Kasvatustyömme johdosta saamme usein ihmisiltä kyselymyksiä siitä, millaista elämä on sen oman kippuran kanssa? Millainen se oma japanilainen on kotioloissa? Melko usein joudume myös kirjoittamaan vastauksia samaan aikaan rotumääritelmän luonnekuvausta lainaillen ja omia kokemuksiamme kertoen, sillä kaikki koiramme eivät toki ole mitä tyypillisimpiä rotunsa edustajia luonteeltaan. Akita narttumme Kami saattaa antaa hieman väärän kuvan rodun perusluonteesta lenkillä kulkiessaan ja rakastaessaan kaikkea vastaan tulevaa: "Oi ihminen, ihanaa!". Tämä tapa lienee tarttunut myös toiseen narttuumme Hitoon, joskin välillä tuntuu että neiti ei itsekkään tiedä mitä tekee ja miksi. Kami nyt vaan sattuu heiluttamaan häntäänsä tuolle rouvalle, taidanpa tehdä perässä kun se tuntuu olevan niin kovin hauskaa.
Urpo, turpo ja taukeista taukein kohtaavat ihmisen
Akitaa kuvaillaan usein ylvääksi koiraksi hillityllä ja rauhallisella luonteella. Akita on laumakeskeinen koira, jota voisi kuvailla sanoin "oman perheen koira". Vieraita kohtaan siis käyttäydytään usein pidättyvästi, tai jopa hieman epäluuloisesti (ilman aggressiivisuutta tietenkin). Myös shibaa pidetään oman perheen koirana, uskollisena ja tarkkaavaisena. Kuten akitalla, myös shibalta löytyy hyvin vahva ja melko dominoivakin luonne ja vieraita kohtaan saatetaan usein käyttäytyä välinpitämättömästi. Ovathan nämä japanilaiset viirusilmät aivan liian cool meille ihmisille.
No miten homma toimii meillä? Kun ihminen lähestyy laumaa ystävällisesti, ei hännän heilutuksesta tule loppua. Kaikki kolme kippuraa seisovat rivissä hymyissä suin odotellen omaa rapsutusvuoroansa! Kami, eli vanhin akitamme painaa korvat luimuun ja vääntää hymyn naamalleen. Häntäheiluu, sitten heiluu takapuoli ja pian heiluukin jo puoli koiraa. Eleet ovat enemmänkin mielisteleviä ja pyytäviä "rapsutathan minua?". Hito, eli laumamme toinen akita lähestyy myös ihmisiä pääasiallisesti iloisesti, mutta antaa aivan erilaisen vaikutelman. Korvat nousevat tiukasti pään päälle, ryhti suoristuu ja häntä alkaa vispaamaan malttamattomasti. Kun ihminen tulee kohti Hito saattaa heti aloittaa testaamisen. Se kokeilee hyppiä vasten ja komentaa ihmistä, vaikkakaan ei mitenkään aggressiivisesti tai hyökkäävästi. Jos rapsutus loppuu, huomiota haetaan taas hieman kokeilemalla ja "rikkomalla" asetettuja sääntöjä. Tilanteessa koira on hyvinkin varma itsestänsä ja omasta asemastaan tässä tilanteessa. No entäs sitten Take? Hiton tavoin pieni mies kerää ryhtinsä ja ottaa vastaan rapsutukset, onhan hän hemmetin magee jätkä. Samalla tavalla ihmistä testataan ja koetellaan. Kunnen kiinnostus lopahtaa. Ok olet rapsuttanut minua jo, nyt voit siirtyä eteenpäin, en tarvitse sinua enää yhtään mihinkään. Huomio saattaa nopeasti siirtyä johonkin uuteen ja paljon kiinnostavampaan.
Pääasiallisesti meillä siis suhtaudutaan aika avoimin mielin uusiin ihmisiin, eikä varsinaista epäilyksen vaihetta ole ollenkaan. Usein kiinnostus vaan saattaa loppua melko lyhyeen (Kaikilla muilla paitsi Kamilla). Eniten rotumääritelmän mukaista luonnetta siis voisi mielestäni vastata shibamme Take, joskin sekin on imenyt hieman tuota "yltiösosiaalisuuttaan" akita ystäviltänsä. Mutta mielummin näin päin! Usein joudumme vain esimerkiksi lenkillä korjailemaan ihmisille syntyvää käsitystä akita rodusta, sillä itse ainakin käsitämme ainakin Kamin käytöksen hieman rotumääritelmästä poikkeavaksi. Eipä tuo muuten haittaa, välillä sitä vain toivoisi etteivät neidit aloittaisi välittömästi "ilohyppelyään" kun joku ihminen edes hymyilee niitä päin.
"Hae pallo Hachi, hae pallo!"
Miellyttämisenhalu... Missä, tuokaa se minulle! Pääasiallisesti tätä edellä mainittua piirrettä ei ole havaittavissa akitalla.... eikä siis liioin meidänkään taloudessa. Shiba herramme Take on melko samaa maata ja motivointi voi ajoittain olla todella hankalaa. Kyse ei tosin ole siitä, etteivät koirat omaksuisi asioita, tajua niitä tai oppisi helposti. Akitat ja shiba tuppaavat usein vain miettimään että miksi minun pitäisi? Tietenkin koiran saa aika ajoittain innostettua ainakin hetkeksi mukaan johonkin uuteen ja ihanaan, mutta meillä kiinnostus lopahtaa hyvin nopeasti. Take ehkä pienoisena poikkeuksena, herra jaksaa tarpeeksi hyvien namien kanssa tulla rinnalle, seurata, istua, mennä maahan ja ottaa paikallaan makuun. Noutamisesta ei tietoakaan, kapulan perään saatetaan juosta, parhaimmillaan koira toteaa vauhdin huuman olevan niin ihana, että se juoksee jopa kapulan ohi kohti auringonlaskua kuin mikäkin satujen prinssi Rohkea.
Vaikka varsinaista mielyttämisenhalua ei löydy, ovat kippuramme korvaamattomia kavereita arjessamme. Akitan ja shiban luonteet kaikkine piirteineen tekevät niistä ainutlaatuiset ja itse koenkin näiden piirteiden tuovan enemmän vuorovaikutusta omistajan ja koiran suhteeseen. Vaikka koirat eivät pyöri omistajansa ympärillä pallo suussaan naamallaan aneleva ilme lelun heittämisestä, ne kiinnittävät omistajaansa suhteellisen paljon huomiota. Mikään ei ole ihanampaa, kuin kippuralauma, joka kömpii sohvalle kainaloosi nukkumaan. Akitan ja shiban omistaja saa tuntea olonsa erityiseksi joka ikinen päivä <3
Ulkona leikitään, kotona levätään
Otsikko kertoo kaiken. Akitasta ja shibasta saa mainion lenkkeilykaverin niin metsään kuin tielle, niin kesäksi kuin talveksikin ja niin lyhyelle kuin pitkällekkin lenkille. Akitat tulevat hyvin harvoin toimeen vieraiden koirien kanssa, varsinkin kun kyse on saman sukupuolen edustajista ja tämä pätee myös meidän koiriimme. Kummatkin tytöt pyrkivät tulokkaiden niskan päälle ja mikäli uusi tuttavuus tekee yhdenkin väärän liikkeen, se saa tuntea akitan vihan yllään. Haluan tässä nyt kuitenkin painottaa, että näissä tapauksissa kyse ei ole aggressiivisista ja mielenvikaisista koirista. Esimerkiksi lenkillä toiset koirat ohitetaan muitta mutkitta, mikäli ilmaan ei heitetä haasteen merkkejä. Usea akita saattaa harrastaa kuuluisaa "akita tuijotustansa", joihin vastapuolen ei niiden mielestä tule vastata (vaikka alitajuisesti usea akita tuntuu haluavan juurikin sitä). Akita on voimakastahtoinen ja usein dominoiva koira, joka tuntee oman arvonsa ja odottaa sen mukaista kohtelua (kermaperse).
Shibojen kanssa tämä asia jakaa selvästi koiria muutamaankin koulukuntaan. Oma urokseni on tosin hyvin akitan kaltainen näissä tilanteissä, mutta tajuaa kyllä kuolevaisuutensa viimeistään siinä vaiheessa kun vastaan tulee tanskandoggi (joka sekin usein tosin luulee olevansa chihua pienempi koira). Takelta löytyy leikkisyyttä ja terävyyttä jonkin verran enemmän kuin tytöiltä ja se kestää leikkiä aina siihen asti kun kaikki menee sen oman mielen mukaisesti. Pomotusta ja dominanssia tosin on havaittavissa ja suurin osa uroksista on pannassa.
Kotona koirat ovat kuin ihmismieli. Otetaan mukava asento, laitetaan silmät kiinni ja levätään! välillä syödään vähän luita ja ruokaa, juodaan vettä ja härpitään toista pienellä painileikillä, mutta ei sen kummempia. Omat koiramme ovat hyvin rauhallisia ja maltillisia kippuroita, jotka elävät hiljaista eloaan kerrostalossa. Shibojen kanssa toki tiedän poikkeuksia ja virtaa saattaa löytyä hieman enemmänkin, kuin mitä meillä. Shiba ja akita ovat juuri sopivat rodut meille.
Siinäpä pieni katsaus meidän perus arkeemme. Loppupelissä näiden koirien luonteesta, rotumääritelmän mukaisesta luonteesta ja kaikesta muusta voisi kirjoittaa ikuisuuksiin. Päätin kuitenkin kirjoittaa pääasiallisesti meidän omasta arjestamme pitääkseni tekstin siedettävän pituisena. Mikäli lukijoille nousee kysymyksiä asiaa koskien, saa olla vapaasti yhteyksissä! :)
.jpg)
