Eli olen toinen kasvoista kennel Jikino Kenshan takana. Toinen puolisko on avomieheni Juho Hakkarainen, mutta päätin omia tämän blogin kokonaan itselleni! Olen 21-vuotias koiraharrastaja ja asustan Tampereella yhdessä kolmen koirani, kissani ja tietenkin edellä mainitun mörön kanssa, jota voidaan kutsua tietysti myös avomiehekseni. Kotona olevista koirista voitte lukea lisäö "Koirat" osiosta, tai sitten tietenkin kotisivuiltamme.
Opiskelen tällä hetkellä Tampereen ammattikoulussa painoviestintä assistentiksi ulkoasun toteuttamisen linjalla. Vapaa-aikani kuluu koirien lisäksi iaidon, piirtämisen, koulun ja muutaman lehden taiton parissa. Avomiehen kanssa sosialisoimista unohtamatta. Kiinnostus koiraharrastukseen on lähtenyt ihan erilaisen rodun kautta, nimittäin englanninbulldogin. Vielä nytkin toivon kovasti jonain päivänä omistavani brindlen sellaisen, mutta täydeltä näyttää vielä toistaiseksi. Toimin tällä hetkellä Akita ry:n lehtitoimikunnan puheenjohtajana ja yhdistyksen jäsensihteerinä. Pidän kovasti hommastani, vaikka se tekeekin välillä tiukkaa ja raastaa hermojani. Olen myös vastikään suorittanut hyväksytysti kehäsihteerin peruskurssin, ja olen viittä harjoittelua vajaa valmis kehätoimitsija. Katsotaan miten käy. Toiveenani olisi tietysti joskus selvitä ulkomuototuomariksi asti, mutta sinne on matkaa niin harrastuneisuuden, kuin ymmärtämisenkin puolesta. Katsotaan mihin tie vie, koskaan sitä ei tiedä.
Koiraharrastus on antanut minulle henkilökohtaisesti paljon. Olen saanut paljon uusia ja ihania ystäviä ja tietenkin saanut elämääni ihanat kippurani. Tämä myös kasvattaa aika tehokkaasti selkänahkaa ja asioiden käsittelytaitoja. Huutamalla ja rääkymällä kun ei saa oikeasti YHTÄÄN mitään aikaiseksi. Tietenkin vielä on matkaa siihen täydellisen kylmähermoiseen ja rauhalliseen kanssaolijaan, joka toki toivon joskus olevani. Mutta ei anneta sen lannistaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti