lauantai 26. heinäkuuta 2014

Koiramaailman henkilökemioiden toinen puoli

Koiramaailma mielletään usein ihmiskemioiden sekasotkuna, ikuisesti mylläävänä hurrikaanina ja tsunamina joka tunkee vettä sisään ovista ja ikkunoista. Termit "haastava persoona" ja "ihminen ei minun makuuni" ovat varmasti käytettyjä sanontoja, tai sitten edes sisältönsä kannalta tutut monelle "piireissä pyörivälle". Ja tottahan se on, kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen eikä ehkä tarvitsekkaan. Meistä kukaan tuskin voi sanoa aina olleensa tyyni kuin lammas tai täysin puolueeton näissä tilanteissa, lähestymistavat vaihtelevat tunnetilan mukaan. Olemme suhteellisen tuoreita kasvattajia, kaksi nuorta pentuetta maailmalla ja kolmas vasta suunnitteilla, mutta olemme alusta asti pyrkineet ottamaan neuvoja ja tietoa vastaan meitä kokeneemmilta. Samalla olemme jakaneet kokemuksiamme muiden aloittelijoiden kanssa ja saaneet vertaistukea omissa ongelmissamme. Kuten aikaisemmin sanottu, kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, ja myönnettäköön että tämä lause pätee myös meidän kohdallamme.Välillä myös tuntuu, että imeydymme mukaan muiden aloittamiin sotiin ja kiistoihin, joista meillä ei edes ole perinpohjaista tietoa, eikä alku - tai edes loppu ole meidännähtävissämme. Meillä kaikilla on ylä- ja alamäkemme tämän harrastuksen parissa, mutta hädässä ystävä tunnetaan. Koska usein puhutaan vain niistä koiramaailman hulluista ihmisistä, halusimme tuoda vaihteeksi esille sitä toistakin puolta. Nimittäin ystävien ja yhteistyökumppaneiden tärkeyttä tässä harrastuksessa!
 
Jostain on lähdettävä liikkeelle. Meillä tämä tekijä oli ensimmäinen narttumme, jonka haimme Kajaanista pian 5-vuotta sitten Päivi Tolmuselta. Mitään odotuksia ei asetettu, pää asia oli että pentu saisi hyvän ja rakastavan kodin. Kasvattaja olisi iloinen jos tyttöä käytettäisiin muutaman kerran näyttelyssä. Aina alusta asti kasvattaja oli meidän suurin tukemme koiran kasvatuksessa. Hän myös opasti ja neuvoi meitä koiran perushoidossa, kuten aina niin ihanan nirson pentumme ruokinta ja perusterveyden seuraaminen. Tämä kasvattaja antoi meille pehmeän laskun rodun pariin, josta meidän oli hyvä lähteä raivaamaan omaa polkuamme. Kasvattajan asenteilla ja tuella on suuri merkitys harrastukseen, joten on siis hyvä tutustua molemminpuolisesti ennen pennun ottoa. Koemme olevamme hyvissä väleissä kaikkien koiriemme kasvattajien kanssa, vaikka meilläkin on ollut omat erimielisyytemme ja kiistamme. Niistä olemme kuitenkin päässeet yli asioista keskustelemalla ja ne sopimalla. Vihainen ihminen on harkitsematon ihminen, tiukka suustaan ja sähäkkä mieleltään. Kymmeneen laskeminen ennen suunsa avausta on vieläkin harjoituksen alla!
 
Pentuja on vaikea tehdä ilman kahta koiraa. Urosta ja narttua. Mikäli kotona ei ole hommaan sopivaa vastakappaletta, on sitä lähdettävä hakemaan muualta. Vaikka aina sanotaan, etteivät henkilökemiat saisi vaikuttaa jalostusvalintoihin, ei tämä sääntö aina toteudu. Ja voiko siitä hirveästi ihmisiä syyllistääkkään, pennutus on pitkä prosessi ja sekä uroksen että nartun omistajien intressit mahdollisia pentuja kohtaan jatkuvat yleensä aina pentujen poismenoon saakka. Saimme ensimmäiseen pentueeseemme suuret määrät apua monelta eri ihmiseltä. Mielipiteitä vaihdettiin ja asioista keskusteltiin välillä jopa hieman kiivaasti. Omaa epävarmuutta hälvensivät kannustavat kommentit ympäristöltä ja samaan aikaan ne laannuttivat kritisoijilta saamiemme palautteiden vaikutusta. Tämä oli aloittavalle kasvattajalle korvaamaton kokemus ja kannusti eteenpäin. Suuri osa ensimmäisessä pentueessa auttaneista ihmisistä ovat vieläkin meille hyvinläheisiä ystäviä niin koiraharrastuksessa, kuin sen ulkopuolellakin.
 
Näyttelyihin todellinen syttyminen tapahtui vasta niinsanotusti "jälkikäteen". Kumpikaan meistä ei ole mitään suuria kehäkettuja ja varsinkin alussa meitä jännitti kehässä ravaaminen niin, että ilman opastusta ja tukea emme varmaan kumpikaan kykenisi tänä päivänä hyörimään ja pyörimään kehässä. Jatkuvan kannustuksen ja rohkaisun saattelemana jännitys laantui ja nykyään näyttelyissä kehään astuminen käy huoletta niin omien, kuin muidenkin koirien kanssa. Tässä vaiheessa on pakko kiittää kaikkia niitä, joiden hermot kestivät meidän jankuttamistamme, änkyttämistämme ja veivaamistamme.
 
Jossain vaiheessa saimme päähämme, että uros oli tuotava Suomeen kasvatusta varten. Mutta eihän meille urosta voinut ottaa, meillä oli jo kaksi akita narttua! Onneksemme eräs kokenut vanhempi kasvattaja tokaisi halukkuutensa lähteä mukaan hommaan. Pääsimme ensimmäisen tuontimme, Routan kanssa todella helpolla, kiitos kokeneemmille ihmisille, jotka hoitivat koiran tuonnin tänne melkein kokonaan yhdessä sen Irlantilaisen kasvattajan kanssa. Koska asia sujui mutkatta, ajatus toisenkin koiran tuomisesta joskus ei tuntunut täysin pois suljetulta. Meidän yhteistyömme on sujunut omista ylä- ja alamäistämme huolimatta hyvin. Ihmisluonto tuntuu välillä kovin konfliktihakuiselta ja koska erimielisyyksiä näissä asioissa tulee hyvin todennäköisesti parhaillekkin ystäville, on hyvä tähdätä ajattelu siihen, kuinka erimielisyyksiin löydettäisiin ratkaisu. Jos niihin ei löydetä sitä välittömästi asioiden on hyvä antaa hautua.
 
Kun ensimmäinen pentueemme syntyi, halusimme sijoittaa pennuista yhden tai useamman. Alunperin päädyimme kahden sijoittamiseen, uroksen ja nartun. Yksi nartuista meni tutullemme, joka oli jo elätellyt haaveita kasvattamisesta jonkun aikaa. Alunperin tarkoitus oli sijoittaa tämäkin koira, mutta uusi omistaja oli saanut jo tarpeeksi monta kompastuskiveä matkalleen, joten halusimme antaa hänelle mahdollisuuden kasvattamiseen tällä pennulla meidän ylitsemme. Kaikenkaikkiaan tälle pitkään suunnitellulle pentueelle löytyi mahtavat kodit ja rakastavat omistajat (vaikkakin yksi pentu palautui kotiin erinäisistä syistä), jotka ovat antaneet meille mahdollisuuden olla osa kasvattiemme elämää. Juurikin tästä syystäon hyvä tehdä aina kummankinpuoleista tutustumista ennen pennun lupaamista ja luovuttamista. Avoimuus kasvattajan puolelta ja ongelmien myöntäminen rohkaisee myös pennun omistajaa tekemään samoin. Kasvatustyössä suurin kiitos meneekin siis kaikille pentujen omistajille ja heidän työpanokselleen!
 
Tässä harrastuksessa tutustuu myös pakosta muihin harrastajiin, vaikka varsinaista yhteistyötä ei vielä olekkaan. Tuttujen kanssa on mukava istua kehän laidalla ja keskustella harrastuksesta yleisellä tasolla. Tiedon, mielipiteiden ja ajatusten vaihtaminen ovat minusta oleellinen osa toimintaa ja sitä on mukava tehdä samanhenkisten ihmisten kanssa. Avoin keskustelu ei myöskään ole aina välttämättä selän takana puhumista, ihmiset ja heidän tekemisensä jakavat aina mielipiteitä viimeistään kysyttäessä. Kukaan ei ole pyhimys!
 
Ilot ja surut on siis helpointa jakaa tässä harrastuksessa niiden ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät niiden tuoman onnen ja vastaavasti niiden asettamat paineet. Aina kemiat eivät kohtaa ja sekä ihmiset, että asiat sotivat keskenään. Kritisointia tulee aina vastaan, niin mieluisilta kuin niiltä ei mieluisilta ihmisiltä. Jokaisen meidän tulisi olla realistisia oman tekemisemme suhteen ja kyettävä katsomaan koiriemme ja kasvattiemme heikkouksia, sekä vahvuuksia. Kehuja on mukava saada, mutta negatiivisia asioita ja kritiikkiä onkyettävä ottamaan vastaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
 
Lopuksi haluamme kiittää ihmisiä, jotka ovat tukeneet meitä tähänastisessa työssämme. Jokaisen nimeäminen tähän tekstiin veisi ikuisuuden, mutta suurimmat kiitokset menevät Katri Marttilalle, Sini Piiroselle, Jenni Piriselle, Mira Maliniemelle ja kennel Candida'sin parivaljakolle Annalle ja Merjalle. Lopuksi Heidi Alatalolle suuri tuuletus ikuisesta positiivisuudesta ja epätodellisesta vilpittömyydestä!
 
Ja loppuun taas muistutus että nämä ovat meidän omia kokemuksiamme asian suhteen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti