Aamupohdintaa

"Shikoku? Kishu? Kumpaa ne enemmän muistuttaa, akitaa vai shibaa?" Tuo usein kysytty kysymys, johon pääsen vastaamaan joka aino kerta: "Ei kumpaakaan." Niin... Kuka tietysti lukee näiden rotujen peruspiirteet samankaltaisuudeksi ja kuka ei? Meiltä kun kotoa löytyy noita kaikkia neljää rotua, on niiden erot varmasti helpompi jaotella hienompiin ja siitä vielä hienompiin erillaisuuden säikeisiin.

Olen aikaisemmin täälä blogissamme pohtinut näiden japanilaisten idän ihmeiden luonteenpiirteitä ja erillaisuuksia, sekä sitä mitä itse koen niiden omistajalle tarpeellisiksi ominaisuuksiksi. Akita on jääräpää, yleensä vahva kuin vuori...Mutta vuoret kovin harvoin sinkoilevat paikasta toiseen ja antavat yleensä itsestään jäyhän ja hieman unisenkin kuvan. Shibasta taas löytyy enemmän virkeyttä, vilinää ja täpäkkyyttä, jos nyt halutaan lähteä vertailemaan näin runollisin ottein niin ehkäpä pieni vilkas puro voisi olla sopiva vertaus. Mutta entäs sitten nämä jäljelle jäävät?

Shikoku on kahteen aikaisempaan rotuun verrattuna paljon "monisäikeisempi". Milloin sitä huvittaa nukkua, milloin puuhastella ja milloin kiusata muita perheen koiria. Joskus ollaan näin päin ja joskus noin päin. Omistajalta toden totta kysytään hermoa, pinnaa ja ennen kaikkea huumoria tämän koiran kanssa. Mutta shikoku oikeastaan tekee niin kuin tahtoo (ainakin omasta mielestään) ja tekee sen vahvalla tunteella. Shikoku tarvitsee tekemistä, mutta se tekeminen ei oikeastaan ole agility tai verijälki... tai voihan se ollakkin, joinakin päivinä. Olen huomannut, että tekeminen sen oman ihmisen kanssa, läsnäolo ja yhteiselo ovat shikokulle tärkeässä roolissa. Tämä onkin yksi rodun haastavista tekijöistä ja ilmenee esimerkiksi vahvan eroahdistuksen muodossa - josta ei sitten opitakkaan ihan hevillä ulos.

Kishu? Niiiiin... Kuten useat varmaan tietävätkin, taloudessamme häärää tällä hektellä noin 9 kuukauden ikäinen kishu tyttö Kiai, joka on tuotu Puolasta. Kiain kanssa haastavana tekijänä oli sen vilkas, mutta silti epäileväinen luonne. Varsinaisia pelkotiloja pennulla ei siis ollut, mutta se tuppasi aina epäilemään kaikkea uutta ja ihmeellistä tovin, ennen sen suurempia tutkimuksia ja ihmettelyjä. Nykyään luonnehtisin rotua selkeästi rauhallisemmaksi kuin shikoku, mutta haastavammaksi kontaktin luonnin kannalta ja yhteisen sävelen löydön saralta. Tällä en tarkoita villiä, paikkoja tuhoavaa pentua (jota kishu selkeästi voi kyllä olla) vaan kovin itsenäistä ja selkeästi "sulkeutuneempaa" luonnetta kuin esimerkiksi akitalla, shiballa tai edes shikokulla.

Mutta in the end, minäkin olen suhteellisen uusi näiden rotujen parissa ja kehityn kokemusten, mutkien ja matkojen kautta. Tämä teksti jäi nyt hieman tyngäksi, mutta mitä muuta sitä voisi odottaa maanantai aamulta kello 9.40?