Mistä kaikki alkoi

Vuonna 2010 talouteemme muutti akita narttu Kami, viralliselta nimeltään Pandayan Axuki. Haimme Kamin Kajaanista Päivi Tolmuselta, jossa se odotti ottajaansa viimeisenä pentuna. Siinä pöydän vieressä istuessamme juttelimme hieman suunnitelmistamme koiraa koskien. Leikkautatteko? Ei. Meinasitteko näyttelyttää? Joo ihan huvin vuoksi varmaan vähän… Tarkoitushan ei koskaan ollut aloittaa kasvatustoimintaa. Kamin piti olla perheemme ainoa koira, tai ainakin hetken aikaa. Toisin kävi

"Onpa tuo punainen koira kaunis vasten syksyn värjäämiä vaahteranlehtiä" totesin avopuolisolleni Juholle eräänä kauniina syyspäivänä, kun olimme ulkoiluttamassa koiraamme. "Minulle tulee hirveän vahvasti mieleen vuodenajat akitoiden väreistä. Valkoinen on tietenkin talvi, punainen syksy ja brindle sävystään riippuen joko myöhäinen syksy tai aikainen kevät". Juho naurahti ja totesi että siinäpä se kennelnimi olisi "Vuodenaikojen akitat". Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kiinnostuin kasvatustyöstä, ja halusin tietää enemmän akitasta rotuna ja sen tilanteesta Suomessa ja muualla maailmassa. Uteliaisuuteni jalostusta kohtaan syttyi myös. Ja niinpä taloomme muutti sioitusnarttu Hito, viralliselta nimeltään Vuorenvarman Makeakuinmarenki. Aloin lukea kennelliiton sivuilta tietoa kasvatuksesta ja sen "säännöistä". Katselin Kamia. Mitä jos minäkin joskus…? Mutta mikä olisi kennelnimi, jolla olisi mukava kasvattaa? Halusin nimen kuvastavan ajatuksiani tästä rodusta. Juhon vitsi muistui mieleeni. Vuodenaikojen. Miten siitä saataisiin järkevän kuuloinen nimi korvaani? Englanniksi? Ei… Japaniksi? Miltä se kuulostaisi… Soitin japania osaavalle ystävälleen, joka lupasi työstää nimeä ja tarkistuttaa sen japanilaisella tutullaan. Saamistani käännöksistä yksi nousi ylitse muiden. "Jiki no Kensha". Sanat Jiki ja no sai yhdistää kieliopin mukaan omaksi sanakseen, niin että nimestä saatiin kennelliiton sääntöjä vastaavaksi.
Vuonna 2011 tein päätöksen lähteä kasvattajan peruskurssia suorittamaan. Hotelli Ellivuoreen tieni siis vei. Lauantai ja sunnuntaipäivät luentoja kuunneltuani pääni oli pyörällä ja kasvattajakurssin materiaalit täyteen lisähuomioita kirjoitetut. APUA! En voi millään muistaa tätä kaikkea… Kauhutarinat koiramaailman riidoista ja epäoikeudenmukaisuuksista mielessäni pohdin, olisiko minusta tähän. Noh kaikesta huolimatta laitoin paperit matkaan. Ensin Akita ry, sitten SSKY ja siitä Kennelliittoon, josta ne jatkoivat matkaa FCI:n tietokantoihin. Tämä lysti vei aikansa, mutta 6 kuukautta myöhemmin sain laskun käteeni. 200 euroa sekin lysti maksoi. Kun lasku oli maksettu, sain postissa virallisen paperin kennelnimen Jikino Kensha omistamisesta! Jes!

Seuraavaksi sitten ruvettiin katselemaan sopivaa urosta nartullemme Kamille. Kasvattamisesta innostunut Juhokin oli tällä kertaa mukana. Kami oli käynyt terveystarkeissa hyvin tuloksin. Priimaa kaikki tutkitut kohteet. Lonkat olivat A/A, silmät terveet ja  polvet 0/0. Olimme tyytyväisiä. Halusimme löytää vähän käytetyn, hyvä luontoisen, terverakenteisen ja tietysti akitan näköisen uroksen. Akita ryn jalostusuroslista… ei tulosta… KoiraNettiin tutkimaan, mitä uroksia meillä edes on tutkittuna. Taisi olla Meriläisen Asta, joka minulle vihdoin vinkkasi, että Leoa kannattaisi harkita. Herralla oli A/A lonkat ja 0/0 kyynärät, mutta silmästä löytyi PHTVL/PHPV aste 2-6. Kuulin, että tapaus oli niillä hilkuilla, rajatapaus jonka kohdalla eläinlääkäri oli todennut ”Laitetaan varmuudenvuoksi tähän toiseen luokkaan”. Kiitos näistä! Tässä päästiin mielestäni yhteen kasvattamisen perusasioista. Joidenkin rotujen kohdalla, varsinkin akitan, jalostukseen valittavista koirista on jokaisesta löydettävä ne hyvät ja huonot asiat. Nämä asiat on sitten käytävä läpi päässään ja laitettava järjestykseen. Kumpia on enemmän, hyviä vai huonoja asioita. Mitä ne huonot asiat ovat? Missä mittakaavassa nämä ominaisuudet ovat? Onko miinusten kärjessä koiran oma, periytyvä sairaus vai se että uroksella on liian isot korvat verrattuna rotumääritelmään? Tämä on kärjistelyä, jolla toivon tuovani pointtini esille selvästi. Otin yhteyttä muutamiin eläinlääkäreihin, joilta kysyin mielipidettä kyseisen asteen käytöstä jalostuksessa. Vastaukset olivat, että mikäli kyseessä tosiaan on rajatapaus, niin käyttö on hyväksyttävää. Mutta nartun on oltava tietenkin tervesilmäinen.

Leon sukupuu ja terveystausta suvussa jakoi mielipiteitä. Osan mielestä niin Kamin kuin Leonkin takaa löytyvät syöpätapaukset olivat yhdistelmälle ehdoton este. Itse en kokenut syöpää missään vaiheessa niin pahaksi, vaan alati takaraivossani pelottelevat SA ja UDS. Tuomittakoon minut siitä jos niin halutaan tehdä.

Kami astutettiin Leolla ja Kaikki on mennyt hyvin tähän hetkeen saakka. Pennut ovat syntyneet ja lopputulos on kaksi punaista poikaa ja neljä punaista tyttöä. Odotan näiltä pennilta paljon, ja siksi ”hamstraankin” ne kaikki helposti lähestyttäville ja aktiivisille ihmisille. Valitsen pentueesta myös sioitusuroksen ja nartun kun aika tulee. Toivotaan että saan jatkaa kasvatustyötäni akitan parissa ja koirani ja kasvattini pysyvät terveenä.

Rodun ongelmista ja niiden aiheuttamista painajaisista huolimatta olen menettänyt sydämeni näille ”möröille” otuksille. Haluan edes yrittää viedä tätä kaunista ja mahtavaa rotua kohti terveempää akitaa. Toivon että akitoiden tulevaisuudelle on jotakin tehtävissä, ja itse laitankin toivoani roturisteytykseen. Mutta siitä jokin toinen kerta!