torstai 28. heinäkuuta 2016

Ystävät ovat parasta koiraharrastuksesa

Niin. Tulipas nyt hempeä olo. Viime viikolla saimme iloksemme vieraita Japanista asti. Akita/shiba/chihuahua kasvattaja Hikaru Sugimoto ja hänen tyttärensä Sarina Sugimoto. Parivaljakko, jonka olimme tavanneet jo monesti perheineen Miran kanssa. Mutta tällä kertaa sen sijasta, että me olisimme lentäneet Okayamaan heitä tervehtimään, he tulivatkin visiitille tänne. Heidän mukanaan lensi shikoku kasvattaja Shigeru kato, jonka kautta olemme tuoneet suomeen useammankin koiran. Vierailu oli pitkään ja hartaasti odotettu, ja kiitos Miran, huolella suunniteltu.

Päivä 1: Matkaan lähdettiin muutaman Pokemon stopin kautta. Mutta kiivaasta Pokejahdista huolimatta, olimme paikalla ajoissa ottamassa vastaan ystävämme. Tapansa mukaan tulli otti aikansa kaikkien papereiden läpikäynnissä ja tarkastuksessa. Paperit olivat kunnossa ja porukka pääsi jatkamaan kolmen koiran voimin kohti Lahtea. Mukana lensivät siis Hiya chihuahua Miralle, sekä minulle shiba tyttö Rikiko go ja akita poika Momotarou go.
Ensimmäiset 15 minuuttia Suomessa ja kuvataan heti!
Ensimmäinen päivä meni lähinnä lennosta palautumisessa, tuliaisten jakamisessa ja aikataulujen läpikäynnissä. Kerkesimme toki syömässä poikkeamaan Huviretkessä, mutta uni tuli nopeasti ensimmäisenä iltana.

Päivä 2: Kohteena Hämeenlinna ja Hämeen linna. Kun vierailimme Okayamassa, perhe Sugimoto vei meidät katsomaan Okayama Castlea, joten päätimme palauttaa palveluksen! Iloksemme vieraamme nauttivatkin. Linnassa oli menossa "Heavy Metal" näyttely, jossa esiteltiin Eurooppalaistyylisiä Keski-aikaisia haarniskoita ja aseita. Vierailun jälkeen jatkoimme linna teemaa ja menimme syömään paikalliseen ravintolaan, jossa Japanilaiset saivat myös ensikoksetuksen poron lihaan. Ruokapöydässä istuessamme juttelimme hieman akitan terveydentilasta ja kuinka paljon ongelmia on tiedetysti Japanissa. Termit SA ja UDS olivat hyvinkin tutut, ja kilpirauhasongelmat ja allergiat olivat kuulemma yleinen vaiva. Puhuttiin myös sairauksien toteamisesta ja siitä, kuinka usein niiden tutkimatta jättäminen johtavat harrastajia harhaan - esimerkiksi monia kilpirauhasongelmia on laitettu allergioiden piikkiin ja niin edespäin. Päivä 2 oli kaikenkaikkiaan vähemmän koirapitoinen, sillä loppu viikko tulisi olemaan enemmän kuin täynnä koiria. Kävimme kotimatkalla tervehtimässä Hollolan Nahkapajan väkeä, ja hakemassa hieman tuliaisia kotiin jääneelle herra Sugimotolle!
Shigeru oli aikaisemmin viikolla julkaissut facebookissa, että hänellä oli syntymäpäivät. Päätimmekin yllättää hänet pienimuotoisella syntymäpäiväkakulla ja muutamalla vieraalla. Kati ja Jussi Kraemer ajoivat Varkaudesta asti tuomaan näytille Tenkoa, joka on alunperin Shigerulta Suomeen tuotu. Myös heidän kainsa Urkki on tuotu Shigerun kautta Japanista. Ilta meni siis iloisen kahvittelun ja juttelun merkeissä!

Sugimotot Hämeen linnassa
Päivä 3: Tampere päivä! Lähdimme liikkeelle aamusta varhaisin, kohteenamme ensin aamupalakahvi Royal Cafessa Tampereella, jonka jälkeen suuntana oli Tampereen Taidemuseon Muuminäyttely. Muuminäyttely oli vallan suosittu vieraiden joukossa, varsinkin nuoremman Sugimoton mielestä. Muuminäyttelyn jälkeen meillä olikin ensimmäinen chihuahua kasvattaja vierailu, Pirkko Koskelaisen ihastuttavassa kodissa Tampereella. Näimme samalla Miran uroksen Tarmon ihanat pennut. Vieraamme pääsivät katselemaan pentuja ja juttelemaan kasvattajan kanssa. Seuraavana suuntana olikin Asta Liedeksen luona käynti, jossa vieraamme pääsivät tutustumaan hänen kennelinsä koiriin ja juttelemaan chihuahuoista Suomessa. Kiitokset kummallekkin kasvattajalle ja Juliukselle, kun otitte meidät näin lämpimästi vastaan!


Päivä 4: Lauantaina suuntasimmekin Helsinki KR näyttelyyn tapaamaan De Gozette kasvattajaa Johannaa ja katselemaan koiria. Kaikki ottivat meidät jälleen avosylein vastaan. Suuri osa päivästä meni näyttelyssä, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan pitkin Helsinkiä ja näyttämään paikkoja vieraillemme. Kävimme syömässä, jonka jälkeen jatkoimme kohti kennel Marjoy'sta tapaamaan Hessu ja Marjo Perälää. Mitä tähän voisi taas sanoa? Aika juoksee kun on hauskaa! Keskustelun aiheena lähinnä kasvatus, sen haastavuus, FCI koiranäyttelyt ja FCI tuomarit. Kiitos Marjo ja Hessu!

Päivä 5: Sunnuntai oli leppoinen päivä. Juttelimme, katselimme Shigerun Japanista tuomia DVDitä Nihon Ken roduista, juttelimme linjoista, kasvattamisesta ja pennuista. Illasta vierailimme kennel Yukiguni no:ssa katselemassa akitoja ja shiboja antoisin keskusteluin. Mira oli varannut meille pöydän Viikinki Ravintola Haraldista, jossa kävimme syömässä päivän päätteeksi. Erittäin mukava ilta, haikein fiiliksin sillä seuraavana päivänä vieraat olisivat lähdössä takaisin kotiin, ja seuraavaan tapaamiseemme olisi muutama kuukausi. Hikaru teki meille päivästä vielä onigireja ja raamenia, jotka kyllä upposivat Juhon suuhun melko tahdikkaasti.... murr...

Päivä 6: Musiikin kuuntelua, aamupalaa, kahvia ja keskustelua kirjoista... Haikea tunnelma. Lähdimme lentokentälle hyvissä ajoin, että kerkeämme varmasti laittamaan vieraamme ajoissa check innin läpi. Kävimme vielä syömässä ennen lähtöä.

Niin. Vajaa viikko juoksi ohitsemme niin nopeasti. Mutta haluamme kiittää ystäviämme tästä vierailusta, meillä oli niin verrattoman hauskaa ja opimme paljon uutta. Kiitos kaikista kauniista sanoista ja kannustuksesta, yhteistyöstä ja hauskoista hetkistä. Ikävä iski heti kun istuimme autoon ja aloitimme matkan kotiin... Onneksi extemporee pyyhkijänsulan äkkilähtö vei ajatuksia muualle.

Kiitos kaikesta team Japani!

Miya saa rakkautta Sarinalta

Sugimoto-san vaati cosplayta :D

Neko-chan :D

Sleeping beauty

... häiritsevää

Vakava raati

Momotarou go

Rikiko go

Aikaa on taas kulunut viimeisimmästä postauksesta, hieman turhankin pitkään. Hyvät ja huonot uutiset ovat heittäytyneet vuoroin päin näköä. Aloitettakoon shikoku rintamalta.
Kuten monet jo varmasti tietävätkin, rodulla on varsin pieni geenipooli, lonkat ovat osoittautuneet jokseenkin ongelmalliseski tekijäksi, allergioita ja nyt muutaman tapauksen verran epilepsiaakin. Karin-Awa go Hakuren Soun veljellä on todettu epilepsia USAssa. Tämä on lähisuvussa jo toinen paha tapaus, joten niin Shuuko kuin meidän Sadakomme, joka on eurooppalaisten linjojen kautta sukua Shuukolle, siirtyvät viettämään lemmikkielämää. Myös extreme piebaldi on nostanut päätänsä rodun parissa. Tässä kohtaa MyDogDNA testi osoittaa taas hyödyllisyyttänäs, sillä testin avulla valkotekijä geeni on havaittavissa. Hyviä uutisia ovat taas sitten meille syntynyt, 6 kakaran kokoinen shikoku pentue, josta 5/6 pentua lähtevät kasvattajille ympäri maailmaa. Toki yksi pentu jää meille tänne kasvamaan yhteisomistukseen Eileen Pfaffenederin (Kennel Yokoyamasou) kanssa. Kaikilla pennuilla on purennat, hampaat ja kivekset juuri siellä missä pitääkin. En voisi siis olla tyytyväisempi.

Kishu rintamalta - Tervetuloa suomeen Tenko! Shigeru osoitti taas ystävällisyytensä, ja luotti tämän ihanan valkoisen prinsessan perhe Kraemerin ja meidän huomaamme. Tulevaisuus näyttää, kuinka kishun kasvatus lähtee käyntiin, vai lähteekö ollenkaan.

Shiba vahvuutemme on kasvanut Japanin tuonnin merkeissä. Kesän lopusta luoksemme lensi Rikiko go, punainen narttu Okayamasta. Toivomme tämän tytön jatkavan Jikino Kensha shiba kasvatusta joskus tulevaisuudessa. Samalla reissulla Suomeen saapuin brindle akita poika Moro - Momotarou go Okayama Sugimoto Sou, joka tullaan pian näkemään näyttelyissäkin, kunhan paperit vain saapuvat.

Tässä nopeaa päivitystä, juttua vielä Japanin vieraista luvassa, mikäli aikataulu antaa periksi!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Etsinnässä sijoituskoti shikoku tuonnille

Etsimme sijoituskotia tuontishikokulle! Lisätietoja sähköpostitse osoitteesta jikinokensha@gmail.com