perjantai 28. joulukuuta 2012

Mitä sanoa ja mistä puhua?

Nyt on ensimmäinen pentue lähetetty maailmalle lähes kokonaan, ja tunnelmien voisi kuvailla olevan niin iloiset kuin haikeatkin. Muutama kyynel on vuodatettu, mutta loppupeleissä olen ihan tyytyväinen siihen, että rauha palaa kotiin. Kaikki pennut ovat päässeet hyviin koteihin, jossa ne ovat pikkuhiljaa tottuneet perheen rutiineihin ja tapoihin. Se hetki, kun uudet omistajat tulevat hakemaan pentuaan kotiin on tilanne, johon voisi sanoa valmistautuneensa siitä hetkestä kun emä on ultrassa todettu kantavaksi. Mitä heille sanotaan, miten sanotaan, millainen ”ohjepaketti” heille laitetaan matkaan ja kuinka heitä valmistetaan tulevaan. Ensimmäisellä kerralla totesin olevani aivan kipsissä. Tuntui, että änkytin ja sanat suustani tulivat vaihtelevilla äänenpainoilla värisevällä äänellä. Great! Tämä kuitenkin helpotti hetken kuluttua. Onneksi! Toisella kerralla olin vielä enemmän kipsissä, sillä yritin kuumeisesti miettiä mitä sanoin edellisellä kerralla... Tämä johti siihen, että unohdin puolet sanottavista asioista! Onnekseni viimeinen ”ei valmiiksi tutulle” ihmisille menevistä pennuista haettiin samaan aikaan, kun ystäväni Katri Marttila, pentujen isän kasvattaja oli kyläilemässä meillä. Tästä oli suuri apu, sillä Katrilla on hieman enemmän kokemusta pennunottajien kanssa keskustelusta kuin minulla. Nyt minusta tuntui, että olin kertonut kaikkein tarpeellisimmat pointit pennun uusille omistajille.  Näin jälkikäteen mietin, mitkä sitten ovat asioita jotka minusta kasvattajana on hyvä käydä läpi uusien omistajien kanssa? Mietin aluksi, mitä minulle on kerrottu ja mitkä seikat minua itseäni ovat aikoinaan askarruttaneet akitan muuttaessa taloon. Millainen pentu on ollut kasvattajan luona, minkälaiset tavat ja millainen luonne sille on kehittynyt. Eräänlainen yleiskatsaus pennusta ja sen elämästä siihen asti. Tulimme siihen tulokseen, että pienillä akitan pennuilla ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Ne vain touhuavat ja juoksevat päättömästi talossa, välillä kaataen päälleen tavaraa. Totesimme myös, että pentujen jatkuva tarkkailu on tarpeen, sillä yksikään pennuista ei alkanut kitisemään tai huutamaan loukattuaan itsensä. Näinollen pennun elämästä voi ollakkin vauhdikasta kerrottavaa. Me terveystarkastutimme pennut samalla, kun ne sirutettiin, joten meillä on kirjalliset todistukset terveystarkastuksesta. Kävimme todistukset läpi yhdessä pentujen omistajien kanssa, merkkasimme sopimukseen että todistus on luovutettu ja luovutimme todistuksen omistajille. Raasti sanottuna pentu on tuote, joka myydään. Mikäli tuote on viallinen, siitä ei voi pyytää täyttä hintaa ja sen ”arvo laskee”. Itseänikin kauhistuttaa edellinen lause, mutta näin se yksinkertaisesti ajateltuna vain menee. Mielestäni on myös tärkeää, että pennun ottaja tuntee saavansa pennustansa kaiken infon, ja näin vältetään myös ikävät yllätykset.
Kävimme myös rekisterikirjan läpi. Koiran rotu, nimi, syntymäaika, tunnusmerkintä ja rekisterinumero. Katsoimme myös sukutaulun tyngän yhdessä läpi. Tämän jälkeen kävimme läpi rekisterikirjan toisen sivun, omistajamuutoksen ja vakuutuksen avauksen. Tämä on mielestäni tärkeä seikka, sillä sen jälkeen kun pentu on siirretty omistajan omistukseen kennelliitossakin, esimerkiksi karkuritapauksissa koiran on helpompi löytää takaisin kotiin. Samalla kävimme myös kennelliiton jäsenyyden mukanaan tuomat edut läpi.
Saimme monenlaisia pentuoppaita monelta suunnalta. Eläinlääkäriasemalta, kennelliitolta ja pentupaketti ystäviemme suunnalta. Ensimmäisenä materiaali piti tietysti itse käydä läpi. Kyllä kasvattajan tulee tietää, mitä hän ostajalle käteen lätkäisee. Annettava materiaali on myös käytävä läpi omistajan kanssa esimerkiksi rokotusten, madotusten ja koulutuksen kannalta. Omat kokemukset esimerkiksi pentujen vanhempien kohdalta, yleisesti tämän rotuisten koirien kohdalta ja perusjutut, joihin pennut tulisi opettaa ja miten tämä tulisi/olisi suositeltavaa tehdä. Koiran koulutus itsessään jakaa mielipiteitä ja usein ihmisillä on eri tapoja lähestyä asioita ja toteuttaa omaa tekniikkaansa. Tällöin mielestäni kannattaa puhua omien kokemusten ja mielipideiden pohjalta ja antaa esimerkkejä omasta toiminnastaan. Ottajan on ollut hyvä myös ajatella valmiiksi, millaisen koiran hän tulevaisuudessa haluaa? Kuinka hän ajatteli saavuttaa päämääränsä? Keskustelu ja vuorovaikutus ovat tärkeitä tekijöitä ja kasvattajan on oltava valmis tukemaan kasvattinsa omistajia, mikäli hän haluaa kasvateilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat ja pitää omistajiin yhteyttä. Kävimme läpi myös asiat, joihin on heti hyvä puuttua pennun tullessa kotiin. Uusien ihmisten vastaanotto, pennun rohkaisu erillaisiin tiloihin ja tilanteisiin, sisäsiisteys, yksin olo, kynsien leikkaus, ruokailu, lenkkeily ja talon säännöt.
Tässä vaiheessa kasvattajalla on vielä mahdollisuus vaikuttaa varmasti siihen, kuinka kasvattia pidetään ja kuinka sitä lähdetään kasvattamaan. Lähtökohtaisesti kaikki nämä asiat ollaan käyty läpi aikaisemminkin, mutta niitä ei silti mielestäni voi hokea liikaa. Nämä ovat vain minun aatteitani, mutta mielestäni ne ovat perusasioita. Vaikka teksti onkin vain suppea pintaraapaisu, on se jonkinlainen ajatusten kokoelma.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Musta, punainen, kiiltävä, matta...??



Haa tänään aiheena siis shiba! Intouduin hieman tutustumaan tarkemmin noihin rodun sallituihin väreihin, ja niiden tulkitsemiseen. En niinkään geneettiseen periytymiseen ja biologiaan. Halusin itse oppia ymmärtämään näitä värejä. Ikäväkyllä punainen väri jää hieman vaisulle kerronnalle, mutta black & tan saa sitäkin enemmän huomiota! Eli let's see then!
Eli lueskelin tässä eräänä päivänä ”edesmenneen” Akita & Shiba ry:n lehtiä, ja löysin sieltä kiinnostavan juttusarjan shiban värityksistä ja urajirosta. Shiba on minulle harrastimstamme roduista uusin, ja vaikka haaveilenkin joskus rodn kasvattamisesta, on minulla vielä pitkä matka edessäni siihen paneutumisen ja sen tuntemisen kanssa. Lukemani juttusarja avarsi kuvaani shiban värityksistä hyvin, ja noh kai sitä kokee olevansa taas hieman viisaampi!
Ensin urajirosta. NIPPO (Nihon Ken Hozonkai) rotumääritelmässä kerrotaan, että shiban urajiron tulisi levittäytyä kuonon sivuille ja poskille, leuan, kaulan, rinnan ja mahan alapuolelle. Urajiron tulee myös levittyä eturinnasta ulottuen olkaniveleen, mutta se ei kuitenkaan saa jatkua aina olkapäähän saakka. FCI (Federation Cynologique Internationale) kuvailee shiban rotumääritelmässä urajiroa seuraavasti: ”Valkeahkoa karvaa kuonon sivuilla ja poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännän alapuolella ja raajojen sisäsivuissa.” Vaikkakin korvien sisäpuolella olevaa valkoista karvaa ei ole sisällytetty näihin listoihin, voisi niiden olettaa kuuluvan listaan, sillä ne kuuluvat samaan geeniryhmään ja näin ollen nekin kuuluisivat urajiron määritelmään.
Urajiron määrän tulisi olla sopusuhtainen. Ei liian paljoa, mutta ei liian vähänkään! Punaisen ja valkoisen rajan ei tulisi olla jyrkkä, vaan pikemminkin hieman häilyvä, sillä urajiron geneettiset ominaisuudet ovat yhteydessä shiban punaiseen väriin.  Geeni, joka aiheuttaa ja kontrolloi shiban punaista väriä, aiheuttaa myös aikuisella koiralla värin vaalenemisen vatsan alle mentäessä. Näinollen shiban punaisen värin aiheuttaa täysin eri geeni, kuin kokonaan punaisen koiran.
NIPPO rotumääritelmä viittaa myös muihin valkoisiin merkkeihin, jotka ovat shiballa hyväksyttäviä. Tosin ne eivät ole välttämätön seikka koiran ulkonäköä ajatellen, ne eivät myöskään ole osa urajiroa! Hyväksyttyjä merkkejä ovat valkoiset sukat, jotka eturaajoissa ylettävät yli kyynärpäiden ja takajaloissa polviin, sekä hännänpää. Myös vastasyntyneen shiban pennun rinnan ruskehtavassa turkissa selvästi erottuva valkoinen laikku kuuluu urajiron ulkopuolisiin merkkeihin. Monesti nämä vastasyntyneiden pentujen rintalaikut ja pienet sukat häviävät urajiroon pennun kasvaessa. Vähemmän toivottavia valkoisia merkkejä, joita kuitenkin joskus saattaa esiintyä ovat kuonon päälle taikka otsaan ulottuvat piirrot. Myös valkoinen niskatäplä tai kaulus (kuten esim corgeilla) on ei toivottu merkki. Kaikilla näillä merkeillä on jyrkkä raja punaisen ja valkoisen välillä, ja niitä kaikkia kontrolloi sama geeniryhmä.
Sana urajiro käsittää siis kaikki vaaditut valkoiset alueet, joita säätelee sama geeniryhmä. Sen erottaa selvästi valkoisista merkeistä, kuten sukista ja hännänpäästä.
Seuraavaksi siirryinkin lukemaan ”Akita&Shiba uutisia 4/05” lehteä, jossa käsiteltiin shiban punaista väriä. Tosin nyt hieman eri tavalla, kuin edellisessä tiivistelmässä. Juttu on kirjoitettu kirjatietouden pohjalta enimmäkseen, a on näinollen helpommin tulkittavissa ja tiivistäminen on helpompaa. Hyppään tekstissä suoraan väri osioon. Kolmesta shiban hyväksytystä väristä punainen on kaikkein yleisin ja helpoimmin ymärrettävissä. Ideaalinen punainen turki on puhdas, voimakas ja väriltään verrattavissa kynttilän-liekin oranssi. Ei siis kirkkaanoranssi, eikä haaleanvaalea, vaan ”suuren metsäpalon liekkien värinen”. Tähän väriin kasvatuksessa tulisi siis pyrkiä. Hyvin usein keskiselässä on paljon tummempaa punaista karvaa kuin muualla. Ulkona asuvilla shiboilla voi olla niin tiheä pohjakarva, että koira vaikuttaa sivulta liian vaalealta. Ihanteellinen punaisen shiban karva on periaatteeltaan samallainen, kuin b&t shiban. Ensimmäinen kolmannes juuresta katsoen on vaaleampaa punaista, toinen kolmannes valkoista ja kärki punaista. Mikäli valkoista keskikarvaa on huomattavan suuri osa, voi koira näyttää vaaleammalta, vaikka karvan pää olisi muuten hyvän värinen.Vähäinen mustapäisten karvojen määrä sielätäälä karvapeitteessä selän ja hännän selkäpuolen alueella on hyväksyttävää.
Urajiron tulee levitä suun viereen ja poskiin. Valkoinen maski on kielletty. Valkoisella maskilla tarkoitetaan valkoista karvaa, joka leviää silmien yäpuolelle ja yli molempien poskien ja suun. Tällöin kasvot ovat kokonaan valkoiset, myös kuonon päältä ja silmien alta. Tämä ei ole toivottavaa, vaan se luetaan virheeksi. Punaisella shiballa värin ei tule vaihtua ”leikaten”. Valkoisen värin tulisi liukua pikkuhiljaa koti punaista väriä.
Seuraavaksi luin herra Nobuo Atsumin kirjoittaman ja Risto Kaiskon suomentaman artikkelin shiban black & tan väristä. Herra Nobuo Atsumi on oma shiba urokseni Taken isän Takin kasvattaja, ja on toiminut rodun parissa pitkään. Juttu valaisi hyvin paljon käsitystäni black & tan värisen shiban turkinlaadusta, toivotuistä vaäreistä ja ennen kaikkea tämän värityksen virheistä.
NIPPO:n rotumääritelmä kertoo hyvin vähän rodun värityksestä. Ainoat tiedot väristä ovat sallitut värit rodun parissa, jotka ovat punainen, seesami ja black & tan. Herra Atsumi kuitenkin kertoo tekstissään, että mustan karvan ei tulisi olla kiiltävä, vaan pikemminkin kiilloton musta pienellä ruosteenruskealla säväyksellä.  Shiban rotumääritelmä korostaa enemmänkin karvan laatua kuin sen väriä. Peitinkarvan tulisi olla karhea ja karvojen suoria ruumiiseen nähden. Aluskarvan tulisi olla taas tiheämpää ja pehmeää. Jutussa kerrotaan amerikkalaisten huoli b&t shiballa esiintyvästä solmion muotoisista urajiroista rinnassa. Nobuo Atsumi ei kuitenkaan koe tätä yhtä suureksi huoleksi kuin oikean mustan puuttumisen, mikäli urajiro ei leviä yli rinnan sivujen. Black & tan shiban urajiron tulee olla selvästi näkyvä leuan alla, poskissa, kurkussa, rinnassa, vatsassa, sekä hännän ja jalkojen sisäpuolella.
Japanilaiset shiba kasvattajat mainitsevat usein ”sanshokumou” termin b&t värisistä siboista puhuttaessa. Suomennettuna tämä termi tarkoittaa kolmen värin mustaa karvaa. Valkoisen tulisi muuttua käpälistä liukuvasti ruskeaan kyynärvarressa, josta sen tulisi taas liukua mustaksi väriksi käsivarressa ja olkapäässä. Ihanteen mukaan myös jokaisen karvan tulisi olla ”sanshukumou”, eli kolmen värin asteittain liukuminen tyven valkoisesta väristä/keran väristä punahtavan mustaan ja lopussa, karvan kärjessä kiillottomaksi mustaksi. Shiban musta ei ole monien länsimaalaisten rotujen tavoin (esimerkiksi. rottweilerin) tapaan pikimusta. Mustan värin shiballa ei siis kuulu olla mustan sametin värinen.  Japanilaiset kasvattajat puhuvat usein ruosteenmustasta väristä, joka tarkoittaa punaruskeaa vivahdetta mustassa värissä. Kahden värin rajan ei koskaan tulisi olla ”leikattu”, vaan värien tulisi vaihtua ikään kuin liukuen, kuten aijemmin tekstissä on kuvailtu.  Japanilaiset kasvattajat kokevat, että aito oikea musta b&t shiboilla on nykyään todella harvinainen, ja sanovat että tuomareiden mielipiteet ovat aikojen saatoissa muuttuneet monia kertoja. Tämä on luonut paljon hämmennystä rodun harrastajien parissa. Tekstissä herra Yano, pitkään japanilaisten rotujen parissa toiminut ja harrastanut kasvattaja kuvailee b&t shiban mustaa seuraavasti ”Black & tan shiban väri tulisi olla kuin käytetyn rautakattilan väri. Sen ei tule olla samallainen musta kuin esimerkiksi variksella. Aurinkoa vasten katsottaessa turkki ei koskaan saa näyttää kiiltävältä violetinmustalta.”
Turkin pitäminen täydellisessä kunnossa on kuvailtu vaikeaksi. Turkin väri muuttuu karvanlähdön eri vaiheissa , esimerkiksi ruskeiden silmien yläpuolella olevien pallojen väri ja muoto saattavat vaihdella pljonkin. Shiban black & tan värin tanin tulee olla ruskea, ei valkoinen. Urajiron reunassa valkoisella tai kermanvärillä tulee siis olla pieni ruskean vivahdus muuttuen asteittain mustaan. Urajiron valkoisen ei tule hohtaa viilaa verrattaen mustaan väriin. Tekstin kirjoittaja on myös jututtanut NIPPO:n pääsihteeriä herra Ukia, joka mainitsee että ainoa ero punaisen, seesamin ja b&t värin välillä on karvan päässä olevan mustan määrä. Punaisilla karvan päässä pitäisi olla vain punaista, seesameilla karvan päässä on pääasiallisesti punaista, mutta myös mustia karvanpäitä tasaisesti ympäri karvapeitettä. B&t värillä karvanpää on pääasiallisesti kokonaan musta. Tästä huolimatta karvan juuren tulee aina olla beige/valkoinen.
Japanilainen herra Yamakawa on tehnyt kotimaassaan tutkimusta b&t väristä, ja jakaa värin kolmeen eri osioon: yhdenvärin musta (isshokumou), kahdenvärin musta (nishokumou) ja kolmenvärin musta (sanshokumou). Yhdenvärin mustalla tarkoitetaan peitekarvan alla olevan, juuresta karvan kärkeen asti ulottuvaa, pelkkää kiiltävää mustaa väriä. Tämä ei ole toivottava väri . Kahdenvärin mustalla on kolmannes juuresta lähtien valkoista tai kermanväriä, ja tällaisesta koirasta puttuu herra Yamakawan mukaan ”soboku”, eli karkeasti suomennettuna hienostunut yksinkertaisuus ja vaatimaton eleganssi, jota japanilaisilta koirilta vaaditaan. Kolmenvärin mustalla tarkoitetaan b&t shibojen ihanneväriä. Kolmannes karvan  juuresta lähtien on valkoista tai kermanväriä, seuraava kolmas taas ruosteenväriä ja viimeinen kolmannes kiillotonta mustaa. Ruosteen väriä kirjoittaja kuvailee hapettuneen raudan värin näköiseksi punahkoa ruskeanmustaa, joka on tyypillinen japanilaisille koirille. Kolmenvärin mustan omaava shiba on kertoman mukaan arvokas ja harvinainen näky. Tyypillisellä kolmenvärin shiballa on ruskeaa väriä kuonon selällä. Tällaisella koiralla on myös ruskeat pallot silmien yläpuolella, eikä valkoiset.
Shiban black & tan on jopa pitkään rotua harrastaneelle kirjoittajalle itselleen hankalasti selitettävä käsite, ja hän toivoo, ettei väriä sekotettaisi länsimaalaisten rotujen samantyylisiin värityksiin. Tästä väristä ja jutusta koosteen tekeminen oli haastavaa, sillä herra Atsumi on jutussaan haastatellut paljon rodun tunnettuja ja merkittäviä kasvattajia sen kotimaasta Japanista. Mielestäni juttu toi kuitenkin tälle väritykselle ihan oman kuvakulmansa, ja jokaisen shibasta kiinnostuneen tulisi lukea kyseinen artikkeli lehdestä 1/06. Ikäväkyllä tuota kyseistä lehteä taitaa löytyä vain silloin edesmenneen yhdistyksen jäsenenä toimineilta, ja olen itsekkin saanut sen haltuuni ystävältäni Pirisen Jenniltä.  Toivon mukaan Shiba ry saa joskus mahdollisuuden julkaista vastaavanlaisen jutun omassa lehdessään, sillä tiedän monen rodun harrastajan (nyt en puhu pitkään rotua harrastaneista ja siihen perinpohjin perehtyneistä) ajattelevan b&t värisen shiban ”black” osuutta todella mustana.


torstai 25. lokakuuta 2012

Mistä kaikki alkoi



Vuonna 2010 talouteemme muutti akita narttu Kami, viralliselta nimeltään Pandayan Axuki. Haimme Kamin Kajaanista Päivi Tolmuselta, jossa se odotti ottajaansa viimeisenä pentuna. Siinä pöydän vieressä istuessamme juttelimme hieman suunnitelmistamme koiraa koskien. Leikkautatteko? Ei. Meinasitteko näyttelyttää? Joo ihan huvin vuoksi varmaan vähän… Tarkoitushan ei koskaan ollut aloittaa kasvatustoimintaa. Kamin piti olla perheemme ainoa koira, tai ainakin hetken aikaa. Toisin kävi

"Onpa tuo punainen koira kaunis vasten syksyn värjäämiä vaahteranlehtiä" totesin avopuolisolleni Juholle eräänä kauniina syyspäivänä, kun olimme ulkoiluttamassa koiraamme. "Minulle tulee hirveän vahvasti mieleen vuodenajat akitoiden väreistä. Valkoinen on tietenkin talvi, punainen syksy ja brindle sävystään riippuen joko myöhäinen syksy tai aikainen kevät". Juho naurahti ja totesi että siinäpä se kennelnimi olisi "Vuodenaikojen akitat". Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kiinnostuin kasvatustyöstä, ja halusin tietää enemmän akitasta rotuna ja sen tilanteesta Suomessa ja muualla maailmassa. Uteliaisuuteni jalostusta kohtaan syttyi myös. Ja niinpä taloomme muutti sioitusnarttu Hito, viralliselta nimeltään Vuorenvarman Makeakuinmarenki. Aloin lukea kennelliiton sivuilta tietoa kasvatuksesta ja sen "säännöistä". Katselin Kamia. Mitä jos minäkin joskus…? Mutta mikä olisi kennelnimi, jolla olisi mukava kasvattaa? Halusin nimen kuvastavan ajatuksiani tästä rodusta. Juhon vitsi muistui mieleeni. Vuodenaikojen. Miten siitä saataisiin järkevän kuuloinen nimi korvaani? Englanniksi? Ei… Japaniksi? Miltä se kuulostaisi… Soitin japania osaavalle ystävälleen, joka lupasi työstää nimeä ja tarkistuttaa sen japanilaisella tutullaan. Saamistani käännöksistä yksi nousi ylitse muiden. "Jiki no Kensha". Sanat Jiki ja no sai yhdistää kieliopin mukaan omaksi sanakseen, niin että nimestä saatiin kennelliiton sääntöjä vastaavaksi.
Vuonna 2011 tein päätöksen lähteä kasvattajan peruskurssia suorittamaan. Hotelli Ellivuoreen tieni siis vei. Lauantai ja sunnuntaipäivät luentoja kuunneltuani pääni oli pyörällä ja kasvattajakurssin materiaalit täyteen lisähuomioita kirjoitetut. APUA! En voi millään muistaa tätä kaikkea… Kauhutarinat koiramaailman riidoista ja epäoikeudenmukaisuuksista mielessäni pohdin, olisiko minusta tähän. Noh kaikesta huolimatta laitoin paperit matkaan. Ensin Akita ry, sitten SSKY ja siitä Kennelliittoon, josta ne jatkoivat matkaa FCI:n tietokantoihin. Tämä lysti vei aikansa, mutta 6 kuukautta myöhemmin sain laskun käteeni. 200 euroa sekin lysti maksoi. Kun lasku oli maksettu, sain postissa virallisen paperin kennelnimen Jikino Kensha omistamisesta! Jes!
Seuraavaksi sitten ruvettiin katselemaan sopivaa urosta nartullemme Kamille. Kasvattamisesta innostunut Juhokin oli tällä kertaa mukana. Kami oli käynyt terveystarkeissa hyvin tuloksin. Priimaa kaikki tutkitut kohteet. Lonkat olivat A/A, silmät terveet ja  polvet 0/0. Olimme tyytyväisiä. Halusimme löytää vähän käytetyn, hyvä luontoisen, terverakenteisen ja tietysti akitan näköisen uroksen. Akita ryn jalostusuroslista… ei tulosta… KoiraNettiin tutkimaan, mitä uroksia meillä edes on tutkittuna. Taisi olla Meriläisen Asta, joka minulle vihdoin vinkkasi, että Leoa kannattaisi harkita. Herralla oli A/A lonkat ja 0/0 kyynärät, mutta silmästä löytyi PHTVL/PHPV aste 2-6. Kuulin, että tapaus oli niillä hilkuilla, rajatapaus jonka kohdalla eläinlääkäri oli todennut ”Laitetaan varmuudenvuoksi tähän toiseen luokkaan”. Kiitos näistä! Tässä päästiin mielestäni yhteen kasvattamisen perusasioista. Joidenkin rotujen kohdalla, varsinkin akitan, jalostukseen valittavista koirista on jokaisesta löydettävä ne hyvät ja huonot asiat. Nämä asiat on sitten käytävä läpi päässään ja laitettava järjestykseen. Kumpia on enemmän, hyviä vai huonoja asioita. Mitä ne huonot asiat ovat? Missä mittakaavassa nämä ominaisuudet ovat? Onko miinusten kärjessä koiran oma, periytyvä sairaus vai se että uroksella on liian isot korvat verrattuna rotumääritelmään? Tämä on kärjistelyä, jolla toivon tuovani pointtini esille selvästi. Otin yhteyttä muutamiin eläinlääkäreihin, joilta kysyin mielipidettä kyseisen asteen käytöstä jalostuksessa. Vastaukset olivat, että mikäli kyseessä tosiaan on rajatapaus, niin käyttö on hyväksyttävää. Mutta nartun on oltava tietenkin tervesilmäinen.
Leon sukupuu ja terveystausta suvussa jakoi mielipiteitä. Osan mielestä niin Kamin kuin Leonkin takaa löytyvät syöpätapaukset olivat yhdistelmälle ehdoton este. Itse en kokenut syöpää missään vaiheessa niin pahaksi, vaan alati takaraivossani pelottelevat SA ja UDS. Tuomittakoon minut siitä jos niin halutaan tehdä.
Kami astutettiin Leolla ja Kaikki on mennyt hyvin tähän hetkeen saakka. Pennut ovat syntyneet ja lopputulos on kaksi punaista poikaa ja neljä punaista tyttöä. Odotan näiltä pennilta paljon, ja siksi ”hamstraankin” ne kaikki helposti lähestyttäville ja aktiivisille ihmisille. Valitsen pentueesta myös sioitusuroksen ja nartun kun aika tulee. Toivotaan että saan jatkaa kasvatustyötäni akitan parissa ja koirani ja kasvattini pysyvät terveenä.
Rodun ongelmista ja niiden aiheuttamista painajaisista huolimatta olen menettänyt sydämeni näille ”möröille” otuksille. Haluan edes yrittää viedä tätä kaunista ja mahtavaa rotua kohti terveempää akitaa. Toivon että akitoiden tulevaisuudelle on jotakin tehtävissä, ja itse laitankin toivoani roturisteytykseen. Mutta siitä jokin toinen kerta!