sijoituksessa Vahvelaisen Nooralta ja sillä on yksi pentue kennel Vuorenvarman nimen alla. Hitolla on PHTVL/PHPV aste 1 silmissä ja C/C lonkat, joten mahdollista jalostuskäyttöä harkitaan tarkkaan. Tyttö on tarkoitus viedä uusille tarkeille kun aika on kypsä. Nyt tyttö kuitenkin keskittyy serti-metsällä käyntiin ja isännän ilahduttamiseen omilla tempauksillaan. Hitolla on jo yksi CACIB ja yksi serti, jotka tulivat omistajalle täytenä yllätyksenä. Mutta niitähän tämä pikku neiti on pullollaan <3

Yukiguni no Akisamekou go "Take"
* 11.9.2011
Punainen shiba uros
Take on meidän mies. Hurmaava ja esiintymishaluinen pikkumies vei meidän sydämemme sillä hetkellä, kun sen näimme ensimmäistä kertaa. Tarkoitushan oli vain käydä katsomassa, vaikka kyllä me tiesimme, että mikäli näämme pojan otamme sen. Take oli nääs uusintapaino Into-shibasta, jolle olimme menettäneet sydämemme Akita ry:n kesäpäivillä vuotta aikaisemmin. Meitä ei shiba rotuna juuri houkuttanut aikaisemmin, mutta kun tapasimme Innon ja sen jälkeen sen kummatkin vanhemmat, halusimme sellaisen. Nyt meillä sitten on tarkoituksena kasvattaa myös shibaa!
Takea ei ole vielä tutkittu virallisten tarkkien osalta, mutta se on työn alla. Luonteeltaan tämä poika on UNELMA. Se on perinyt hermonsa ja cooliutensa kummaltakin vanhemmaltaan, josta olen ihan onnessani. Takesta olisi tarkoitus tulla isä vuoden 2013 aikana, mikäli tarkit antavat sille myöden. En jaksa odottaa pikkuisia herra ja neiti "hei olen täydellinen" vauvoja (mikäli tulevat isäänsä).


Razmus Akai Oujisama Go "Routa"
* 29.9.2011
Punainen akita uros
Routa on meidän yhteisomistuksessa kennel Candida'sin kanssa. Herra on tuotu Irlannista Suomeen ajatellen kummankin kennelin kasvatustoimintaa. Yleensä tämä mies asustaa Espoossa Ylhäisten luona, mutta nyt herra on siirtynyt hetkeksi majailemaan tänne "suurkaupungin" sykkeeseen. Routa on mitä ihanin nalle, hieman hitaasti perässä juokseva porukan pelle ja juuri siksi niin rakas ja ihana ystävä. Herra ei ole kovin dominoiva luonteeltaan ja siitä johtuen shiba herran ja akita ukkelin elämä rinnakkain on sujunut hyvin. Tästä huolimatta olemme silti alituiseen silmä tarkkana, ettei pojille vain tulisi riitaa.

Supassion's Aimi Sadako "Sadako"
* 7.7.2013
Sadako on ensimmäinen shikokumme ja elänyt kyllä kaikki odotuksemme ja niiden ylikin. Ihanalla luonteella ja kauniilla ulkomuodolla varustettu ilotulitetta muistuttava shikoku lady pitää elämän kiireisenä ja kiinnostavana. Sadako on myös vakuuttanut meidät siitä, että shikoku tulee olemaan kennelimme rotu numero yksi jossain vaiheessa elämää.




Daikou Go Gentle Heart "Kiai"
*24.8.2014
 Kishu.. en minä sellaista... No Kiai on oikeastaan jo toinen kishumme, Japanintuonti Tetsun kera. Kiai on Puolasta japanilaisista vanhemmista ja on kyllä perheemme jäyhä. Pieni totinen kishu tyttö, jonka huumorintaju taisi jäädä Puolaan... HAH!

2 kommenttia:

  1. kiitos blogista! japanilaiset rodut ovat aina ollu suuri mielenkiinnon ja ihastuksen kohde ja mukava päästä seuraamaan näiden olentojen elämää blogin välityksellä ^^ ehkä joskus itekki saan mahdollisuuden omistaa jonkun näistä roduista, kun taidot ja tietämys karttuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olloppa hyvä, ollaan oltu vähän "kesätauolla" mutta aiheita on paljon josta jauhaa, palaamme siis pian ;)

      Poista