Pitkästä aikaa!

Mistä sitä tällä kertaa aloittaisi. Paljon on ehtinyt tapahtumaan. Ensinnäkin, meillä on pentuja. Kami ja Tou tapasivat onnistuneesti syksyllä ja lopputulos näki päivänvalon 30.10.2014 kahden pojan ja yhden tytön merkeissä. Kaikki pentueen kakarat ovat brindlejä, joka oli juurikin toiveena (vaikkakaan ei mitenkään priorisoivana sellaisena). Pennut ovat kasvaneet huimaa vauhtia ja ikää onkin lasissa kohta jo 7 viikkoa. Tämä pentue on ihan tietoinen riski sen osilta, että isän suvun terveyshistoriasta ei ole sen suurempaa tietoa, kuin sille itselleen teetetyt terveystarkastukset ja Suomessa olo aika. Emän pentuesisarella taas on SA ja suvusta löytyy aikaisemminkin täällä kerrotut rasitteet esimerkiksi UDS:ssän puolelta. Mutta julkista tietoahan Kamin suvun rasitteet ovat olleet jo sen ensimmäisestä pentueesta lähtien. Myös pentujen ottajat ovat perillä tilanteesta, joka on meille todella tärkeää. Pentueen ainokainen neito Nana jää yhteisomistukseen Toun toisen omistajan, Katri Marttilan kanssa. Meidän yhteistyömme on ollut vuosien varrella vallan sujuvaa ja mutkatonta. Miksi siis vaihtaa hyväksi havaittua toimintamallia? Heh...

Koiralaumamme on saanut lisäystä muidenkin rotujen osilta. Kävin marraskuussa Japanissa noin kolmen viikon retkellä, lähinä hakemassa oppia paikallisilta kasvattajilta, tervehtimässä ystäviä ja katsomassa NIPPO rotujen vuoden päänäyttelyn NIPPO Grand Nationalin. Kokemus oli mahtava ja opin tuon kolmen viikon aikana enemmän kuin vuoden aikana täälä kotimaassa. Tietenkin on muistettava, että kasvatustavat täällä ja Japanissa ovat kovin erillaiset, eivätkä aina välttämättä iske omaan näkemykseeni. Kaikkea kuulemaansa ei pidä ottaa todesta, mutta sitä ei tule unohtaakkaan, sillä uskon että tavoitteen saavuttamiseksi voi työskennellä useammallakin, kuin vain yhdellä tavalla. Jokatapauksessa, tuon matkan aikana minulle tarttui mukaan kaksi uros pentua, shikoku poika Souta Kato-sanilta ja shiba poika Ryuu Ikeda-sanilta Shikokun saarelta. Olen kovin ylpeä kummastakin tuonnista, toivon että siihen on tulevaisuudessakin aihetta.

Retken aikana opin myös ikävämpiä asioita rotuja koskien. Shikokuilla on Japanissa ilmeisesti todettu paljon GM1 eli Gangliosisdosis nimistä neurologista sairautta. Kyseessä on melko vakava sairaus ja sitä sairastavat yksilöt tuntuvat tulevan useasta eri linjasta. Kyseessä siis tuskin lienee siis aivan yksi maanantaikappale. Kyseistä sairautta on todettu myös alaskanhuskyillä, portugalinvesikoirilla, englanninspringerspanjeleilla ja esimerkiksi myös shiballa. Sairauteen on geenitesti, mutta ei ole vielä selvää, onko esimerkiksi shiboille käytettävä testi pätevä myös shikoku rodulle. Asiaa selvitetään paraikaa ja toivottavasti saamme vastauksia pian. Myös rodun lonkkatilanne on huono ja siihen tulisi mielestäni kiinnittää jokaisen kasvattajan huomiota tutkituttamalla koiransa.

Shikoku rodun tyyppi ja ulkomuoto on kovin erillainen rodun kotimaassa, verrattaen koiriin täälä Euroopassa. Oma kokemukseni on se, että koirat ovat kevyempiä, hieman jalkavampia ja kropaltansa virtaviivaisempia kokonaisuuksia. Nartut ovat huomattavasti uroksia pidempiä kropaltansa. Liika näyttävyys on myös jäänyt pois vahvasta ja lihaksikkaasta, sekä valppaasta kokonaisuudesta. Koen itse Japanista löytyvät shikokut enemmän silmää mielyttäviksi, kuin osan täälä Euroopassa. Nykyään kasvattajat kuitenkin tuovat paljon rodun edustajia sen kotimaasta, mikä on minusta loistava asia.

Myös shiban tyyppi eroaa mielestäni kovin Eurooppalaisesta tyylistä rodun kotimaassa. Koirat eivät ole aivan yhtä vahvoja, mahtavaturkkisia tai viiru silmäisiä, ne ovat pikemminkin vikkelän, villin ja voimakkaan vaikutelman antavia tasapainoisia japanilaisia pystykorvia. Tavoitteeni olisi kirjoittaa kennelvierailuistani tänne blogiin, yksi kerrallaan ja samalla purkaa hieman kuulemiani asioita ja muistiinpanojani. Toivottavasti saan aikaa ja jaksamista moisen päivityksen kirjoittamiseen.

No Japanista takaisin Eurooppaan. Kävimme Helsinki Voittaja ja Voittaja 2014 näyttelyissä viime viikonloppuna ihan hyvin tuloksin. Sadako keräsi tittelit kotiin kumpanakin päivänä, sai sertifikaatit ja oli VSP kumpanakin päivänä. Tyttö pudottaa karvaa tällä hetkellä, eikä muutenkaan ollut parhaassa  näyttelykunnossa, joten olen todella tyytyväinen. Myös Yuu (Fukutora no Yuukoku go Fukutora Yamamotosou) oli mukana, ollen JUN ERI JUK2 ensimmäisenä päivänä ja toisena JUN ERI JUK1 SA PU4 ja Juniorivoittaja 2014 tittelin kera! Tämä on Yuun ensimmäinen titteli, ihan mahtava homma!  Myös kasvattini Linus ja Halti olivat esillä akita kehissä. Linus sai ensimmäisenä päivänä EH:n ja toisena H:n. Poika on kovin kesken ja tulee selkeästi äitiinsä keveyden puolesta. Halti sai toisena päivänä ERI:n! Huippu ylpeä olen kasvateistamme vaikka sitä näyttelymenestystä ei aina tulekkaan, rakkaita koiria kaikesta huolimatta.

No, ehdin olla melkein kuukauden suomessakin, ennen kun lähdin taas maailmalle. Nimittäin Puolaan tapaamaan hyvää ystävääni Karinaa. Karina kasvattaa Akita ja Kishu rotuja kennelnimen Sakura no Sono alla ja hänen koiransa ovat noin ulkonäköä ajatellen kovasti omaan mieleeni. Tarkoituksena on tuoda matkalta kotiin pienoinen kishu neiti Kiai! Kiain vanhemmat ovat kummatkin Japanista, vaikkakin emällä on jo Suomessa jälkeläiset entuudestaan. Sen aikaisemman pentueen narttu pentu, joka on käynyt jonkun verran näyttelyissäkin on tehnyt minuun vaikutuksen ja siksi lähjdenkin luottavaisin mielin hakemaan tyttöä meille. Sanomattakin lienee selvää, että haaveilen Japanin omiyage pojan Tetsun ja tämän tytön mahdollisesta pentueesta tulevaisuudessa. Tetsu on kishu mies minun mieleeni, vaikka vähän mökkihöperö onkin maalla metsän keskellä.

Shiban pentujakin on suunnitteilla, mikäli vain terveystulokset antavat myöden. Yuu on matkalla tarkastuksiin tammikuussa ja narttu, joka minun on tarkoitus liisiä käyttööni on myös matkalla tarkastuksiin ensi vuonna. Odotan kovasti tätä pentuetta. Vaikka suunniteltu emä on kennel Yukiguni no:n kasvatti ja kyseisen kasvattajan omistama narttu, haluan sanoa että pentue tulee täysin meidän nimemme alle ilman mitään kuviteltuja piilomerkityksiä tai vastaavia. Mikäli jollakulla on tähän asiaan jotain kommentoitavaa, kommentit voi ohjata suoraan minulle. Haluan myös muistuttaa, että täysin Kennelliiton sopimuspohjien mukaan täytetyille sopimuksille ei ole kellään mitään sanottavaa, kun sääntöjä ja suosituksia noudatetaan täysin. Vaikka kyseiset ihmiset eivät kuinka mielyttäisi, ei se ole mikään syy yrittää tönäistä toista ojaan.

Koiramaailman henkilökemioiden toinen puoli

Koiramaailma mielletään usein ihmiskemioiden sekasotkuna, ikuisesti mylläävänä hurrikaanina ja tsunamina joka tunkee vettä sisään ovista ja ikkunoista. Termit "haastava persoona" ja "ihminen ei minun makuuni" ovat varmasti käytettyjä sanontoja, tai sitten edes sisältönsä kannalta tutut monelle "piireissä pyörivälle". Ja tottahan se on, kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen eikä ehkä tarvitsekkaan. Meistä kukaan tuskin voi sanoa aina olleensa tyyni kuin lammas tai täysin puolueeton näissä tilanteissa, lähestymistavat vaihtelevat tunnetilan mukaan. Olemme suhteellisen tuoreita kasvattajia, kaksi nuorta pentuetta maailmalla ja kolmas vasta suunnitteilla, mutta olemme alusta asti pyrkineet ottamaan neuvoja ja tietoa vastaan meitä kokeneemmilta. Samalla olemme jakaneet kokemuksiamme muiden aloittelijoiden kanssa ja saaneet vertaistukea omissa ongelmissamme. Kuten aikaisemmin sanottu, kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, ja myönnettäköön että tämä lause pätee myös meidän kohdallamme.Välillä myös tuntuu, että imeydymme mukaan muiden aloittamiin sotiin ja kiistoihin, joista meillä ei edes ole perinpohjaista tietoa, eikä alku - tai edes loppu ole meidännähtävissämme. Meillä kaikilla on ylä- ja alamäkemme tämän harrastuksen parissa, mutta hädässä ystävä tunnetaan. Koska usein puhutaan vain niistä koiramaailman hulluista ihmisistä, halusimme tuoda vaihteeksi esille sitä toistakin puolta. Nimittäin ystävien ja yhteistyökumppaneiden tärkeyttä tässä harrastuksessa!

 

Jostain on lähdettävä liikkeelle. Meillä tämä tekijä oli ensimmäinen narttumme, jonka haimme Kajaanista pian 5-vuotta sitten Päivi Tolmuselta. Mitään odotuksia ei asetettu, pää asia oli että pentu saisi hyvän ja rakastavan kodin. Kasvattaja olisi iloinen jos tyttöä käytettäisiin muutaman kerran näyttelyssä. Aina alusta asti kasvattaja oli meidän suurin tukemme koiran kasvatuksessa. Hän myös opasti ja neuvoi meitä koiran perushoidossa, kuten aina niin ihanan nirson pentumme ruokinta ja perusterveyden seuraaminen. Tämä kasvattaja antoi meille pehmeän laskun rodun pariin, josta meidän oli hyvä lähteä raivaamaan omaa polkuamme. Kasvattajan asenteilla ja tuella on suuri merkitys harrastukseen, joten on siis hyvä tutustua molemminpuolisesti ennen pennun ottoa. Koemme olevamme hyvissä väleissä kaikkien koiriemme kasvattajien kanssa, vaikka meilläkin on ollut omat erimielisyytemme ja kiistamme. Niistä olemme kuitenkin päässeet yli asioista keskustelemalla ja ne sopimalla. Vihainen ihminen on harkitsematon ihminen, tiukka suustaan ja sähäkkä mieleltään. Kymmeneen laskeminen ennen suunsa avausta on vieläkin harjoituksen alla!

 

Pentuja on vaikea tehdä ilman kahta koiraa. Urosta ja narttua. Mikäli kotona ei ole hommaan sopivaa vastakappaletta, on sitä lähdettävä hakemaan muualta. Vaikka aina sanotaan, etteivät henkilökemiat saisi vaikuttaa jalostusvalintoihin, ei tämä sääntö aina toteudu. Ja voiko siitä hirveästi ihmisiä syyllistääkkään, pennutus on pitkä prosessi ja sekä uroksen että nartun omistajien intressit mahdollisia pentuja kohtaan jatkuvat yleensä aina pentujen poismenoon saakka. Saimme ensimmäiseen pentueeseemme suuret määrät apua monelta eri ihmiseltä. Mielipiteitä vaihdettiin ja asioista keskusteltiin välillä jopa hieman kiivaasti. Omaa epävarmuutta hälvensivät kannustavat kommentit ympäristöltä ja samaan aikaan ne laannuttivat kritisoijilta saamiemme palautteiden vaikutusta. Tämä oli aloittavalle kasvattajalle korvaamaton kokemus ja kannusti eteenpäin. Suuri osa ensimmäisessä pentueessa auttaneista ihmisistä ovat vieläkin meille hyvinläheisiä ystäviä niin koiraharrastuksessa, kuin sen ulkopuolellakin.

 

Näyttelyihin todellinen syttyminen tapahtui vasta niinsanotusti "jälkikäteen". Kumpikaan meistä ei ole mitään suuria kehäkettuja ja varsinkin alussa meitä jännitti kehässä ravaaminen niin, että ilman opastusta ja tukea emme varmaan kumpikaan kykenisi tänä päivänä hyörimään ja pyörimään kehässä. Jatkuvan kannustuksen ja rohkaisun saattelemana jännitys laantui ja nykyään näyttelyissä kehään astuminen käy huoletta niin omien, kuin muidenkin koirien kanssa. Tässä vaiheessa on pakko kiittää kaikkia niitä, joiden hermot kestivät meidän jankuttamistamme, änkyttämistämme ja veivaamistamme.

 

Jossain vaiheessa saimme päähämme, että uros oli tuotava Suomeen kasvatusta varten. Mutta eihän meille urosta voinut ottaa, meillä oli jo kaksi akita narttua! Onneksemme eräs kokenut vanhempi kasvattaja tokaisi halukkuutensa lähteä mukaan hommaan. Pääsimme ensimmäisen tuontimme, Routan kanssa todella helpolla, kiitos kokeneemmille ihmisille, jotka hoitivat koiran tuonnin tänne melkein kokonaan yhdessä sen Irlantilaisen kasvattajan kanssa. Koska asia sujui mutkatta, ajatus toisenkin koiran tuomisesta joskus ei tuntunut täysin pois suljetulta. Meidän yhteistyömme on sujunut omista ylä- ja alamäistämme huolimatta hyvin. Ihmisluonto tuntuu välillä kovin konfliktihakuiselta ja koska erimielisyyksiä näissä asioissa tulee hyvin todennäköisesti parhaillekkin ystäville, on hyvä tähdätä ajattelu siihen, kuinka erimielisyyksiin löydettäisiin ratkaisu. Jos niihin ei löydetä sitä välittömästi asioiden on hyvä antaa hautua.

 

Kun ensimmäinen pentueemme syntyi, halusimme sijoittaa pennuista yhden tai useamman. Alunperin päädyimme kahden sijoittamiseen, uroksen ja nartun. Yksi nartuista meni tutullemme, joka oli jo elätellyt haaveita kasvattamisesta jonkun aikaa. Alunperin tarkoitus oli sijoittaa tämäkin koira, mutta uusi omistaja oli saanut jo tarpeeksi monta kompastuskiveä matkalleen, joten halusimme antaa hänelle mahdollisuuden kasvattamiseen tällä pennulla meidän ylitsemme. Kaikenkaikkiaan tälle pitkään suunnitellulle pentueelle löytyi mahtavat kodit ja rakastavat omistajat (vaikkakin yksi pentu palautui kotiin erinäisistä syistä), jotka ovat antaneet meille mahdollisuuden olla osa kasvattiemme elämää. Juurikin tästä syystäon hyvä tehdä aina kummankinpuoleista tutustumista ennen pennun lupaamista ja luovuttamista. Avoimuus kasvattajan puolelta ja ongelmien myöntäminen rohkaisee myös pennun omistajaa tekemään samoin. Kasvatustyössä suurin kiitos meneekin siis kaikille pentujen omistajille ja heidän työpanokselleen!

 

Tässä harrastuksessa tutustuu myös pakosta muihin harrastajiin, vaikka varsinaista yhteistyötä ei vielä olekkaan. Tuttujen kanssa on mukava istua kehän laidalla ja keskustella harrastuksesta yleisellä tasolla. Tiedon, mielipiteiden ja ajatusten vaihtaminen ovat minusta oleellinen osa toimintaa ja sitä on mukava tehdä samanhenkisten ihmisten kanssa. Avoin keskustelu ei myöskään ole aina välttämättä selän takana puhumista, ihmiset ja heidän tekemisensä jakavat aina mielipiteitä viimeistään kysyttäessä. Kukaan ei ole pyhimys!

 

Ilot ja surut on siis helpointa jakaa tässä harrastuksessa niiden ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät niiden tuoman onnen ja vastaavasti niiden asettamat paineet. Aina kemiat eivät kohtaa ja sekä ihmiset, että asiat sotivat keskenään. Kritisointia tulee aina vastaan, niin mieluisilta kuin niiltä ei mieluisilta ihmisiltä. Jokaisen meidän tulisi olla realistisia oman tekemisemme suhteen ja kyettävä katsomaan koiriemme ja kasvattiemme heikkouksia, sekä vahvuuksia. Kehuja on mukava saada, mutta negatiivisia asioita ja kritiikkiä onkyettävä ottamaan vastaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
 

Lopuksi haluamme kiittää ihmisiä, jotka ovat tukeneet meitä tähänastisessa työssämme. Jokaisen nimeäminen tähän tekstiin veisi ikuisuuden, mutta suurimmat kiitokset menevät Katri Marttilalle, Sini Piiroselle, Jenni Piriselle, Mira Maliniemelle ja kennel Candida'sin parivaljakolle Annalle ja Merjalle. Lopuksi Heidi Alatalolle suuri tuuletus ikuisesta positiivisuudesta ja epätodellisesta vilpittömyydestä!

 

Ja loppuun taas muistutus että nämä ovat meidän omia kokemuksiamme asian suhteen! :)

Meille on suunnitteilla pentuja!

Noniin, eli pitkän harkinnan jälkeen päädyimme toteuttamaan tämän yhdistelmän. Lisätietoja saa kotisivuiltamme ja tietenkin ottamalla suoraan yhteyttä!
Kiinnostuneiden tulee kuitenkin olla tutustuneita rodun tilanteeseen terveydellisesti, sillä kuten useissa yhdistelmissä, tässäkin pentueessa on omat riskinsä joista pentujen ottajia ja niistä kiinnostuneita tullaan informoimaan!
Kaikesta huolimatta odotamme tätä pentuetta innolla ja toiveikkaina!

Pohdinta roturisteytyksestä

Tässä kuluneen vuoden aikana olen pohtinut akitoilla jopa vitsauksen tasolla ilmenevää autoimmuunisairautta, SA:ta eli Sebaceous Adenitista ja sen ilmenemistä eri linjoissa. Kuten monet rotua pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneet, rotu nykyisellään pohjaa vain muutamaan kantakoiraan jotka esiintyvät sukutaulussa jos toisessakin. SA on siis talirauhasen tulehtumisen aiheuttava sairaus, mistä seuraa rauhasten surkastuminen ja karvanystyn kuoleminen. Sairaus aiheuttaa karvanlähtöä, ihon paksuuntumista, jatkuvia ihotulehduksia ja suomumaista hilseilyä. Sairauteen ei ole parannuskeinoa ja sairauden tutkiminen on tällä hetkellä vielä vaiheessa. Minkäänlaisia geenitestejä tai muita 100% varmoja keinoja kitkeä sairautta pois ei siis ole. Akita ei ole ainoa rotu, jolla sairautta ilmenee ja näin ollen tutkimusta on tehty myös muiden rotujen parissa, esimerkiksi isolla villakoiralla.

SA on perinnöllinen sairaus. Viimeisimmät tiedot (lähteenä WUAC:in kotisivut) kertovat sairauden luultavasti olevan resessiivisesti eli väistyvästi periytyvä. Resessiivisessä periytymisessä kaksi sairauden geeniä aikaansaavat sairauden. Koira jolla on geeniparissa yksi sairas geeni ja yksi terve geeni on siis terve (mutta kantaja), kun taas koira jolla on kaksi sairauden geeniä on sairas. Jos koira sairastuu, tarkoittaa se että sen molemmalla vanhemmalla on ainakin yksi sairauden geeni. Terveistä vanhemmista voi siis tulla sairaita pentuja. Molemmat vanhemmat muodostavat puolet terveen, puolet sairaan geenin sisältäviä sukusoluja. Jos ainakin toinen vanhemmista antaa terveen geenin, tulee jälkeläisestä terve. Jos taas molemmat sattuvat antamaan sairauden geenin, tulee jälkeläisestä sairas. Kullakin pennulla on yksi mahdollisuus neljästä eli 25 % mahdollisuus saada sairaus. Tästä päästäänkin sitten sairauden ilmenemiseen. Koska meillä ei ole toimivaa geenitestiä, emme voi erotella sairaita, kantajia ja terveitä toisistaan ennen, kun sairaus puhkeaa ja ilmoittaa itsestään. Kuinka siis valita koirat jalostukseen?

Seuraavaksi lainaus WUAC:in kotisivuilta SA-tutkimusreportista:

"Research

Due to the etiology of the disease microscopic investigations showed cells or other components of the immune system participating massively in the destruction process. However, no bacteria, viruses or other pathogens are proven as a cause of the disease, but the autoimmune reactions run against substances/cells of the dog.

What causes exactly the “false control” of the immune system?

Until today, the research has shown that SA positive dogs have “changes” in the blood, which we cannot assign. In the blood many components of the immune system are located. Finally these components can be found later in the sebaceous glands,- so the question is:

1. What kind of connecting links/cross-reactions exists between the immune system / blood and the sebaceous glands?

2. What kind of genetic background is responsible this process?

At the moment both questions were investigated by different methodical attempts. The organisation of immune system is very complicated and a huge number of interactions run off, so our search is multi-layered. But to observe the key and the connections to the triggered reasons, lots of investigations are necessary."

Mihin tämä teksti siis johtaa? Viimeaikoina olen saanut palautetta akitalle suunnitteilla olevasta roturisteytyksestä ja sen tarpeellisuudesta. Olisiko rodun terveyttä mahdollista ajaa tällä meille annetulla akitakannalla? Ajauduin sitä kautta pohtimaan kaikkia niitä tapoja, joilla SA:ta on pyritty ehkäisemään aikaisemmin ja sitä, millaisia seurauksia näillä karsinnoilla on ollut. Entäpä lopputulos? 

olemme yrittäneet sulkea jalostuksesta pois ne sukulinjat, joissa esiintyy SA:ta - lopputuloksena joidenkin sukulinjojen hiipuminen ilman toivottua tulosta. Seulonnasta ja todennäköisyyksien laskemisesta huolimatta sairaus kiertää nokkamme eteen aina jotakin kautta. Vaikka omat koirasi olisivat terveet niin niiden jälkeläiset eivät välttämättä enää ole. Tai vaikka olisivatkin, mikään ei anna takuuta siitä seuraavasta polvesta. Kuten aijemmin todettu, koira voi olla kantaja itse koskaan sairastumatta. Myös akitan heterotsygotiaa on tutkittu suomessa esimerkiksi MyDogDNA-palvelun kautta, ja tulokset ovat huolestuttavat. Rotumme mediaani on 20,6%, siinä missä kaikkien koirien mediaani on 28,9%. Sukulinjojen hylkäämisellä ollaan varmasti saatu aikaan myös katoa monimuotoisuudessa, vaikka pohjana ovatkin usein samat koirat pidemmällä sukupuussa.

Olemme otattaneet SA-biopsioita koiristamme - näin olemme saaneet vastauksen siihen, onko koira sairas SILLÄ HETKELLÄ. Mikään ei siis takaa tulevaa, tai suunniteltujen pentujen tulevaisuutta. Biopsiat eivät myöskään aina näytä oikeaa todellisuutta, on ollut tapauksia joissa useista koepaloista vain muutamassa on havaittu sairautta. Tulokset voivat myös vääristyä joidenkin muiden sairauksien aikaansaamina (joskaan tämä ei yhtään kevennä mieltä).

Olemme tuoneet uusia koiria maahamme toivoen niiden sukulinjojen auttavan kantaamme - tuloksena yhtä paljon sairaita ja terveitä koiria kuin ennenkin. Oma epäilykseni on, että koko kantamme, tai ainakin suurin osa siitä kantaa sairasta geeniä. Jälleen kerran, koska seulonta on mahdotonta, pyrkimys tuoda vain terveitä koiria ei oikein toteudu. Monimuotoisuutta voimme toki sukutaulujen avulla yrittää edesauttaa, mutta sekään yksin ei ole ratkaisu rodun tilanteeseen. 

Onko roturisteytys siis tarpeen? Rotuun olisi tärkeä saada koiria, jotka ovat vapaita sairaasta geenistä. Tämän takia risteytys SA terveeseen rotuun olisi tärkeää, vaikka yksi risteytys tuskin ratkaisee ongelmaa täysin. Koiran ulkomuoto on yksi helpoiten jalostettavista asioista, mutta jotta tyypissä ei tapahtuisi kovin dramaattisia muutoksia ja jotta risteytys saisi positiivisemmat (tällä tarkoitan ihmisten asennetta) lähtökohdat olisi shiba rotuna mainio risteytyskumppani näin aluksi. 

Tässä hieman pohdintaa aiheesta, toivon mukaan saamme pian nähdä risteytyspentuja ainakin tämän maan kamaralla! :)

Nipponista ja kirjoitusvirheitä

Mistä aloittaisin? No vaikka niistä neljästä rautaisesta faktasta, jotka olen huomannut venähtäneen retkeni aikana!

1. Japani on Starbucksin luvattu maa
- Fakta on se, että Tokion kaupunki on istutettu täyteen kyseisen ketjun kahviloita, tai vähintään sen logoja. Et ehdi kääntää päätäsi 180 astetta, ennen kun näät jo seuraavan tähtipuksun kadun toisella puolella! Kahvihan on luonnollisesti aina saman makuista suomalaiseen suuhun, oli kyseessä medium tai dark. Tyydyin siis juomaan mangosheikkiä.

2. Japanilainen elää oikeasti riisillä ja/tai nuudelilla.
- Niin tai näin aina saat sen kupin riisiä ja/tai nuudelia, sekä puikot eteesi. Kaupunki on täynnä perinteistä ruokakulttuuria toteuttavia ravintoloita ikkunassa riisi tai nuudelipohjaisia ruokia. Ei siinä, hyväähän se on mutta ymmärrän nyt täysin miksi huomasin kadulla olevani noin 20cm pidempi JA leveämpi kuin nousevan auringon maan kansa! Siinä missä Starbucks on tupaten täynnä, mäkkäri huutaa tyhjyyttään!

3. Jokainen japanilainen mies omistaa puvun. JOKAINEN. Ei väliä oliko kiiltävä, kuviollinen tai vaikkapa pinkki, puku löytyy. Ja salkku kaupanpäälisiksi. Kello 16 Shibyjan asema täyttyy tuosta siististä työläismassasta, jotka osa näyttävät niin täydellisiltä ja kauniilta että hyvä ettet häikäistymisen lisäksi saa vielä auringonpistosta! Tässä vaiheessa tietenkin muistat seisovasi samoissa vaatteissa kun viikko sitten saaren kamaralle astuessasi ja pulunpaskaa päässäsi ja haluat vajota maan rakoon.

4. Japani on hipsterien pyhä valtakunta.
- Otsikko kertoo kaiken. Faktatietoon pohjaten, japanilainen käyttää laseja, vaikka ei niitä tarvikkaan ja mielellään vähintään kaksi kertaa päänsä kokoisia. Pipo on rullalla, värit leiskuu ja housut on nilkoista 10cm lyhyet tai kääritty ja TIUKAT. Sillä ovatko ne tiukat jai löysät takapuolen kohdalta ei tunnu olevan väliä. Kengät on tennarit jossa joko ei ole korkoa yhtään tai sitten ainakin 10cm. Välimuotoja ei ole, ota tai jätä. Posket lommolla ja tällainen hyvin syönyt suomalainen tuntee itsensä ei niin joukkoon kuuluvaksi.

No yhtä kaikki. Rakastan Japania vielä enemmän kuin ennen juuri näistä syistä. Tätä tekstiä kirjoittaessani viereeni junassa istahti pukumies, jonka täydellisyys vihlaisi. Oli siinä naurussa pidättelyä.

Kaikesta huolimatta, Japani on perinteiden maa läntisistä mieltymyksistään huolimatta. Tämä näkyy niin nuorisossa, kuin vanhemmassakin kansassa. En nähnyt yhtäkään huonokäytöksistä ihmistä koko vierailuni aikana. Kaikki olivat avuliaita ja ystävällisiä. Vaikka englannin osaaminen on melko huonoa, yritetään sinua silti auttaa viimeiseen asti. Ihailtavaa!

Japanilla on joku juttu portaiden kanssa. Niitä on kaikkialla. Temppelit, pyhätöt, hotellit, talot, kaupat ja jopa kävelytiet ovat vähintään kymmenen askelman päässä. Askelmat ovat toki sellaisia, että et aivan yltä hyppäämään kahta kerrallaan, mutta silti askelmat tuntuvat epäkäytännöllisen pieniltä! Ne ovat myös joko liian matalia tai korkeita. Wou.

Liikkeet ovat ahtaita, mutta omaavat vähintään kolme kerrosta. Portaat ovat kapeat ja aina tukossa. Tunnet jyrääväsi allesi aikuisen japanilaisen miehen. Hieno tunne. Yhtä kaikki, asiakaspalvelu kukoistaa ja hymy irtoaa aina! Nyt se vieressä istuva mies rikkoo imagoaan syömällä munkkipossua. Ohhoh...

Japani on uniformujen maa. Siistien sellaisten. Jokaiselle viralle ja koulutusasteelle on oma pukunsa, joka voi olla käytännöllinen tai voi olla olematta. Jos olette joskus miettineet, ovatko mangojen ja animeiden koulutyttöjen hameiden pituudet realistisia, voin sanoa - ei ole. Ne ovat lyhyempiä. Makunsa kullakin, nyt ehkä ymmärrän japanilaisen pojan motivaation koulua kohtaan paremmin!

Japanilainen talvi on suomalaisen kesä. Kuljin pelkkä huppari niskassa ja silti oli kuuma. Japanilaisella oli nahkatakki ja kaulahuivi. Hipsterillä pipo! Kiva hikoilla kahvilassa kuin porsas ennen tulelle joutumista. Anteeksi japanilaiset kanssaolijani! Varsinkin sinä täydellinen pukumies vieressäni.

Maskit on juttu tässä maassa. "Whats the thing with the masks?" "You wont get sick!" ... joooooooo noooo eihän se niin välttämättä ole mutta good for you! Maskeja oli kaikkialla, kaikilla ikäluokilla ja sukupuolilla. Kaiken muun jälkeen erotuit joukosta vielä siten, että suullasi ei ollut hengityssuojaa. Tänks!

Vaikka tekstin sävy on melko piikittelevä, en halua että kukaan käsittää väärin. Tulisin tänne takaisin koska vaan ja vaikka asumaan! Englannilla tuskin pärjäisi, mutta kyllä kielen varmasti oppisi. Metrolinjat voivat tuottaa ongelmia, mutta se mitään! Virheiden kautta voittoon. Huomena kotiin, big mack odottaa ja samoin karu suomalainen todellisuus. Kiitos Japani.

Ps. Japanilaisten hiukset on aina siististi. Kun omat näyttää tarhapöllöltä nii  Nippolaisella ne hohtaa täydellisyyttä.

Na na na na Narita!

Noniin, josko sitä hieman rustaisi kokemuksia matkastani tähän saakka. Eli. Lento oli pitkä, hirvittävän pitkä ja tylsä. Vaikka kaikki kirjat olisi mukana ja kaikki mahdolliset vempeleet niin huh... tylsää... 17 tuntia siinä taisi yhteensä mennä, en ole ihan varma koska joka kerta ku iskin jalkani maan kamaralle aika oli eri, kui  mitä puhelimeni tai tablettini näytti. Matka kuitenkin tuli vihdoin ja viimein päätökseen!

Japanin päässä olin ensin hieman hakoteillä. Mihin miksi milloi? Check in on klo 13 ja kello on 8.30. Olen vain päivän täälä, shoppailen, syön ja menen sitten nukkumaan. Työtä käskettyä! Lentokenttä pelkästään on aika huikea paikka, johtunee kulttuurieroista tosin. Vaikka mitä pientä jäi käteen ja ennen kuin huomasinkaan, kello oli 10 vailla Check in! Ennen lähtöäni joukko suloisia japanilaisia koulutyttöjä pysäytti minut ilmeisesti koulutehtävää tehdäkseen. Suhteellisen hyvällä englannilla minut haastateltiin ja pääsin tavaamaan nimenikin :D wou!

Hotellille menin bussilla (jos olisin tiennyt että matka on niin naurettavan lyhyt, olisin kävellyt. Tuntuu vähän siltä, että ihmiset eivät ole tottuneet kävelemään siihen malliin, mitä me suomalaiset olemme. Ehdottomasti päivän mukavin tapahtuma oli vanhemmalta mieshenkilöltäni saama apu, kun etsin linkkupysäkkiä. Hän kuuli kun kysyin bussin lähdöstä ja kun kuski ohjasti minut odottamaan. Kun oikea bussi tuli pysäkille, mies viittoi minulle ja osoitti bussia. Sanaakaan englantia ei tuntunut osaavan, mutta eipä se haitannut! Nukuin kun tukki seuraavan yön aavistmatta mitä seuraavaksi kävisi :D Matkahan venähti kiitos Lifthansan. Olen nyt 1000 euroa köyhempi, mutta pääsen sentään kotiin. Olen siis kaikenkaikkiaan melkein viikon Japanissa.

Narita airport

Juu... matka siis venähti odottamattomasti. Olenkin Japanissa päivän sijaan melkein viikon! Lentoni lähtee siis 1.3 kello 13.00 Naritan 1 terminaalista. Onneksi olin varannut extra rahaa varmuudeksi mukaan, sain hotellin varattua 28 päivään saakka. Muutama sydämenlyönti tosin jäi välistä. No yhtä kaikki asiat on järjestetty ja sain pienen tilaisuuden nauttia matkastani enemmänkin. Ensimmäinen asia jonka tein uudet lennot saatuani ja hotellin majoitusta jatkettuani oli se, että marssin Naritan lentoaseman turisti infoon ja kysyin missä ovat edullisimmat paikat, jossa voin pällistellä nähtävyyksiä. Tiskin takana olevat kaksi naista tuijottivat minua hetken ja alkoivat sitten esitellä Narita cityn karttaa. Kerroin heille samalla tilanteeni ja sympatian määrä oli suuri. He neuvoivat minut metrokuiluun, josta saisin ostettua lipun matkaani varten. Lippu maksoi vaivaiset 250 jeniä suuntaansa, joten se ei paljoa lompakkoani kirpaissut. Pienellä avustuksella pääsin oikealle tasanteelle odottamaan saapuvaa kulkupeliä. Tässä vaiheessa mainittakoon, että tähän asti tapaamani paikalliset ovat olleet mitä ihaninta ja lämminhenkisintä porukkaa! Olen tuntenut oloni todella mukavaksi täälä. Toki olen ollut vain Naritan alueella ja karu totuus voi kolahtaa kun suuntaamme Grand Nationals 2014 NIPPO näyttelyyn marraskuussa.

No istahdin sitten metroon joka oli kuin suoraan jostain animesta. Pidätin hetken naurua. Matka kaupunkiin kesti vain hetken ja pian olin perillä. Suomalaiseen tapaan kartta jäi kassin pohjalle ensimmäisen vilkaisun jälkeen ja jalat veivät siihen suuntaan mihin nenä osoitti. Ja kerrankin se osoitti oikeaan suuntaan! Kujallinen ihania pikku liikkeitä ja ja rakennuksia avautui eteeni ja sain muutamaksi tunniksi ihmetyksen aihetta jo rakennuksista ja kaupoista!

Sitten temppeliin... joka oli upea.... veret seisauttava.... siitä pitänee tehdä oma postaus koneelle päästessäni, kännykällä tämä on erittäin haastavaa... :D

Riina kuittaa päivän 26.2!

Nyt se matka vasta alkaa!

Frankfurtin lentoasema. Kuten olettaa saattaa, populaa löytyy ja monesta maasta. Yritän tappaa aikaa istumalla penkillä ja arvaillen kuka ohikulkijoista on mistäkin maasta. Toimi ensimmäiset 20 minuuttia, jonka jälkeen väsymys iski päälle. Lento Saksaan oli kevyt kokemus, muutama tunti vähän epämukavankin ryhdikkäässä asennossa välillä torkkuen. Luulin olleeni ovela ja ladanneeno Shameless sarjan 3 kauden tabletilleni, mutta kuinkas kävikään! Kaksi jaksoa, jotka olen muuten jo nähnyt, ovat latautuneet koneelle. Noh olen lukenut kirjaa pian jo 100 sivua ja takaisintulomatkalla kirjat vaihtuvat All about Nihon Ken kirjaan ja muutamaan juhlajulkaisuun. Kirjat tosin ovat japaniksi...

Miten lentoemot pysyy hereillä?

Helsinki-Vantaa airport...

Josko tästä sitten lähtis...

Matka Japaniin siis alkoi kello 1.45 maanantai aamuyöstä Tampereen linkkuasemalta! Olen nyt jo kovin innoissani ja jännittynyt, enkä malttaisi odottaa että pääsen näkemään uudet poikani ♡
Matkallani minua viihdyttävät spotify, Shameless kausi 3 tablettiini ladattuna ja Taru Sormusten Herrasta, jossa olisi tarkoitus edetä suhteellisen paljon retkeni aikana. Moni on kusynyt, pelottaako minua lähteä näin yhtäkkisesti yksin matkaan, ja vastaus on ei! Olen kovin yllytyshullu ja lähtisin varmasti noutamaan koiraa jonkun muunkin puolesta jos minulta kysyisi hyvällä hetkellä.
Seuraavan kolmen päivän aikana ajattelin bloggailla suht ahkeraan, joten täällä voitte seutata matkalokiani, mikäli moinen kiinnostaa. Onhan tässäkin matkassa pohjalla rakas harrastus ja rakkaat rodut.

Linkkua ei ole tehty nukkumapaikaksi. Matkapahoinvointi on sietämätön :D

Seitei-pentue

Huhhuh aikaa on taas kulunut "hieman" viimeisimmästä päivityksestä. Pahoitteluni, pennut, projektit ja muu pesue on pitänyt emännän kiireisenä. 

Pennut ovat kasvaneet kauheaa vauhtia, ja tulevatkin ensiviikolla 9-viikon ikään. Tiemme siis erkanevat pikkuhiljaa, mutta ei anneta sen surettaa. Pennuille on kaikille tiedossa mitä ihanimmat uudet kodit, joille haluamme toivottaa jo nyt onnea ja menestystä uuden perheenjäsenen kanssa. Pennut kävivät kaksi viikkoa sitten terveystarkastuksissa, sirutuksissa ja siinä samassa kantamassa kortensa kekoonluovuttamalla verinäytteet koirien geenitutkimukseen! Kuten jo kotisivuillamme kirjoitamme, rohkaisemme kaikkia akitan omistajia harkitsemaan näytteen ottoa ja lähetystä, jos kippurasta ei sellaista jo ole. Alla teksti aihetta koskien suoraan Akita yhdistyksen sivuilta:

"Verinäytteen lähettäminen koirien geenitutkimukseen

Hannes Lohen johtama koirien geenitutkimus ryhmä kerää koirien verinäytteitä erilaisiin geenitutkimuksiin ja he myös ovat kiinnostuneita keräämään ai-sairaiden kuin terveiden koirien verinäytteitä omiin geenitutkimuksiinsa. Jos haluat osallistua tässä ohjeita sitä varten

- 3 ml EDTA-verta, projektissa mukana olevat eläinlääkäriasemat löytyvät täältä. 

- mukaan tulee laittaa täytetty näytelomake 

- jos koirasi on ai-sairas, laita mukaan kopio sairauden diagnoosista

- lähetä näyte niin, että se kerkiää ajoissa perille eikä jää postin varastoihin lojumaan. Suositellaan, että näyte lähetetään maannataina

- näyte on hyvä pakata esimerkiksi minigrip pussiin ja kuplamuovikirjekuoreen, jotta se ei mene hajalle postissa

Lähetä näyte osoitteeseen:

Ranja Eklund/Lohen tutkimusryhmä

Biomedicum Helsinki, huone B320 

Haartmaninkatu 8,

00290 Helsinki

Lisätietoja koirien geenitutkimuksesta löytyy tästä osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/"

Ajatuksiamme tästä pentueesta kaikenkaikkiaan? Hmmm olemme tyyväisiä sen perusteella, mitä olemme tähän mennessä nähneet. Riskitöntä pentuetta ei ikävä kyllä ole... Mutta yhdistelmän riskeistä ja rasitteista olemme avoimesti kertoneet niistä kysyneille. Kotisivuiltamme löytyy myös tietoa pentueesta sen omilta sivuilta.

Pentujen luonteet ovat valloittavia! Pennut ovat valmiina kaikkeen, reippaita ja sosiaalisia, leikkisiä ja itsetietoisia. Toivomme todella, että pennut pitävät tämän suunnan luonteidensa kanssa. Pentueessa ei oikeastaan ole yhtäkään villatossua, kaikki kuusi pentua juoksevat ympäri uutta ja ihmeellistä maailmaa!

Pennut ovat myös kooltaan kaikki vähintäänkin perus akitanpennun kokoluokassa! Jo syntyessään kakarat olivat isohkoja ja sama malli on säilynyt tähän päivään saakka. Kasvu on nyt hieman tasaantunut (ei sillä, pennut kasvavat vieläkin mahdottomasti!) mutta alku aikoina pennut kasvoivat melkein silmissä! Yksikään pentu ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia tai huolen aihetta!

Ulkonäöstä on paha sanoa vielä mitään, tai luustonvahvuudesta, mutta aika näyttää! Katsotaan mihin kaikkeen Seiteit venyvät tulevaisuudessa!

Kuva: Manta Pihala

Tästä pentueesta meille jää sijoitukseen kaksi tyttöä, Jikino Kensha no Seitei Mae "Halti" ja Jikino Kensha no Seitei Kesagiri "Hime". Tytöt ovat kummatkin kovin rohkeita luonteeltaan ja tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että ne ovat perineet isänsä kallon muotoa ja korvanmuodon. Myös ilmeet ovat tässä vaiheessa kauniit. Toinen tytöistä muuttaa ihan naapuriimme Lempäälään kahden ranskanbullin kaveriksi ja toinen taas kotikonnuillemme Lahteen siskopuolensa Milan kaveriksi! Tytöillä on siis sama äiti, eli meidän iki-ihana Hito tyttönen. Kumpaakin tyttöä tullaan näyttelyttämään sen mukaan, mitä aika antaa myöden!

Loput pennuista jakautuvat pääkaupunkiseudun, Joensuun ja Tennilän kesken! Yksi pennuista, Jikino Kensha no Seitei Ugenakashi "Tyyne" muuttaa vanhemmilleni Hollolaan. Tyyneä tullaan varmaan näkemään jonkun verran kehissä, mutta tuskin kovin paljoa. Katsotaan nyt miten tyttö kasvaa. Pääasiallisesti Tyynen tehtäväksi jää jahdata jäniksiä Tennilän metsissä. Poika Jikino Kensha no Seitei Morotezuki "Yuno" muutti tänään uuteen kotiinsa Helsinkiin fretti kaverusten seuraksi. Kaikkea hyvää uudelle omistajalle Pauliinalle pojan kanssa. Yunoa tulemme näkemään näyttelykehissä varmasti, sillä herralla on jo kummatkin kivekset alhaalla. Ei siis tarvitse jännittää mahdollista kivesvikaisuutta. Jikino Kensha no Seitei Ushiro "Nikita" muuttaa aivan ihanaan perheeseen Espooseen, jossa vipinää ja vilskettä ei varmasti tule puuttumaan. Jikino Kensha no Seitei Tsuka-ate pääsee omistajansa matkaan Joensuuhun! 

Pauliina ja Yuno

Halti, sisko Mila ja omistaja Piia!

Tämän pentueen jälkeen Hiton tie vie sterilointiin palautumisen jälkeen. Ja samaan syssyyn menee Kamikin. Tytöt ovat jalostustehtävänsä tehneet ja siirtyvät nyt kotikavereiksi ja satunnaisiksi näyttelykavereiksi. Haluamme minimoida kasvainten ja kohtutulehduksien mahdollisuudet tulevaisuudessa.

Pennut KoiraNetissä 
Pentueen oma sivu Jikino Kensha kotisivuilla