keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Musta, punainen, kiiltävä, matta...??



Haa tänään aiheena siis shiba! Intouduin hieman tutustumaan tarkemmin noihin rodun sallituihin väreihin, ja niiden tulkitsemiseen. En niinkään geneettiseen periytymiseen ja biologiaan. Halusin itse oppia ymmärtämään näitä värejä. Ikäväkyllä punainen väri jää hieman vaisulle kerronnalle, mutta black & tan saa sitäkin enemmän huomiota! Eli let's see then!
Eli lueskelin tässä eräänä päivänä ”edesmenneen” Akita & Shiba ry:n lehtiä, ja löysin sieltä kiinnostavan juttusarjan shiban värityksistä ja urajirosta. Shiba on minulle harrastimstamme roduista uusin, ja vaikka haaveilenkin joskus rodn kasvattamisesta, on minulla vielä pitkä matka edessäni siihen paneutumisen ja sen tuntemisen kanssa. Lukemani juttusarja avarsi kuvaani shiban värityksistä hyvin, ja noh kai sitä kokee olevansa taas hieman viisaampi!
Ensin urajirosta. NIPPO (Nihon Ken Hozonkai) rotumääritelmässä kerrotaan, että shiban urajiron tulisi levittäytyä kuonon sivuille ja poskille, leuan, kaulan, rinnan ja mahan alapuolelle. Urajiron tulee myös levittyä eturinnasta ulottuen olkaniveleen, mutta se ei kuitenkaan saa jatkua aina olkapäähän saakka. FCI (Federation Cynologique Internationale) kuvailee shiban rotumääritelmässä urajiroa seuraavasti: ”Valkeahkoa karvaa kuonon sivuilla ja poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännän alapuolella ja raajojen sisäsivuissa.” Vaikkakin korvien sisäpuolella olevaa valkoista karvaa ei ole sisällytetty näihin listoihin, voisi niiden olettaa kuuluvan listaan, sillä ne kuuluvat samaan geeniryhmään ja näin ollen nekin kuuluisivat urajiron määritelmään.
Urajiron määrän tulisi olla sopusuhtainen. Ei liian paljoa, mutta ei liian vähänkään! Punaisen ja valkoisen rajan ei tulisi olla jyrkkä, vaan pikemminkin hieman häilyvä, sillä urajiron geneettiset ominaisuudet ovat yhteydessä shiban punaiseen väriin.  Geeni, joka aiheuttaa ja kontrolloi shiban punaista väriä, aiheuttaa myös aikuisella koiralla värin vaalenemisen vatsan alle mentäessä. Näinollen shiban punaisen värin aiheuttaa täysin eri geeni, kuin kokonaan punaisen koiran.
NIPPO rotumääritelmä viittaa myös muihin valkoisiin merkkeihin, jotka ovat shiballa hyväksyttäviä. Tosin ne eivät ole välttämätön seikka koiran ulkonäköä ajatellen, ne eivät myöskään ole osa urajiroa! Hyväksyttyjä merkkejä ovat valkoiset sukat, jotka eturaajoissa ylettävät yli kyynärpäiden ja takajaloissa polviin, sekä hännänpää. Myös vastasyntyneen shiban pennun rinnan ruskehtavassa turkissa selvästi erottuva valkoinen laikku kuuluu urajiron ulkopuolisiin merkkeihin. Monesti nämä vastasyntyneiden pentujen rintalaikut ja pienet sukat häviävät urajiroon pennun kasvaessa. Vähemmän toivottavia valkoisia merkkejä, joita kuitenkin joskus saattaa esiintyä ovat kuonon päälle taikka otsaan ulottuvat piirrot. Myös valkoinen niskatäplä tai kaulus (kuten esim corgeilla) on ei toivottu merkki. Kaikilla näillä merkeillä on jyrkkä raja punaisen ja valkoisen välillä, ja niitä kaikkia kontrolloi sama geeniryhmä.
Sana urajiro käsittää siis kaikki vaaditut valkoiset alueet, joita säätelee sama geeniryhmä. Sen erottaa selvästi valkoisista merkeistä, kuten sukista ja hännänpäästä.
Seuraavaksi siirryinkin lukemaan ”Akita&Shiba uutisia 4/05” lehteä, jossa käsiteltiin shiban punaista väriä. Tosin nyt hieman eri tavalla, kuin edellisessä tiivistelmässä. Juttu on kirjoitettu kirjatietouden pohjalta enimmäkseen, a on näinollen helpommin tulkittavissa ja tiivistäminen on helpompaa. Hyppään tekstissä suoraan väri osioon. Kolmesta shiban hyväksytystä väristä punainen on kaikkein yleisin ja helpoimmin ymärrettävissä. Ideaalinen punainen turki on puhdas, voimakas ja väriltään verrattavissa kynttilän-liekin oranssi. Ei siis kirkkaanoranssi, eikä haaleanvaalea, vaan ”suuren metsäpalon liekkien värinen”. Tähän väriin kasvatuksessa tulisi siis pyrkiä. Hyvin usein keskiselässä on paljon tummempaa punaista karvaa kuin muualla. Ulkona asuvilla shiboilla voi olla niin tiheä pohjakarva, että koira vaikuttaa sivulta liian vaalealta. Ihanteellinen punaisen shiban karva on periaatteeltaan samallainen, kuin b&t shiban. Ensimmäinen kolmannes juuresta katsoen on vaaleampaa punaista, toinen kolmannes valkoista ja kärki punaista. Mikäli valkoista keskikarvaa on huomattavan suuri osa, voi koira näyttää vaaleammalta, vaikka karvan pää olisi muuten hyvän värinen.Vähäinen mustapäisten karvojen määrä sielätäälä karvapeitteessä selän ja hännän selkäpuolen alueella on hyväksyttävää.
Urajiron tulee levitä suun viereen ja poskiin. Valkoinen maski on kielletty. Valkoisella maskilla tarkoitetaan valkoista karvaa, joka leviää silmien yäpuolelle ja yli molempien poskien ja suun. Tällöin kasvot ovat kokonaan valkoiset, myös kuonon päältä ja silmien alta. Tämä ei ole toivottavaa, vaan se luetaan virheeksi. Punaisella shiballa värin ei tule vaihtua ”leikaten”. Valkoisen värin tulisi liukua pikkuhiljaa koti punaista väriä.
Seuraavaksi luin herra Nobuo Atsumin kirjoittaman ja Risto Kaiskon suomentaman artikkelin shiban black & tan väristä. Herra Nobuo Atsumi on oma shiba urokseni Taken isän Takin kasvattaja, ja on toiminut rodun parissa pitkään. Juttu valaisi hyvin paljon käsitystäni black & tan värisen shiban turkinlaadusta, toivotuistä vaäreistä ja ennen kaikkea tämän värityksen virheistä.
NIPPO:n rotumääritelmä kertoo hyvin vähän rodun värityksestä. Ainoat tiedot väristä ovat sallitut värit rodun parissa, jotka ovat punainen, seesami ja black & tan. Herra Atsumi kuitenkin kertoo tekstissään, että mustan karvan ei tulisi olla kiiltävä, vaan pikemminkin kiilloton musta pienellä ruosteenruskealla säväyksellä.  Shiban rotumääritelmä korostaa enemmänkin karvan laatua kuin sen väriä. Peitinkarvan tulisi olla karhea ja karvojen suoria ruumiiseen nähden. Aluskarvan tulisi olla taas tiheämpää ja pehmeää. Jutussa kerrotaan amerikkalaisten huoli b&t shiballa esiintyvästä solmion muotoisista urajiroista rinnassa. Nobuo Atsumi ei kuitenkaan koe tätä yhtä suureksi huoleksi kuin oikean mustan puuttumisen, mikäli urajiro ei leviä yli rinnan sivujen. Black & tan shiban urajiron tulee olla selvästi näkyvä leuan alla, poskissa, kurkussa, rinnassa, vatsassa, sekä hännän ja jalkojen sisäpuolella.
Japanilaiset shiba kasvattajat mainitsevat usein ”sanshokumou” termin b&t värisistä siboista puhuttaessa. Suomennettuna tämä termi tarkoittaa kolmen värin mustaa karvaa. Valkoisen tulisi muuttua käpälistä liukuvasti ruskeaan kyynärvarressa, josta sen tulisi taas liukua mustaksi väriksi käsivarressa ja olkapäässä. Ihanteen mukaan myös jokaisen karvan tulisi olla ”sanshukumou”, eli kolmen värin asteittain liukuminen tyven valkoisesta väristä/keran väristä punahtavan mustaan ja lopussa, karvan kärjessä kiillottomaksi mustaksi. Shiban musta ei ole monien länsimaalaisten rotujen tavoin (esimerkiksi. rottweilerin) tapaan pikimusta. Mustan värin shiballa ei siis kuulu olla mustan sametin värinen.  Japanilaiset kasvattajat puhuvat usein ruosteenmustasta väristä, joka tarkoittaa punaruskeaa vivahdetta mustassa värissä. Kahden värin rajan ei koskaan tulisi olla ”leikattu”, vaan värien tulisi vaihtua ikään kuin liukuen, kuten aijemmin tekstissä on kuvailtu.  Japanilaiset kasvattajat kokevat, että aito oikea musta b&t shiboilla on nykyään todella harvinainen, ja sanovat että tuomareiden mielipiteet ovat aikojen saatoissa muuttuneet monia kertoja. Tämä on luonut paljon hämmennystä rodun harrastajien parissa. Tekstissä herra Yano, pitkään japanilaisten rotujen parissa toiminut ja harrastanut kasvattaja kuvailee b&t shiban mustaa seuraavasti ”Black & tan shiban väri tulisi olla kuin käytetyn rautakattilan väri. Sen ei tule olla samallainen musta kuin esimerkiksi variksella. Aurinkoa vasten katsottaessa turkki ei koskaan saa näyttää kiiltävältä violetinmustalta.”
Turkin pitäminen täydellisessä kunnossa on kuvailtu vaikeaksi. Turkin väri muuttuu karvanlähdön eri vaiheissa , esimerkiksi ruskeiden silmien yläpuolella olevien pallojen väri ja muoto saattavat vaihdella pljonkin. Shiban black & tan värin tanin tulee olla ruskea, ei valkoinen. Urajiron reunassa valkoisella tai kermanvärillä tulee siis olla pieni ruskean vivahdus muuttuen asteittain mustaan. Urajiron valkoisen ei tule hohtaa viilaa verrattaen mustaan väriin. Tekstin kirjoittaja on myös jututtanut NIPPO:n pääsihteeriä herra Ukia, joka mainitsee että ainoa ero punaisen, seesamin ja b&t värin välillä on karvan päässä olevan mustan määrä. Punaisilla karvan päässä pitäisi olla vain punaista, seesameilla karvan päässä on pääasiallisesti punaista, mutta myös mustia karvanpäitä tasaisesti ympäri karvapeitettä. B&t värillä karvanpää on pääasiallisesti kokonaan musta. Tästä huolimatta karvan juuren tulee aina olla beige/valkoinen.
Japanilainen herra Yamakawa on tehnyt kotimaassaan tutkimusta b&t väristä, ja jakaa värin kolmeen eri osioon: yhdenvärin musta (isshokumou), kahdenvärin musta (nishokumou) ja kolmenvärin musta (sanshokumou). Yhdenvärin mustalla tarkoitetaan peitekarvan alla olevan, juuresta karvan kärkeen asti ulottuvaa, pelkkää kiiltävää mustaa väriä. Tämä ei ole toivottava väri . Kahdenvärin mustalla on kolmannes juuresta lähtien valkoista tai kermanväriä, ja tällaisesta koirasta puttuu herra Yamakawan mukaan ”soboku”, eli karkeasti suomennettuna hienostunut yksinkertaisuus ja vaatimaton eleganssi, jota japanilaisilta koirilta vaaditaan. Kolmenvärin mustalla tarkoitetaan b&t shibojen ihanneväriä. Kolmannes karvan  juuresta lähtien on valkoista tai kermanväriä, seuraava kolmas taas ruosteenväriä ja viimeinen kolmannes kiillotonta mustaa. Ruosteen väriä kirjoittaja kuvailee hapettuneen raudan värin näköiseksi punahkoa ruskeanmustaa, joka on tyypillinen japanilaisille koirille. Kolmenvärin mustan omaava shiba on kertoman mukaan arvokas ja harvinainen näky. Tyypillisellä kolmenvärin shiballa on ruskeaa väriä kuonon selällä. Tällaisella koiralla on myös ruskeat pallot silmien yläpuolella, eikä valkoiset.
Shiban black & tan on jopa pitkään rotua harrastaneelle kirjoittajalle itselleen hankalasti selitettävä käsite, ja hän toivoo, ettei väriä sekotettaisi länsimaalaisten rotujen samantyylisiin värityksiin. Tästä väristä ja jutusta koosteen tekeminen oli haastavaa, sillä herra Atsumi on jutussaan haastatellut paljon rodun tunnettuja ja merkittäviä kasvattajia sen kotimaasta Japanista. Mielestäni juttu toi kuitenkin tälle väritykselle ihan oman kuvakulmansa, ja jokaisen shibasta kiinnostuneen tulisi lukea kyseinen artikkeli lehdestä 1/06. Ikäväkyllä tuota kyseistä lehteä taitaa löytyä vain silloin edesmenneen yhdistyksen jäsenenä toimineilta, ja olen itsekkin saanut sen haltuuni ystävältäni Pirisen Jenniltä.  Toivon mukaan Shiba ry saa joskus mahdollisuuden julkaista vastaavanlaisen jutun omassa lehdessään, sillä tiedän monen rodun harrastajan (nyt en puhu pitkään rotua harrastaneista ja siihen perinpohjin perehtyneistä) ajattelevan b&t värisen shiban ”black” osuutta todella mustana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti