Akitani

Eli vierailimme Viron maalla Rakveren kansallisessa näyttelyssä 19.-20.10 yhdessä ystäväni Mimmun kanssa. Toiveena oli lunastaa muutama junnusertifikaatti ja varsinainen serti. Mukaan autoon pakattiin meidän Kamin ja Nomi shiban lisäksi Hiton Ran tyttö (VV Ainutlaatuinen) ja Mimmun charmantti chihu herra Antero (Kekkapään Antero Vipunen). Matka oli pitkä ja väsyttävä, täynnä eksymisiä, U-käännöksiä, kiroilua ja energiajuomaa. Mutta ei se mitään, hauskaa oli! Ja Jikino-poppoo saikin mukaansa sen mitä lähti hakemaankin!! Ekalta päivältä Kamille VAL ERI VAK1 SA SERT PN2, Ranille JUN ERI JUK1 JUN-SERT ROP-JUN SA PN1 ja ROP, sekä Nomille JUN ERI JUK1 JUN-SERT ROP-JUN SA PN1 ja ROP! Sekä shiboissa, että akitoissa oli muitakin koiria meidän lisäksemme, joka tietysti boostaa hieman onnistumisen tunnetta ;) Seuraavana päivänä tulokset olivat muutoin samat, mutta Kamihan ei voinut enää ottaa toista sertiä vastaan . Kami oli myös ROP sunnuntaina ja Ran PN2! Iki ihana Antero kävi niin lähellä junnusertiä, mutta ei :( Ensi kerralla sitten!

Lopputulos: Kami on nyt Viron muotovalio! Ran ja Nomi taas junnusertiä vajaita Viron juniorivalioita! JEE! Alla olevat kuvat ottanut Mira Maliniemi!

  

Shikokuni

Niin... Shikokuni, koira johon olen rakastunut ennätysajassa korviani myöden. Älkää käsittäkö nyt väärin, tyttö ei ole helpoimmasta päästä ja on laittanut hermojani useampaan otteeseen päivässä koetukselle. Se ei ole suoran verrattavissa akitaan, eikä varsinkaan shibaan. Kun puhutaan että nämä japanilaiset ovat oma lukunsa, niin shikokun kohdalla tuntuu, että se luku leviää vähän rajojen yli! En ole koskaan oikein tavannut mitään Sadakon kaltaista, tai edes mitään täysin shikokua vastaavaa. Opin joka päivä jotain uutta tästä hienosta rodusta. Olen tullut myös lyhyessä ajassa siihen tulokseen, että tämä ei varmasti tule olemaan viimeinen tai ainoa shikokuni! En tietenkään perusta tätä vain omaan tyttööni, sillä aikuisiin shikokuihin, niin uroksiinkin kuin narttuihin on tullut tutustuttua vuosien varrella enemmänkin. Sadakon velipuoli Sato emä Sui, Viron Kekko... On Suomen pojat Gaiko ja Daikin tullut nähtyä kerran, tosin melko nopeasti.

Olemme tehnyt alustavan varauksen shikoku uroksesta Ranskanmaalta mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Tavoitteena olisi myös etsiä toinen narttu kahden seuraavan vuoden sisällä. Sijoitukseen tietenkin, meillä ei ole kotona tällä hetkellä tilaa, eikä omistajilla aikaa niin paljoa että yhtään useampaa koiraa saataisiin viihdytettyä tarpeeksi. Akitalle ja shiballe kelpaa kotona köllöttely ja välillä vapaana metsässä jolkottelu, kun taas shikoku neitimme haluaa olla menossa ja tekemässä kokoajan! Olen saanut ihan uudenlaista energiaa tytön myötä, eikä aktiivisuus haittaa lainkaan. 

Dai shikoku (Daisuki-Miki Van de Egmato) kävi vierailemassa meillä pikaisesti tänään. Herra on niin ihana luontoinen ja oli huippu kiltti pomottavalle Sadakolle! Voisin varastaa tämän herran, Dai otti minut niin lämpimästi vastaan heti ensi hetkestä <3 Dai on tulossa pidemmälle vierailulle kahden viikon päästä, kaksikko pääsee vetämään shikoku rallia koirapuistoon! Alla muutama Dain omistajan, Hilu Kempin ottama kuva kaksikosta! Onko Sadako pullea...? :D

 

Kunnes kuolema meidät erottaa...

Otsikko puhukoon puolestaan. Olen pohtinut kasvatusta, koiran omistajuutta ja kaikkia niiden mukanaan tuomia asioita viime päivinä melko ahkerasti. Mikä on ihmisen motiivi ottaa koira, tai kasvattaa? Koiran ottaminen tarkoittaa aina uuden perheenjäsenen saapumista arkeen. Jos hyvä onni käy, tämä perheenjäsen tuo onnea elämään yli kymmenen vuoden ajan. Jotta vuodet luonnistuisivat, tulee parivaljakon löytää yhteinen sävel ja tahti jokapäiväiseen arkeen. 

Koiran pitäminen ei ole ilmaista. Kustannukset ovat paljon muutakin, kuin koiran kauppahinta. Ruoka, eläinlääkäri, mahdolliset ainevahingot ja niin edespäin. Mitä jos koiralle iskeekin jokin perinnöllinen sairaus, joka vaatii jatkuvaa lääkärihoitoa ja lääkitystä? Entäpä jos koirasi aiheuttaa vahinkoa toisen omaisuudelle? Oletko valmis korvaamaan tuhot tarvittaessa?

Koiran tulo vaikuttaa usein myös ympärilläsi oleviin ihmisiin ja heidän lemmikeihinsä. Aina lopputulos ei ole toivottu. Esimerkiksi vanhempiesi koira ei välttämättä tule toimeen uuden tulokkaan kanssa. Mistä ratkaisu? Koiranomistajan arki voi olla ajoittain täynnä pulmia, joihin on keksittävä nopeasti ratkaisu. Ihmiset usein sanovat olevansa valmiita kantamaan vastuun toisesta elävästä olennosta, mutta surullisen usein he joko yliarvioivat oman jaksamisensa ja kyvykkyytensä tai menettävät kiinnostuksensa ajan kuluessa. Koiraa ei tulisi koskaan hankkia hetken mielenjohteesta.

Rotuvalinta?

Oma ajatukseni on se, ettei yleispätevää rotua ole. En keksi yhtäkään rotua, joka sopisi ihmiselle kuin ihmiselle. Koiraa harkitessa jokaisen tulisi miettiä omia resurssejaan, luonnettaan ja ajankäyttöänsä tarkoin. Voin myöntää, että meistä ei olisi tarjoamaan kotia esimerkiksi aktiiviselle paimenkoiralle, vaikka TOKOilemme aktiivisesti koiriemme kanssa vapaa ajallamme, lenkkeilemme paljon ja tarjoamme lemmikeillemme vapaata liikuntaa. Totuus on se, ettei meidän aktiivisuustasomme vastaa toiminnantäyteisen paimenen vaatimuksia.

Koiraa etsiessä tulee myös pohtia aikaisempia kokemuksiansa koirista ja niiden kanssa toimimisesta. Minkälaista luonnetta toivot koiraltasi ja minkälaiselle luonteelle sinulla on "vastusta"? Joskus se, että koulutat kultaisestanoutajasta hyväkäytöksisen ja yhteiskuntakelpoisen kaverin ei tarkoita sitä, että teet saman kädenkäänteessä vaikkapa amerikanakitan kanssa. On tärkeää tehdä rodun edustajien kanssa tuttavuutta muutenkin, kuin koirakirjojen ja rotuyhdistysten sivujen kautta. On hyvä kuulla kyseisen rodun omistajien kokemuksia ja ajatuksia perusarjesta koiran kanssa. 

Pitkäjänteisyys

Jokainen rotu tuo mukanansa tietynlaiset haasteet, mutta fakta että pentu pitää kouluttaa ja opettaa on jokaisen yksilön kohdalla tosi. Koulutukseen ja kasvatukseen on paneuduttava ja etsittävä tarvittaessa ratkaisuja ei toivottuun käyttäytymiseen. Tämä vaatii oppimiskykyä myös omistajalta, sekä tahtoa toteuttaa oppejansa myös käytännössä. Kokemusten kysyminen muilta koiranomistajilta, neuvot kasvattajalta, rotuyhdistykseltä tai vaikkapa ammattikouluttajalta ovat aina arvokkaita. 

Elo pienen, villin ja vilkkaan pennun kanssa vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Pentu ei opi tavoille itsestään. Asenne, tavoite, suunnitelma ja määrätietoisuus johtavat usein kelpo lopputulokseen!

Mutta jos tiemme erkanevatkin...?

Ensimmäisenä - ota yhteys kasvattajaan ja keskustele asiasta hänen kanssaan. Vaikka koira onkin sinun omaisuuttasi ja vaikka et olisi puhunut kasvattajan kanssa sitten pennun hakemisen, useimmat kasvattajat välittävät todella paljon kasvateistaan ja ovat valmiita auttamaan kasvatin uudelleensijoituksessa parhaansa mukaan. On myös reilua infoat koiran kasvattajaa tilanteesta - milloin, miksi, missä?

Jos et syystä tai toisesta saa kasvattajaan yhteyttä, tai apua häneltä, ota yhteyttä rotuyhdistykseen ja tiedustele, onko heillä uudelleensijoitukselle suunniteltua kanavaa. Yhdistyksen päästä varmasti autetaan enemmän kuin mielellään.

Kun uudelleensijoituksen aika tulee, mieti - onko tästä uudesta ihmisestä siihen, mihin minusta ei ollut? Onko hänellä ne piirteet ja tavoitteet, joita et itse löytänyt? Kukaan ei halua koirastaan tai kasvatistaan ikuista kiertolaista, jolla ei koskaan tule olemaan omaa pysyvää perhettä tai kotia. INfoa uusia omistajia tarkasti syistä, minkä takia luovut koirasta ja mitkä ovat olleet elonne ongelmakohtia. Tämä siksi, että uusi koti osaisi toimia oikealla ja toivotulla tavalla koiran kanssa tulevaisuutta ajatellen.

Lopuksi...

Koiran ottamisen ei kuulu olla helppo päätös ja jokaisen tulee arvioida oma itsensä tarkoin ennen päätösten tekoa. Tässä oli hieman meidän ajatuksiamme siitä, mitä ihmisten tulisi ottaa huomioon ja miettiä kun he lähtevät etsimään itselleen sitä uutta ihanaa perheenjäsentä. Olkaa realistisia itsenne ja toiveidenne suhteen!

Jikino-lauman arkea

Voihan pentu. Kuka antoi luvan kasvaa? Kun hain Sadakon Tanskasta, se painoi noin 5 kiloa. Punnitsin neidin muutama päivä sitten ja vaaka näytti 7,2 kiloa! Kasvua siis havaittavissa, eikä ihmekkään. Toistaiseksi neidillä on ollut todella hyvä ruokahalu, mutta kuuleman mukaan (kuten usein akitallakin) se laantuu jossakin vaiheessa. We shall see! Alhaalla kuvaa vähän kehityksestä siitä kun kävin hakemassa neidin tähän päivään.

Esiintymistä pitää vielä harjoitella, mutta eiköhän se siitä. Toiveena olisi lähteä TOKOilemaan ja kokeilla agilityä neidin kanssa. Mejän kokeilu on myös toiveissa. Katsotaan miten aika riittää.

Elämä lauman kanssa ei oikeastaan ole ollut sen haastavampaa kuin ennenkään. Pentu tuo tietysti mukanaan tietyt asiat - koulutus, sosiaalistaminen jne. Mutta nämä olivat odotettuja muutoksia, eivätkä yllättäneet minua mitenkään. Joka päivä opitaan uutta ja edistytään. Sadako on vahvatahtoinen, mutta viisas kakara. Ei anneta kuitenkaan ulkokuoren hämätä, vaan pidetään silmä tarkkana ja säännöt selvinä. Kami on edelleen lauman selkeä pomo ja Sadako on selkeästi hahmottanut sen (tämä hyvä). Alussa neiti selkeästi kokeili rajojaan Kamin kanssa, mutta Kami näytti taidokkaasti kaapin paikan ja tekee niin yhä, mikäli pentu yrittää omia kolttosiansa. Takea kohtaan pennulla ei ole kovin suurta kiinnostusta muuta kuin leikkimielessä koirapuistossa ja metsässä lenkkeillessä. Hito taas tossukkana on pudonnut taas arvojärjestyksessä. Eipä se tunnu sitä haittaavan, kunhan vaan on ruokaa ja pehmeä sohva jolla kölliä <3

Shikokun tilanne SSKY:ssä (Suomen Seurakoirayhdistys) on hieman epäselvä saamiemme tietojen mukaan. Koska olen kahden muun shikokun omistajan kanssa aktiivisena mukana Akita ry:n toiminnassa, pyysimme hallitusta ottamaan asian esille. Voisiko shikoku ehkä kuulua Akita ry:n alaisuuteen? Mainitsin asiasta täällä ihan sen takia, että näiltä suhteilta on ihan turha kenenkään hyökätä itse yhdistyksen kimppuun. Eriävät mielipiteet voi osoittaa Hanna Pelkoselle, Katri Marttilalle, Riina Haapakalliolle ja Juho Hakkaraiselle. 

Siirsimme pentuesuunnitelmiamme hieman. Meille ei siis ole tulossa akita vauvoja ennen ensi juoksuja. Syynä suunniteltujen vanhempien jälkeläisten vähäinen (olemattomat) tutkimustulokset. Kyse ei ole siitä, etteikö pentuja tutkittaisi vaan siitä, ettei omistajilla ole vielä ollut aikaa ja tarvetta sitä tehdä. Noh, odottaminen ei koskaan ole akitan kaltaisen rodun kanssa pahaksi. Onneksemme suunnitellut sijoituskodit ovat valmiita odottamaan pentujaan. Lisää plussaa tuo se fakta, että Juho on koko prosessin ajan kotona auttamassa tarvittaessa. Herra on lusinut kuukaudenpäivät kohta Skotlannin maalla ja palaa maahan vasta tammikuun alussa. Katsotaan kuinka tämä suunnitelma etenee!

Olemme suuntaamassa kuukauden päästä Viron maalle yhdessä shiba narttumme Nomin, akita neitomme Kamin ja ystäviemme koirien Ranin ja Anteron kanssa. Tietenkin mukaan lähtee myös ystäväni Mimmu! Voisi olla tylsää tehdä matkaa yksin. Katsotaan miten reissu etenee ja tuleeko menestystä. Kyseessä on kansallinen näyttely, mutta koska emme ole tällä kertaa CACIBien perässä, ei se haittaa tahtia. Toiveet ovat silti korkealla, niin kuin aina ;)

Ja niin Sadako saapui Suomeen...

Pitkääkin pidempi odotus on siis vihdoin ohi! Oma shikoku tyttöme kotiutui myöhään torstaina 5.9 Tampereelle. Odotus on toden totta ollut pitkä ja piinaava, mutta se on vihdoin ohitse. Ajattelin raapustaa pienimuotoisen matkaselostuksen tänne, mikäli se vaikka jotakuta kiinnostaisikin! Here it comes:

Phase 1 - buddipydäkki Hervannassa

Matka alkoi siis linkkupysäkiltä klo 01.20, kun hyppäsin asemalle vievään linkkuun. Olin valvonut aamu 9.00 asti, tehnyt päivän askareet ja käynyt koulussakin pyörähtämässä. Hieman siis alkoi jo väsymys painaa. Lentoni lähtisi vasta klo 7.00, mutta bussien harva kulkeminen yöllä laittoi minut liikkeelle muutamaa tuntia aikaisemmin, kuin mitä olisi ollut tarpeen. Sain siis aloittaa matkani rauhallisin merkein, yöllä kaikessa hiljaisuudessa.

Olinkin pian asemalla ja asetuin jonoon odottamaan linkkua saapuvaksi. Ajasta huolimatta matkaan oli lisäkseni lähdössä melko moni muukin. Koska minulla ei ollut muuta kuin kangaskassi, pääsin nopeasti istumaan ja aloittamaan nokkauneni.

Phase 2 - voitte nousta koneeseen!

Nukuin melko sujuvasti koko matkan, ja ennn kuin huomasinkaan olin kentällä. Astelin sisälle terminaali 2:seen ja totesin, ettei minulla ole hajuakaan mihin suuntaan mennä. Meninpä siis ostamaan kupillisen kahvia. Sitä hörppiessäni löysin Norwegianin lähtöselvityspisteen ja hoidin pakolliset paperihommat pois alta. Siirryin samantien turvatarkastukseen ja suuntasin etsimään sopivia tuliaisia kentän kaupoista. Mitäs muuta kuin Fazerin sinistä ja muutama matkamuiston tapainen tarttui matkaan. Eivätköhän ne kelpaisi.

Olin ajatellut nukkuvani koneessa, mutta sinne päästyäni havaitsin sen oleman haastavampi tehtävä kuin luulin. En ole kovin hyvä lentäjä, ja ennen kun huomasinkaan, hermoilin täyttä vauhtia. Eipä siis tullut nukkumisesta mitään. Onneksi matka oli vain tunnin ja 40 minuutin mittainen, eikä kärsimykseni kestänyt kovinkaan pitkään.

Phase 3 - Tanskan kamaralla

Vihdoin perillä! Löysin tieni yllättävän helposti ulos koneesta ja lentokentän etuovien eteen, josta kennel Supassion'sin Jane Johansen tuli hakemaan minut. Olen tavannut Janen aikaisemminkin, ja tutustunut hänen koiriinsa, joten hänet oli helppo spotata ihmispaljoudesta. Jane asustaa Suin ja poikansa Sebastianin kanssa Kööpenhaminan vieressä sijaitsevassa pienessä kaupungissa nimeltä Nivå, jonne pääsee muun muassa pääkaupungin läpi kulkemalla. Ja niinhän me teimmekin :) 

Sain siis lyhyen matkani aikana pikaisen esittelykierroksen Tanskan pääkaupungissa, mikä oli mahtava juttu, sillä en ole aikaisemmin päässyt tutustumaan maahan muuta kuin bussin ikkunoiden läpi.

Phase 4 - Meet Sadako!

Kun pääsimme perille, oli minua vastassa ovella ja shikoku kolmikko - pentueen emä Sui (Sui-Saiki Van De Egmato), sekä pennut Sadako ja Takeo! Ja olihan se rakkautta ensisilmäyksellä! Sui emä toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja pennut tekivät saman perässä. Huomasin heti, että Sadako neiti oli kerkeäväinen pikku riiviö, jota emä joutui komentamaan usein. Selkeästi isompi Takeo joutui siskonsa kurmotuksen uhriksi alvariinsa, eikä äidin apukaan aina auttanut. Ajattelin hiljaa mielessäni että "tästä se rupeama tuleekin".

Istuimme pöytään ja söimme aamupalan, olihan kello vasta 8.00 Tanskan aikaa. Tarkoituksenani oli viettää koko päivä aina klo 19.00 asti Tanskassa Janen ja hänen koiriensa seurana. Jane oli kovin ystävällinen, kun suostui kuskaamaan minua ympäri Nivå ja esittelemään hieman paikallisia nähtävyyksiä. Kun aamupala oli syöty ja tuttavuutta hierottu pentujen ja varsinkin sen oman prinsessan kanssa, lähdimme ostamaan lentoboxia pienelle tytölle. On tähän väliin todettava, että Tanskassa lemmikkitarvikkeet ovat halvempia kuin täällä Suomessa. Maksoin Sadakon lentoboxista 45 euroa! Suomessa samoilla mitoilla boxi oli netissä noin 60 euroa. Kun boxi oli hommattu, kävimme evästämässä vanhassa tutussa McDonald'sissa ja Janen tutun omistamassa lemmikkiliikkeess' "Pit Shop For Pets"sissä.

Phase 5 - Josko sitä kotiinkin lähtisi 

Aika lensi kuin siivillä ja pian olikin aika ruveta suunnittelemaan lähtöä. Jane oli hommannut tytölle kaikki tarvittavat asiakirjat ja rokotukset lähtöä varten. Myös rekisterikirja oli tullut Tanskan Kennelliitosta ajallaan ja sain sen suoraan mukaani. Päätimme vielä kuvailla pentuja hieman ennen lähtöä, jotta Janelle jäisi jonkinlaisia kuvia kakaroista. Näyttelypönötys ei ollut kummankan pennun vahvin puoli vielä tässä vaiheessa, mutta kyllä me muutaman onnistuneen otoksen saimme!

Viimeinen yhteinen leikki

Ennen lähtöä pennut vielä riehuivat viimeisen kerran yhdessä, Takeo lentää 3 viikon päästä Kanadaan ja herraa tuskin tullaan näkemään livenä enään. Poika pääsee kuitenkin ihanaan kotiin ja varmasti kasvaa hienoksi urokseksi.

Phase 6 - Lähtö

Kotia kohti! Pakkasimme kimpsut ja kampsut, ulkoilutimme Sadakon ja lähdimme kentälle. Siellä pieni prinsessa herätti paljon huomiota. Jouduimme tavaamaan moneen kertaan "the name of the breed is shi-ko-ku.... no not shibobu, shikoku...". Meillä ei ollut kovinkaan paljoa aikaa kentällä, sillä lähdimme Janen luolta melko myöhään. Sadako siis rahtiin ja uusi omistaja juoksemaan pitkin poikin kenttää etsimään lähtöpaikkaa. Ja hilkulle se menikin. Kone lähti klo 20.30 ja paikalla piti olla 20.00. Olin portilla 19.57.... Hyvä minä. Pääsin kuitenkin mukaan! Stressaten taas matkaan kohti Suomen maata!

Phase 7 - Missä se pentu nyt on??

Saavuin siis takaisin suomeen yöllä klo 23.20. Kävelin kaikessa rauhassa kylttien ohjeistamaan suuntaan.... suoraan väärään paikkaan ja väärälle tavarahihnalle. Siinä oli työ ja tuska löytää tie oikeaan paikkaan ja aloin olla hieman ärtynytkin pitkän matkan ja päivän jälkeen. Minua jopa kuulutettiin muutamaan kertaan paikkaan, jonka siainnista tai sinne pääsystä en tiennyt lainkaan. Kun vihdoin löysin virkailian, kysyin tiukasti että missähän se minun koirani on? "Tässä" ja virkailija ojensi pikkuisen Sadakon boxin minulle. Nyt on pakko kysyä, että miksi pentu oli nostettu pois hihnalta, kun minulle nimenomaan sanottiin että hae pentu hihnalta heti lennon jälkeen. Ei ihme etten löytänyt neitiä.

Sadako oli matkustanut rennosti, mitään itkua tai huutoa ei ollut kuulunut. Hieno tyttö! Tarrasin boxiin ja lähdin kävelemään kohti linkkupysäkkiä. Matka Tampereelle alkakoon! Linkku tuli melko nopeasti ja pääsimme Sadakon kanssa nukkumaan linkkuun. Onneksi ystäväni tuli minua vastaan linkkuasemalle ja vei meidät kotiin. Ei liene vaikea arvata, kuinka kauan kotiin saapumisesta meni aikaa, kun koisasimme Sadakon kanssa sohvalla. Aina aamuun asti. Aamusta ympärilläni seisoi kolme koiraa pällistellen, että mitähän se emäntä nyt on kotiin raahannut??

Kaikenkaikkiaan matka meni loistavasti. Kiitos Janelle, että sain tämän ihanan tytön osaksi perhettäni. Pitkäaikainen unelmani on nyt sitten täyttynyt! Lienee sanomattakin selvää, että blogissa esiintyy jatkossa myös shikoku tyttö Sadako ;) Jäämme innolla odottamaan!

Korkealta on pitkä pudotus....

Noniin... Helmin astutus on nyt takana hieman yllättävin lopputuloksin... Minun on itsenikin vaikea käsittää vieläkään mitä oikein tapahtui. Sunnuntaina koirat olivat hoitaneet homman kotiin kunnialla ilman mitään sen kummempia ongelmia. Maanantaina siis matkattiin taas morsmaikun luokse kokeilemaan onnea. Ja kaikki menikin hyvin, kunnes koirat eivät meinanneet irrota toisistaan millään. Aikaa kului ja kului ja kului.... ja kului... pian oli mennyt 2 tuntia ja rutkasti ylikin... Koirat irtosivat ja ensimmäinen reaktio Takelta oli kaatuminen ja paniikinomainen alapäähän tarttuminen... Liiankin kovaa. Take puraisi itseään siittimestä. Emme vieläkään tiedä miksi! Ilmeisesti pitkäaikainen nalkissa olo oli puuduttanut Taken kalleudet ja veren uudelleen kiertoon lähtö teki todella kipeää. Noh yhtä kaikki, verta tuli.... ja tuli... ja tuli... Kiisimme hirveää vauhtia sairaalaan, jossa koira kursittiin kasaan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Takelta löydettiin sivuääni sydämestä. Ihan kun voimakkaasti vuotava haava haarovälissä ei olisi ollut tarpeeksi...? Take voi nyt viikkoa myöhemmin hyvin, antibiootit ja lepo tekevät ihmeitä. Sivuääni ollaan menossa tutkituttamaan niin pian kuin mahdollista. Tämän enempää en tapahtumia pysty/kykene avaamaan, tilanne oli sekava ja olin itsekkin pienimuotoisessa shokissa tapahtumien ajan...

Sitten lisää *askaa niskaan. Kamin siskolla Pandayan Amiralla on SA. Tämä tieto tuli Taken onnettomuudesta muutaman päivän päästä. Joten musta pilvi leijailee nyt Finninmäen yllä. Jaksaminen on ollut aika nollassa...

Hyviäkin uutisia on tiedossa. Sadako on maksettu ja lennot varattu! Tyttö tulee kotiin 28.8 illalla. Lennän Tanskaan hakemaan neitiä aamusta ja tulen illasta kotiin. Tyttö on kasvanut paljon ja odotankin innolla tytön saamista kotiin.

Tämä päivitys jäi nyt kovin tyngäksi, sillä kirjoitusfiilis ei ole huipussaan. Koetan aktivoitua Sadakon tulon jälkeen, niin että jotain positiivistakin päivittämistä olisi.

Vaikeuksien kautta voittoon!

Huh mikä viikko meillä on ollutkaan. Taken morsian Helmi on ollut meillä astutettavana nyt viikon. Sen juoksut alkoivat torstaina 11.7, josta lähdimmekin laskemaan päiviä. Kymmenen, yksitoista, kaksitoista, nyt mennään kylään. Vierailimme siis Helmin luona ensimmäisen kerran 20.-21.7, juoksupäivinä 10 ja 11. Oli selkeästi liian aikaista. Kävimme vielä maanantaina kyläilemässä, jonka jälkeen päätimme ottaa tytön mukaan meille astutettavaksi. Kummatkin koirat olivat ensikertalaisia, joten epäilyjä löytyi paljon. Onnistuuko astuminen lainkaan, vai meneekö koko homma vain pelleilyksi?

Ensimmäiset päivät menivät kaikessa hiljaiselossa. Koiria ei kiinnostanut koko homma tuon taivaallista. Viikonloppuna Helmi kuitenkin paljasti kyntensä ja osoittautuikin aika rajuksi mimmiksi. Nykytyksestä, kirputtamisesta ja häseltämisestä ei tullut loppua. Take oli ihan epätoivoisena ja päädyimmekin pitämään kaksikon suurimmaksi osin erikseen herran mielenrauhan takia. Helmin "oireilu" tärpeistä alkoi jo perjantaina (juoksupäivä 16), vuoto väheni ja sen mielenkiinto Takea kohtaan nousi todella paljon. Neiti myös käänsi häntäänsä erittäin selkeästi ja vihjailevasti. Take tyytyi kuitenkin vain nuuskimaan ja tutkimaan morsiotaan vielä perjantain ja lauantain. Sunnuntaina (juoksupäivä 18) alkoikin sitten kuivaharjoittelu. Shibat nylkyttivät toisiaan vuoronperään, ongelmana vain se, että narttu oli urosta paremmin perillä siitä kumpaa päätä tuli nylkyttää. Aina kun Take tuntui pääsevän jyvälle hommasta, Helmi käännähti ja alkoi nylkyttää innoissaan Takea. Uros ei siis oikein saanut mahdollisuutta näyttää kykyjään. Omistajan osalta minkäänlaista apua ei hyväksytty, selkään hyppiminen lakkasi samointein omistajan kokeillessa nartun pannasta kiinni pitämistä sen paikallaan pysymisen toivossa. Eipä siinä, olemme vahvasti sitä mieltä että astuminen tulisi hoitaa luonnollisesti. Ei sillä, että pieni avittaminen olisi pahitteeksi, mutta mikäli koirat eivät itse kykene hoitamaan lisääntymistään, olkoot sitten lisääntymättä. Poikkeuksia tietenkin on yhdistelmästä ja koirista riippuen, mutta tämä tapaus ei sellainen mielestämme ole. Sunnuntai iltana käytiin jo lähellä, mutta Taken motoriikka petti ja se kellahti nartun selästä suoraan selälleen jalkojen lähdettyä nylkytyksen voimasta alta. 

Maanantai (juoksupäivä 19) alkoi samaan malliin kun sunnuntai. Helmi nyy-lll-kyyy-tt-tt-iiiii Takea kuin viimeistä päivää. Sää on lämmin, joten avasin parvekkeen oven ilmanvaihdon toivossa. Shiba pariskunta marssi parvekkeelle ja minä istahdin koneelle tekemään hommiani. Kuulin kuivaharjoittelun ääniä parvekkeelta, mutta ujon shiba herran takia en noussut katsomaan, mitä parvekkeella tapahtui...kunnes havahduin järkyttävään shiban kiljuntaan. Juoksin parvekkeelle katsastamaan tilannetta ja nalkissahan siellä oltiin. Helmi huuti dramaattisesti rauhoittelustani huolimatta, joten minun oli pakko nostaa varovasti kaksikko sisälle ja sulkea parvekkeen ovi. Muutaman sekunnin päästä Helmin huuta vaimeni ininäksi ja pian se rauhoittui kokonaan. Koirat olivat nalkissa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen kummatkin asettuivat lattialle lepäämään autuas ilme kasvoillaan. Ensimmäisen astumisen kummitus oli siis karkoitettu nurkasta. Helmin aktiivisuus taso laski noin 150% ja nyt se makaili ja nukkui tyytyväisenä lattialla. Kaksikko vaikutti kovin uupuneelta ja ihmekkös tuo, olivathan ne leponsa ansainneet. Nyt odotammekin sitten, josko pariskunta olisi halukas yrittämään tänään vielä uudestaan. Helmi lähtee kotiin maanantai iltana ja käymme vierailemassa tyttöä vielä tiistaina ja mahdollisesti keskiviikkona. Toivokaamme että lopputulosta syntyy.