Seurantaviikko 2

Odotamme innolla lopputulosta Milan ja Takai kohtaamisesta 11.-12.2. Vaikka olemmekin aika ajoissa, tässä seurantakuvaa viikolta 2 (olettaen siis, että jotain seurattavaa on!)

Kuvan on ottanut Piia Pallaskari. Eroa ei ole nähtävissä normaalitilanteeseen vielä, luonnollisesti...

Pentuja odotettavissa!

Haha juuri vannoin itsekseni, että nyt saavat pennut hetkeksi riittää. Onneksi tämän pentueen kohdalla onkin niin, että pesue kasvaa nartun omistajien luona aina 7 viikon ikään saakka. Eli saammeko esitellä pariskunnan Takai ja Mila! 

Takai on Jaappanialan maalta tuotu hieman reilu 2 vuotias uros, jolla on jo entuudestaan yksi pentue kennel Vuorenvarman nimen alla. Takailla on A/B lonkat, Terveet silmät ja 0/0 kyynärät. Mila taas on pian 3 vuotta täyttävä brindle narttu, jonka emänä on meidän oma koiramme Hito. Milalla on A/A lonkat, 0/0 kyynärät, 0/0 polvet ja terveet silmät. 

Jälleen kerran on ikäväkseen sanottava, että sit sukurasitetta löytyy varmasti kummankin koiran takaa. Koska Takai on Japanista tuotu, on sen suvun terveydestä vaikea saada tietoa, mutta toivomme että herra ja kaikki sen jälkeläiset täälä tulevat olemaan terveitä ja elinvoimaisia. Milan mummolla Hallalla epäillään SA:ta ja Milan sisarpuolella on todettu SA. Mila ja sen kaikki sisarkset ovat olleet tähän saakka täysin terveitä.

Odotan todella tätä yhdistelmää mielenkiinnolla ja toivon saavani sekä sijoitusuroksen että nartun yhdistelmästä. Vaikka rakastavat ja osaavat loppuelämänkodit ovatkin se pääsääntöinen tähtäys, olisi kiva löytää näyttelyistä kiinnostuneita koteja myös mahdollisille pennuille.

Hieno mies Souta!

Kuten aikaisemmin jo todettu, toin marraskuussa 2014 Japanin retkeltäni kotiin shikoku poika Soutan. Olen aivan myyty herralle ja hyvin tyytyväinen hankintaamme. Souta kasvaa ja kehittyy hyvän ystäväni Jennin huomassa, enkä voisi olla tyytyväisempi asioiden kulkuun tähän mennessä. Tässä hieman kuvia pojasta kuukausien varrelta!

3 kk juuri suomeen tulleena

4 kk

4kk

4kk

5kk

5kk - mitä ihanin parivaljakko Jenni ja Souta!

Kaikki kuvat: Juulia Pirinen, kuvia ei saa kopioida tai käyttää luvatta!

Pitkästä aikaa!

Mistä sitä tällä kertaa aloittaisi. Paljon on ehtinyt tapahtumaan. Ensinnäkin, meillä on pentuja. Kami ja Tou tapasivat onnistuneesti syksyllä ja lopputulos näki päivänvalon 30.10.2014 kahden pojan ja yhden tytön merkeissä. Kaikki pentueen kakarat ovat brindlejä, joka oli juurikin toiveena (vaikkakaan ei mitenkään priorisoivana sellaisena). Pennut ovat kasvaneet huimaa vauhtia ja ikää onkin lasissa kohta jo 7 viikkoa. Tämä pentue on ihan tietoinen riski sen osilta, että isän suvun terveyshistoriasta ei ole sen suurempaa tietoa, kuin sille itselleen teetetyt terveystarkastukset ja Suomessa olo aika. Emän pentuesisarella taas on SA ja suvusta löytyy aikaisemminkin täällä kerrotut rasitteet esimerkiksi UDS:ssän puolelta. Mutta julkista tietoahan Kamin suvun rasitteet ovat olleet jo sen ensimmäisestä pentueesta lähtien. Myös pentujen ottajat ovat perillä tilanteesta, joka on meille todella tärkeää. Pentueen ainokainen neito Nana jää yhteisomistukseen Toun toisen omistajan, Katri Marttilan kanssa. Meidän yhteistyömme on ollut vuosien varrella vallan sujuvaa ja mutkatonta. Miksi siis vaihtaa hyväksi havaittua toimintamallia? Heh...

Koiralaumamme on saanut lisäystä muidenkin rotujen osilta. Kävin marraskuussa Japanissa noin kolmen viikon retkellä, lähinä hakemassa oppia paikallisilta kasvattajilta, tervehtimässä ystäviä ja katsomassa NIPPO rotujen vuoden päänäyttelyn NIPPO Grand Nationalin. Kokemus oli mahtava ja opin tuon kolmen viikon aikana enemmän kuin vuoden aikana täälä kotimaassa. Tietenkin on muistettava, että kasvatustavat täällä ja Japanissa ovat kovin erillaiset, eivätkä aina välttämättä iske omaan näkemykseeni. Kaikkea kuulemaansa ei pidä ottaa todesta, mutta sitä ei tule unohtaakkaan, sillä uskon että tavoitteen saavuttamiseksi voi työskennellä useammallakin, kuin vain yhdellä tavalla. Jokatapauksessa, tuon matkan aikana minulle tarttui mukaan kaksi uros pentua, shikoku poika Souta Kato-sanilta ja shiba poika Ryuu Ikeda-sanilta Shikokun saarelta. Olen kovin ylpeä kummastakin tuonnista, toivon että siihen on tulevaisuudessakin aihetta.

Retken aikana opin myös ikävämpiä asioita rotuja koskien. Shikokuilla on Japanissa ilmeisesti todettu paljon GM1 eli Gangliosisdosis nimistä neurologista sairautta. Kyseessä on melko vakava sairaus ja sitä sairastavat yksilöt tuntuvat tulevan useasta eri linjasta. Kyseessä siis tuskin lienee siis aivan yksi maanantaikappale. Kyseistä sairautta on todettu myös alaskanhuskyillä, portugalinvesikoirilla, englanninspringerspanjeleilla ja esimerkiksi myös shiballa. Sairauteen on geenitesti, mutta ei ole vielä selvää, onko esimerkiksi shiboille käytettävä testi pätevä myös shikoku rodulle. Asiaa selvitetään paraikaa ja toivottavasti saamme vastauksia pian. Myös rodun lonkkatilanne on huono ja siihen tulisi mielestäni kiinnittää jokaisen kasvattajan huomiota tutkituttamalla koiransa.

Shikoku rodun tyyppi ja ulkomuoto on kovin erillainen rodun kotimaassa, verrattaen koiriin täälä Euroopassa. Oma kokemukseni on se, että koirat ovat kevyempiä, hieman jalkavampia ja kropaltansa virtaviivaisempia kokonaisuuksia. Nartut ovat huomattavasti uroksia pidempiä kropaltansa. Liika näyttävyys on myös jäänyt pois vahvasta ja lihaksikkaasta, sekä valppaasta kokonaisuudesta. Koen itse Japanista löytyvät shikokut enemmän silmää mielyttäviksi, kuin osan täälä Euroopassa. Nykyään kasvattajat kuitenkin tuovat paljon rodun edustajia sen kotimaasta, mikä on minusta loistava asia.

Myös shiban tyyppi eroaa mielestäni kovin Eurooppalaisesta tyylistä rodun kotimaassa. Koirat eivät ole aivan yhtä vahvoja, mahtavaturkkisia tai viiru silmäisiä, ne ovat pikemminkin vikkelän, villin ja voimakkaan vaikutelman antavia tasapainoisia japanilaisia pystykorvia. Tavoitteeni olisi kirjoittaa kennelvierailuistani tänne blogiin, yksi kerrallaan ja samalla purkaa hieman kuulemiani asioita ja muistiinpanojani. Toivottavasti saan aikaa ja jaksamista moisen päivityksen kirjoittamiseen.

No Japanista takaisin Eurooppaan. Kävimme Helsinki Voittaja ja Voittaja 2014 näyttelyissä viime viikonloppuna ihan hyvin tuloksin. Sadako keräsi tittelit kotiin kumpanakin päivänä, sai sertifikaatit ja oli VSP kumpanakin päivänä. Tyttö pudottaa karvaa tällä hetkellä, eikä muutenkaan ollut parhaassa  näyttelykunnossa, joten olen todella tyytyväinen. Myös Yuu (Fukutora no Yuukoku go Fukutora Yamamotosou) oli mukana, ollen JUN ERI JUK2 ensimmäisenä päivänä ja toisena JUN ERI JUK1 SA PU4 ja Juniorivoittaja 2014 tittelin kera! Tämä on Yuun ensimmäinen titteli, ihan mahtava homma!  Myös kasvattini Linus ja Halti olivat esillä akita kehissä. Linus sai ensimmäisenä päivänä EH:n ja toisena H:n. Poika on kovin kesken ja tulee selkeästi äitiinsä keveyden puolesta. Halti sai toisena päivänä ERI:n! Huippu ylpeä olen kasvateistamme vaikka sitä näyttelymenestystä ei aina tulekkaan, rakkaita koiria kaikesta huolimatta.

No, ehdin olla melkein kuukauden suomessakin, ennen kun lähdin taas maailmalle. Nimittäin Puolaan tapaamaan hyvää ystävääni Karinaa. Karina kasvattaa Akita ja Kishu rotuja kennelnimen Sakura no Sono alla ja hänen koiransa ovat noin ulkonäköä ajatellen kovasti omaan mieleeni. Tarkoituksena on tuoda matkalta kotiin pienoinen kishu neiti Kiai! Kiain vanhemmat ovat kummatkin Japanista, vaikkakin emällä on jo Suomessa jälkeläiset entuudestaan. Sen aikaisemman pentueen narttu pentu, joka on käynyt jonkun verran näyttelyissäkin on tehnyt minuun vaikutuksen ja siksi lähjdenkin luottavaisin mielin hakemaan tyttöä meille. Sanomattakin lienee selvää, että haaveilen Japanin omiyage pojan Tetsun ja tämän tytön mahdollisesta pentueesta tulevaisuudessa. Tetsu on kishu mies minun mieleeni, vaikka vähän mökkihöperö onkin maalla metsän keskellä.

Shiban pentujakin on suunnitteilla, mikäli vain terveystulokset antavat myöden. Yuu on matkalla tarkastuksiin tammikuussa ja narttu, joka minun on tarkoitus liisiä käyttööni on myös matkalla tarkastuksiin ensi vuonna. Odotan kovasti tätä pentuetta. Vaikka suunniteltu emä on kennel Yukiguni no:n kasvatti ja kyseisen kasvattajan omistama narttu, haluan sanoa että pentue tulee täysin meidän nimemme alle ilman mitään kuviteltuja piilomerkityksiä tai vastaavia. Mikäli jollakulla on tähän asiaan jotain kommentoitavaa, kommentit voi ohjata suoraan minulle. Haluan myös muistuttaa, että täysin Kennelliiton sopimuspohjien mukaan täytetyille sopimuksille ei ole kellään mitään sanottavaa, kun sääntöjä ja suosituksia noudatetaan täysin. Vaikka kyseiset ihmiset eivät kuinka mielyttäisi, ei se ole mikään syy yrittää tönäistä toista ojaan.

Koiramaailman henkilökemioiden toinen puoli

Koiramaailma mielletään usein ihmiskemioiden sekasotkuna, ikuisesti mylläävänä hurrikaanina ja tsunamina joka tunkee vettä sisään ovista ja ikkunoista. Termit "haastava persoona" ja "ihminen ei minun makuuni" ovat varmasti käytettyjä sanontoja, tai sitten edes sisältönsä kannalta tutut monelle "piireissä pyörivälle". Ja tottahan se on, kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen eikä ehkä tarvitsekkaan. Meistä kukaan tuskin voi sanoa aina olleensa tyyni kuin lammas tai täysin puolueeton näissä tilanteissa, lähestymistavat vaihtelevat tunnetilan mukaan. Olemme suhteellisen tuoreita kasvattajia, kaksi nuorta pentuetta maailmalla ja kolmas vasta suunnitteilla, mutta olemme alusta asti pyrkineet ottamaan neuvoja ja tietoa vastaan meitä kokeneemmilta. Samalla olemme jakaneet kokemuksiamme muiden aloittelijoiden kanssa ja saaneet vertaistukea omissa ongelmissamme. Kuten aikaisemmin sanottu, kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, ja myönnettäköön että tämä lause pätee myös meidän kohdallamme.Välillä myös tuntuu, että imeydymme mukaan muiden aloittamiin sotiin ja kiistoihin, joista meillä ei edes ole perinpohjaista tietoa, eikä alku - tai edes loppu ole meidännähtävissämme. Meillä kaikilla on ylä- ja alamäkemme tämän harrastuksen parissa, mutta hädässä ystävä tunnetaan. Koska usein puhutaan vain niistä koiramaailman hulluista ihmisistä, halusimme tuoda vaihteeksi esille sitä toistakin puolta. Nimittäin ystävien ja yhteistyökumppaneiden tärkeyttä tässä harrastuksessa!

 

Jostain on lähdettävä liikkeelle. Meillä tämä tekijä oli ensimmäinen narttumme, jonka haimme Kajaanista pian 5-vuotta sitten Päivi Tolmuselta. Mitään odotuksia ei asetettu, pää asia oli että pentu saisi hyvän ja rakastavan kodin. Kasvattaja olisi iloinen jos tyttöä käytettäisiin muutaman kerran näyttelyssä. Aina alusta asti kasvattaja oli meidän suurin tukemme koiran kasvatuksessa. Hän myös opasti ja neuvoi meitä koiran perushoidossa, kuten aina niin ihanan nirson pentumme ruokinta ja perusterveyden seuraaminen. Tämä kasvattaja antoi meille pehmeän laskun rodun pariin, josta meidän oli hyvä lähteä raivaamaan omaa polkuamme. Kasvattajan asenteilla ja tuella on suuri merkitys harrastukseen, joten on siis hyvä tutustua molemminpuolisesti ennen pennun ottoa. Koemme olevamme hyvissä väleissä kaikkien koiriemme kasvattajien kanssa, vaikka meilläkin on ollut omat erimielisyytemme ja kiistamme. Niistä olemme kuitenkin päässeet yli asioista keskustelemalla ja ne sopimalla. Vihainen ihminen on harkitsematon ihminen, tiukka suustaan ja sähäkkä mieleltään. Kymmeneen laskeminen ennen suunsa avausta on vieläkin harjoituksen alla!

 

Pentuja on vaikea tehdä ilman kahta koiraa. Urosta ja narttua. Mikäli kotona ei ole hommaan sopivaa vastakappaletta, on sitä lähdettävä hakemaan muualta. Vaikka aina sanotaan, etteivät henkilökemiat saisi vaikuttaa jalostusvalintoihin, ei tämä sääntö aina toteudu. Ja voiko siitä hirveästi ihmisiä syyllistääkkään, pennutus on pitkä prosessi ja sekä uroksen että nartun omistajien intressit mahdollisia pentuja kohtaan jatkuvat yleensä aina pentujen poismenoon saakka. Saimme ensimmäiseen pentueeseemme suuret määrät apua monelta eri ihmiseltä. Mielipiteitä vaihdettiin ja asioista keskusteltiin välillä jopa hieman kiivaasti. Omaa epävarmuutta hälvensivät kannustavat kommentit ympäristöltä ja samaan aikaan ne laannuttivat kritisoijilta saamiemme palautteiden vaikutusta. Tämä oli aloittavalle kasvattajalle korvaamaton kokemus ja kannusti eteenpäin. Suuri osa ensimmäisessä pentueessa auttaneista ihmisistä ovat vieläkin meille hyvinläheisiä ystäviä niin koiraharrastuksessa, kuin sen ulkopuolellakin.

 

Näyttelyihin todellinen syttyminen tapahtui vasta niinsanotusti "jälkikäteen". Kumpikaan meistä ei ole mitään suuria kehäkettuja ja varsinkin alussa meitä jännitti kehässä ravaaminen niin, että ilman opastusta ja tukea emme varmaan kumpikaan kykenisi tänä päivänä hyörimään ja pyörimään kehässä. Jatkuvan kannustuksen ja rohkaisun saattelemana jännitys laantui ja nykyään näyttelyissä kehään astuminen käy huoletta niin omien, kuin muidenkin koirien kanssa. Tässä vaiheessa on pakko kiittää kaikkia niitä, joiden hermot kestivät meidän jankuttamistamme, änkyttämistämme ja veivaamistamme.

 

Jossain vaiheessa saimme päähämme, että uros oli tuotava Suomeen kasvatusta varten. Mutta eihän meille urosta voinut ottaa, meillä oli jo kaksi akita narttua! Onneksemme eräs kokenut vanhempi kasvattaja tokaisi halukkuutensa lähteä mukaan hommaan. Pääsimme ensimmäisen tuontimme, Routan kanssa todella helpolla, kiitos kokeneemmille ihmisille, jotka hoitivat koiran tuonnin tänne melkein kokonaan yhdessä sen Irlantilaisen kasvattajan kanssa. Koska asia sujui mutkatta, ajatus toisenkin koiran tuomisesta joskus ei tuntunut täysin pois suljetulta. Meidän yhteistyömme on sujunut omista ylä- ja alamäistämme huolimatta hyvin. Ihmisluonto tuntuu välillä kovin konfliktihakuiselta ja koska erimielisyyksiä näissä asioissa tulee hyvin todennäköisesti parhaillekkin ystäville, on hyvä tähdätä ajattelu siihen, kuinka erimielisyyksiin löydettäisiin ratkaisu. Jos niihin ei löydetä sitä välittömästi asioiden on hyvä antaa hautua.

 

Kun ensimmäinen pentueemme syntyi, halusimme sijoittaa pennuista yhden tai useamman. Alunperin päädyimme kahden sijoittamiseen, uroksen ja nartun. Yksi nartuista meni tutullemme, joka oli jo elätellyt haaveita kasvattamisesta jonkun aikaa. Alunperin tarkoitus oli sijoittaa tämäkin koira, mutta uusi omistaja oli saanut jo tarpeeksi monta kompastuskiveä matkalleen, joten halusimme antaa hänelle mahdollisuuden kasvattamiseen tällä pennulla meidän ylitsemme. Kaikenkaikkiaan tälle pitkään suunnitellulle pentueelle löytyi mahtavat kodit ja rakastavat omistajat (vaikkakin yksi pentu palautui kotiin erinäisistä syistä), jotka ovat antaneet meille mahdollisuuden olla osa kasvattiemme elämää. Juurikin tästä syystäon hyvä tehdä aina kummankinpuoleista tutustumista ennen pennun lupaamista ja luovuttamista. Avoimuus kasvattajan puolelta ja ongelmien myöntäminen rohkaisee myös pennun omistajaa tekemään samoin. Kasvatustyössä suurin kiitos meneekin siis kaikille pentujen omistajille ja heidän työpanokselleen!

 

Tässä harrastuksessa tutustuu myös pakosta muihin harrastajiin, vaikka varsinaista yhteistyötä ei vielä olekkaan. Tuttujen kanssa on mukava istua kehän laidalla ja keskustella harrastuksesta yleisellä tasolla. Tiedon, mielipiteiden ja ajatusten vaihtaminen ovat minusta oleellinen osa toimintaa ja sitä on mukava tehdä samanhenkisten ihmisten kanssa. Avoin keskustelu ei myöskään ole aina välttämättä selän takana puhumista, ihmiset ja heidän tekemisensä jakavat aina mielipiteitä viimeistään kysyttäessä. Kukaan ei ole pyhimys!

 

Ilot ja surut on siis helpointa jakaa tässä harrastuksessa niiden ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät niiden tuoman onnen ja vastaavasti niiden asettamat paineet. Aina kemiat eivät kohtaa ja sekä ihmiset, että asiat sotivat keskenään. Kritisointia tulee aina vastaan, niin mieluisilta kuin niiltä ei mieluisilta ihmisiltä. Jokaisen meidän tulisi olla realistisia oman tekemisemme suhteen ja kyettävä katsomaan koiriemme ja kasvattiemme heikkouksia, sekä vahvuuksia. Kehuja on mukava saada, mutta negatiivisia asioita ja kritiikkiä onkyettävä ottamaan vastaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
 

Lopuksi haluamme kiittää ihmisiä, jotka ovat tukeneet meitä tähänastisessa työssämme. Jokaisen nimeäminen tähän tekstiin veisi ikuisuuden, mutta suurimmat kiitokset menevät Katri Marttilalle, Sini Piiroselle, Jenni Piriselle, Mira Maliniemelle ja kennel Candida'sin parivaljakolle Annalle ja Merjalle. Lopuksi Heidi Alatalolle suuri tuuletus ikuisesta positiivisuudesta ja epätodellisesta vilpittömyydestä!

 

Ja loppuun taas muistutus että nämä ovat meidän omia kokemuksiamme asian suhteen! :)

Meille on suunnitteilla pentuja!

Noniin, eli pitkän harkinnan jälkeen päädyimme toteuttamaan tämän yhdistelmän. Lisätietoja saa kotisivuiltamme ja tietenkin ottamalla suoraan yhteyttä!
Kiinnostuneiden tulee kuitenkin olla tutustuneita rodun tilanteeseen terveydellisesti, sillä kuten useissa yhdistelmissä, tässäkin pentueessa on omat riskinsä joista pentujen ottajia ja niistä kiinnostuneita tullaan informoimaan!
Kaikesta huolimatta odotamme tätä pentuetta innolla ja toiveikkaina!

Pohdinta roturisteytyksestä

Tässä kuluneen vuoden aikana olen pohtinut akitoilla jopa vitsauksen tasolla ilmenevää autoimmuunisairautta, SA:ta eli Sebaceous Adenitista ja sen ilmenemistä eri linjoissa. Kuten monet rotua pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneet, rotu nykyisellään pohjaa vain muutamaan kantakoiraan jotka esiintyvät sukutaulussa jos toisessakin. SA on siis talirauhasen tulehtumisen aiheuttava sairaus, mistä seuraa rauhasten surkastuminen ja karvanystyn kuoleminen. Sairaus aiheuttaa karvanlähtöä, ihon paksuuntumista, jatkuvia ihotulehduksia ja suomumaista hilseilyä. Sairauteen ei ole parannuskeinoa ja sairauden tutkiminen on tällä hetkellä vielä vaiheessa. Minkäänlaisia geenitestejä tai muita 100% varmoja keinoja kitkeä sairautta pois ei siis ole. Akita ei ole ainoa rotu, jolla sairautta ilmenee ja näin ollen tutkimusta on tehty myös muiden rotujen parissa, esimerkiksi isolla villakoiralla.

SA on perinnöllinen sairaus. Viimeisimmät tiedot (lähteenä WUAC:in kotisivut) kertovat sairauden luultavasti olevan resessiivisesti eli väistyvästi periytyvä. Resessiivisessä periytymisessä kaksi sairauden geeniä aikaansaavat sairauden. Koira jolla on geeniparissa yksi sairas geeni ja yksi terve geeni on siis terve (mutta kantaja), kun taas koira jolla on kaksi sairauden geeniä on sairas. Jos koira sairastuu, tarkoittaa se että sen molemmalla vanhemmalla on ainakin yksi sairauden geeni. Terveistä vanhemmista voi siis tulla sairaita pentuja. Molemmat vanhemmat muodostavat puolet terveen, puolet sairaan geenin sisältäviä sukusoluja. Jos ainakin toinen vanhemmista antaa terveen geenin, tulee jälkeläisestä terve. Jos taas molemmat sattuvat antamaan sairauden geenin, tulee jälkeläisestä sairas. Kullakin pennulla on yksi mahdollisuus neljästä eli 25 % mahdollisuus saada sairaus. Tästä päästäänkin sitten sairauden ilmenemiseen. Koska meillä ei ole toimivaa geenitestiä, emme voi erotella sairaita, kantajia ja terveitä toisistaan ennen, kun sairaus puhkeaa ja ilmoittaa itsestään. Kuinka siis valita koirat jalostukseen?

Seuraavaksi lainaus WUAC:in kotisivuilta SA-tutkimusreportista:

"Research

Due to the etiology of the disease microscopic investigations showed cells or other components of the immune system participating massively in the destruction process. However, no bacteria, viruses or other pathogens are proven as a cause of the disease, but the autoimmune reactions run against substances/cells of the dog.

What causes exactly the “false control” of the immune system?

Until today, the research has shown that SA positive dogs have “changes” in the blood, which we cannot assign. In the blood many components of the immune system are located. Finally these components can be found later in the sebaceous glands,- so the question is:

1. What kind of connecting links/cross-reactions exists between the immune system / blood and the sebaceous glands?

2. What kind of genetic background is responsible this process?

At the moment both questions were investigated by different methodical attempts. The organisation of immune system is very complicated and a huge number of interactions run off, so our search is multi-layered. But to observe the key and the connections to the triggered reasons, lots of investigations are necessary."

Mihin tämä teksti siis johtaa? Viimeaikoina olen saanut palautetta akitalle suunnitteilla olevasta roturisteytyksestä ja sen tarpeellisuudesta. Olisiko rodun terveyttä mahdollista ajaa tällä meille annetulla akitakannalla? Ajauduin sitä kautta pohtimaan kaikkia niitä tapoja, joilla SA:ta on pyritty ehkäisemään aikaisemmin ja sitä, millaisia seurauksia näillä karsinnoilla on ollut. Entäpä lopputulos? 

olemme yrittäneet sulkea jalostuksesta pois ne sukulinjat, joissa esiintyy SA:ta - lopputuloksena joidenkin sukulinjojen hiipuminen ilman toivottua tulosta. Seulonnasta ja todennäköisyyksien laskemisesta huolimatta sairaus kiertää nokkamme eteen aina jotakin kautta. Vaikka omat koirasi olisivat terveet niin niiden jälkeläiset eivät välttämättä enää ole. Tai vaikka olisivatkin, mikään ei anna takuuta siitä seuraavasta polvesta. Kuten aijemmin todettu, koira voi olla kantaja itse koskaan sairastumatta. Myös akitan heterotsygotiaa on tutkittu suomessa esimerkiksi MyDogDNA-palvelun kautta, ja tulokset ovat huolestuttavat. Rotumme mediaani on 20,6%, siinä missä kaikkien koirien mediaani on 28,9%. Sukulinjojen hylkäämisellä ollaan varmasti saatu aikaan myös katoa monimuotoisuudessa, vaikka pohjana ovatkin usein samat koirat pidemmällä sukupuussa.

Olemme otattaneet SA-biopsioita koiristamme - näin olemme saaneet vastauksen siihen, onko koira sairas SILLÄ HETKELLÄ. Mikään ei siis takaa tulevaa, tai suunniteltujen pentujen tulevaisuutta. Biopsiat eivät myöskään aina näytä oikeaa todellisuutta, on ollut tapauksia joissa useista koepaloista vain muutamassa on havaittu sairautta. Tulokset voivat myös vääristyä joidenkin muiden sairauksien aikaansaamina (joskaan tämä ei yhtään kevennä mieltä).

Olemme tuoneet uusia koiria maahamme toivoen niiden sukulinjojen auttavan kantaamme - tuloksena yhtä paljon sairaita ja terveitä koiria kuin ennenkin. Oma epäilykseni on, että koko kantamme, tai ainakin suurin osa siitä kantaa sairasta geeniä. Jälleen kerran, koska seulonta on mahdotonta, pyrkimys tuoda vain terveitä koiria ei oikein toteudu. Monimuotoisuutta voimme toki sukutaulujen avulla yrittää edesauttaa, mutta sekään yksin ei ole ratkaisu rodun tilanteeseen. 

Onko roturisteytys siis tarpeen? Rotuun olisi tärkeä saada koiria, jotka ovat vapaita sairaasta geenistä. Tämän takia risteytys SA terveeseen rotuun olisi tärkeää, vaikka yksi risteytys tuskin ratkaisee ongelmaa täysin. Koiran ulkomuoto on yksi helpoiten jalostettavista asioista, mutta jotta tyypissä ei tapahtuisi kovin dramaattisia muutoksia ja jotta risteytys saisi positiivisemmat (tällä tarkoitan ihmisten asennetta) lähtökohdat olisi shiba rotuna mainio risteytyskumppani näin aluksi. 

Tässä hieman pohdintaa aiheesta, toivon mukaan saamme pian nähdä risteytyspentuja ainakin tämän maan kamaralla! :)