Huh mikä viikko meillä on ollutkaan. Taken morsian Helmi on ollut meillä astutettavana nyt viikon. Sen juoksut alkoivat torstaina 11.7, josta lähdimmekin laskemaan päiviä. Kymmenen, yksitoista, kaksitoista, nyt mennään kylään. Vierailimme siis Helmin luona ensimmäisen kerran 20.-21.7, juoksupäivinä 10 ja 11. Oli selkeästi liian aikaista. Kävimme vielä maanantaina kyläilemässä, jonka jälkeen päätimme ottaa tytön mukaan meille astutettavaksi. Kummatkin koirat olivat ensikertalaisia, joten epäilyjä löytyi paljon. Onnistuuko astuminen lainkaan, vai meneekö koko homma vain pelleilyksi?
Ensimmäiset päivät menivät kaikessa hiljaiselossa. Koiria ei kiinnostanut koko homma tuon taivaallista. Viikonloppuna Helmi kuitenkin paljasti kyntensä ja osoittautuikin aika rajuksi mimmiksi. Nykytyksestä, kirputtamisesta ja häseltämisestä ei tullut loppua. Take oli ihan epätoivoisena ja päädyimmekin pitämään kaksikon suurimmaksi osin erikseen herran mielenrauhan takia. Helmin "oireilu" tärpeistä alkoi jo perjantaina (juoksupäivä 16), vuoto väheni ja sen mielenkiinto Takea kohtaan nousi todella paljon. Neiti myös käänsi häntäänsä erittäin selkeästi ja vihjailevasti. Take tyytyi kuitenkin vain nuuskimaan ja tutkimaan morsiotaan vielä perjantain ja lauantain. Sunnuntaina (juoksupäivä 18) alkoikin sitten kuivaharjoittelu. Shibat nylkyttivät toisiaan vuoronperään, ongelmana vain se, että narttu oli urosta paremmin perillä siitä kumpaa päätä tuli nylkyttää. Aina kun Take tuntui pääsevän jyvälle hommasta, Helmi käännähti ja alkoi nylkyttää innoissaan Takea. Uros ei siis oikein saanut mahdollisuutta näyttää kykyjään. Omistajan osalta minkäänlaista apua ei hyväksytty, selkään hyppiminen lakkasi samointein omistajan kokeillessa nartun pannasta kiinni pitämistä sen paikallaan pysymisen toivossa. Eipä siinä, olemme vahvasti sitä mieltä että astuminen tulisi hoitaa luonnollisesti. Ei sillä, että pieni avittaminen olisi pahitteeksi, mutta mikäli koirat eivät itse kykene hoitamaan lisääntymistään, olkoot sitten lisääntymättä. Poikkeuksia tietenkin on yhdistelmästä ja koirista riippuen, mutta tämä tapaus ei sellainen mielestämme ole. Sunnuntai iltana käytiin jo lähellä, mutta Taken motoriikka petti ja se kellahti nartun selästä suoraan selälleen jalkojen lähdettyä nylkytyksen voimasta alta.
Maanantai (juoksupäivä 19) alkoi samaan malliin kun sunnuntai. Helmi nyy-lll-kyyy-tt-tt-iiiii Takea kuin viimeistä päivää. Sää on lämmin, joten avasin parvekkeen oven ilmanvaihdon toivossa. Shiba pariskunta marssi parvekkeelle ja minä istahdin koneelle tekemään hommiani. Kuulin kuivaharjoittelun ääniä parvekkeelta, mutta ujon shiba herran takia en noussut katsomaan, mitä parvekkeella tapahtui...kunnes havahduin järkyttävään shiban kiljuntaan. Juoksin parvekkeelle katsastamaan tilannetta ja nalkissahan siellä oltiin. Helmi huuti dramaattisesti rauhoittelustani huolimatta, joten minun oli pakko nostaa varovasti kaksikko sisälle ja sulkea parvekkeen ovi. Muutaman sekunnin päästä Helmin huuta vaimeni ininäksi ja pian se rauhoittui kokonaan. Koirat olivat nalkissa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen kummatkin asettuivat lattialle lepäämään autuas ilme kasvoillaan. Ensimmäisen astumisen kummitus oli siis karkoitettu nurkasta. Helmin aktiivisuus taso laski noin 150% ja nyt se makaili ja nukkui tyytyväisenä lattialla. Kaksikko vaikutti kovin uupuneelta ja ihmekkös tuo, olivathan ne leponsa ansainneet. Nyt odotammekin sitten, josko pariskunta olisi halukas yrittämään tänään vielä uudestaan. Helmi lähtee kotiin maanantai iltana ja käymme vierailemassa tyttöä vielä tiistaina ja mahdollisesti keskiviikkona. Toivokaamme että lopputulosta syntyy.
