Akita ry:n talvipäivillä!

Lupasin aiemmin kirjoittaa tänne hieman matkastamme Latovainiolle Akita ry:n talvipäiville. Talvipäivät siis vietettiin 15.-17.3 Kuuman Kartanossa. Itse osallistuin tyttöjen kanssa tapahtumaan lauantaina ja sunnuntaina, jolloin varsinainen actioni tapahtui. Viikonlopun aikana pääsimme moikkaamaan konekarhua, kuuntelemaan hieman faktaa vetoharrastuksesta koiran kanssa ja kuuntelimme Kaisa Hilskan luennon jalostuksesta pienellä populaatiolla. Tämän lisäksi tietysti vietimme aikaa huippu hyvässä seurassa.

Matka alkoi lauantai aamuna noin kello 6 aikoihin, kun heräsin puhelimeni soittoääneen. Epäinhimmillinen aika soittaa, saati sitten vastata puhelimeen. "Moi, lähdin tulemaan!" mongersi selkeästi hetki sitten herännyt Sini, jonka kyydillä meidän oli määrä matkata talvipäiville. Juho on vieläkin Maltalla rilluttelemassa, joten sain hommata seurani meidän residenssin ulkopuolelta. Sini omistaa Hiton puolisiskon Sukin, sekä Hiton tytön Ranin, kummatkin kennel Vuorenvarman kasvatteja. Suuri kiitos Sinille tästä ilmoituksesta, eihän Varkauden ja Tampereen välillä ole kuin noin neljän tunnin väli, enkä saanut puhelun jälkeen enää unta. Noh, annettakoon tämä anteeksi, sillä nousin tästä huolimatta sängystä vasta kun herätyskelloni soi kello 9.00. Laahustin tarkistamaan edellisen illan aikana pakkaamani tavarat ja iskin vielä pöydältä kannettavani kassiin. 2000- luvun lapsi ei vietä viikonloppuakaan ilman konetta!

Kello 10.00 raahasin itseni, koirani ja tavarani pihalle, jotta voisin änkeytyä niiden ja kahden muun koiran, ihmisen ja hänen tavaroidensa kanssa autoon. Onneksi Siniltä auton pakkaaminen sujuu, joten olimme tiellä alta aikayksikön. Matka Latovainiolle saattoi alkaa! Noin miljoonan mutkan ja muutaman kerran harhaan ajon jälkeen (kaupassa käyntiä unohtamatta), löysimme itsemme Latovainiolta. Kun saavuimme, oli konekarhun kanssa testailu alkanut jo ja karhua haukkui punainen akita uros Roku (Candida's Name of the Game) paraikaa. Vaikka olisin halunnut jäädä seuraamaan tapahtumaa, oli meidän purettava auto ja koiramme huoneeseemme. Neljän akita neidin välinen sopu oli kestänyt jo legendaarisen pitkään, emmekä halunneet ajomatkalle ikävää päätöstä. Noh kamat kantoon ja menoksi! Majoituimme kahden hengen huoneeseen, johon pystytimme kaksi isoa metallista häkkiä ja yhden kevythäkin. Kami ja Hito saivat viettää aikaa ihan uudessa, jättimäisessä häkissä, jonka olin ostanut juurikin tällaisia tilanteita varten. Ja hyvinhän tuo toimi.

Halla sanoo HYI! (c) Riina Haapakallio

Kun olimme purkaneet tavarat, lähdimme seuraamaan testiä järkkäri kädessä. Pian huomasinkin istuvani pienessä ikkunoilla varustetussa teltassa aivan testipaikan reunalla. Vihreäsävyinen teltta maastoutui mainiosti valkoiseen lumikenttään! Sarjatuli alkakoon! Pääsin todistamaan Kamin seropi tytön Hallan konekarhu testiä, joka oli varsin mukavaa tytön arastelusta huolimatta. Eikä haukkuminen ihan mikään täydellinen katastrofi ollut. Seuraavana olikin sitten Suki, eli Sinin vanhempi punainen akita narttu ja meidän Hiton puolisisar. Suki on vallan mainio "pikku" tuhisija mustalla huumorilla maustettuna. Ja Sukihan sanoi että "Hus pois sinä rumanaama nalle!" Hieno tyttö. Aikaisemmin päivällä olimme nähneet Hiton pentuesisaren, valkoisen uroksen Cocon käyvän karhulla hieman erillaisin reaktioin. Coco pelkäsi selkeästi karhua ja siksipä jännitimme tulosta meidän tyttöjemme kanssa. Olihan niillä samoja piirteitä jonkin verran. Mutta ei, Suki haukkui karhua hienosti ja huolehti mammastaan hyvin. Sukin jälkeen olikin sitten minun ja Hiton vuoro. Iskin koiran liinaan ja kuuntelin ohjeet. "Odota merkkiä, vie koira jäljelle ja lähde kävelemään karhun "piilopaikkaa" kohti kireällä liinalla. Puolessavälissä löysää liina ja pysähdy". Tein työtä käskettyä. Hito painoi nenän maahan ja alkoi seurata hienosti jälkeä maasta, välillä hieman ilmasta. Kun karhu lähti liikkeelle piilostaan, tyttö hätkähti. Minun tehtäväni oli seistä hiljaa paikallani ottamatta kontaktia Hitoon. Aluksi tyttö pakitti hieman epävarmana, mutta sitten lähti moottori käyntiin! Ja Hitohan haukkui. Alun jälkeen tyttö ei pakittanut enää taakseni, ja seisoi minun ja karhun välissä alati. Karhulla ei ollut asiaa mamman luokse. Kun liina alkoi käydä liian kireäksi, käskettiin minun päästää liinasta irti. Hito hoiti homman kunnialla kotiin. Testin päätyttyä se sai kehut järjestäjiltä. Hiton hyvä tyyppi! Saimme mukaamme diblomin kokeen suorittamisesta ja marssin takaisin telttaan odottamaan toisen koirani Routan vuoroa. Routa on Irlannista tuotu uroksemme ja asustaa Espoossa toisen omistajansa luona. Siispä oli vain luonnollista, että Routa meni testiin hänen kanssaan

Suki näyttää karhulle suuntaa. (c) Riina Haapakallio

Noh, aina ei mene niin kuin Strömsössä. Routa kielsi moisen otuksen KOKONAAN. Sitä ei ollut olemassa, ei millään tasolla. Koiran ilmeen nähtyäni pystyin kuvittelemaan sen pään sisällön. "Oo Finnairin kone tähän aikaan aamusta taivaalla, jännää! Katoppas en oo merkannu tosta! Mikäs tässä päivää paistatellessa kun mikään ei häiritse!"... Noh kuolleita olisivat olleet, sekä koira että Merja. Mutta noh hölmö mikä hölmö ja pojan luonne on muuten aivan ihana. No testin aikana oli hyvä mahdollisuus ottaa pojasta muuten vaan kuvia. Ja komea poika onkin. Videopätkääkin taisimme saada, sekä Hiton että Routan testeistä ja kunhan saan pätkät käsiini, lisään ne tänne blogiin ihmisten katseltavaksi. Tällä hetkellä joudutte tyytymään kuviin. Testin jälkeen meillä oli ruokailu ja marssimme kaikki sisälle nauttimaan kotiruuasta. Joka oli muuten hyvää! Kun siirryimme ruokailuun, oli meillä aikaa myös vaihtaa muutama sana testaajan kanssa. Hän kertoi joskus nähneensä ihan uskomattoman suorituksen cavalierilta ja aivan pohjanoteerauksen pystykorvalta. Hän sanoi, että useimmilla koirilla reaktio karhua kohtaan tulee perimästä ja alitajunnasta, geenien mukana tulevasta käyttäytymismallista. En ole vielä ehtinyt perehtymään konekarhun perimmäiseen tarkoitukseen ja testin sielunelämään, mutta se on työnalla.

Ruokapöydässä pääsinkin sitten tiirailemaan osallistujien kokoonpanoa. Marttilan Katri lapsensa Vienon kanssa, Merja Ylhäinen Routan kanssa, Jenni Lehtinen yhdessä Kamin seropi pennun Säteen kanssa ja Sofia Kyrönperä kasvattimme ja sijoitusuroksemme Linuksen kanssa ja aikuisen akita narttunsa Eenan kanssa. Terhi Luukkonen oli myös mukana Hallan ja Sansan kanssa, kummatkin kasvattejamme. Päiväkävijöinä paikalle saapuivat myös Riku Rohkea kasvattimme Jinin kanssa ja Tuure Lamberg sijoituspoikamme Neon ja seropi kasvattimme Inun kanssa. Mikä sen mukavampaa kuin paljon tuttua porukkaa. Tässä välissä meillä oli myös pienimuotoinen koulutustilaisuus koskien vetoharrastusta koirien kanssa. Saimme infoa siitä, millaisia erilaisia muunnoksia vedosta oikeastaan on ja kuinka aloittaa harrastus. Pääsimme myös kokeilemaan valjaita ja hieman vedättämään kelkkaa koiriemme kanssa. Tämän jälkeen väsytti kumpaakin, koiraa ja omistajaa. Ehdimme ottaa myös kuvan kaikista päiville osallistuneista Jikinoista. Mahtavaa!

Jikinot! (c) Sini Piironen

Vetoinfon jälkeen meillä olikin vapaa-aikaa aina iltaruokaan asti. Vietimme aikaa katsellen kuvia ja jutellen sisätiloissa. Aika kului kuin siivillä. Pian olimme jo vuoteessa ja valmistauduimme uuteen päivään.

Sunnuntai alkoi yllättäen, nimittäin kolkutuksella oveen ja käskyllä aamupalalle. Vedin haalarin päälle ja lähdin kävelemään ruokalaan, jossa minua odottivatkin jo...Kaikki. Sini seurasi myöhemmin perässä. Miljoona kuppia kahvia ja muutama leipä ja olin elämäni kunnossa! Valmiina kohti Kaisa Hilskan luentoa. Kuten aijemmin sanoin, luennon aiheena oli jalostus pienellä populaatiolla. Tästä aiheesta ja luennosta ajattelin kirjoittaa erikseen, sillä se oli hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen ajatellen tämän rodun jalostusta. Luento oli kuitenkin mielenkiintoinen, ja siihen osallistuivat myös Pohjoisesta saapuneet Asta Meriläinen ja Sanna Korhonen lapsineen. Samalla Sanna toi tekemänsä akita-avaimenperät, joista mukaani tarttui kaksi kappaletta, kuva Saija Tenhusen Paavosta ja Jenkeissä asustavasta akitasta brindlestä Smokesta. Olen vallan tyytyväinen ostoksiini. No luennon jälkeen oli aika aloittaa vuosikokous. Kokous eteni mukavasti ja siististi ja saimme helposti kokoon hallituksen ja jalostustoimikunnan, joihin kumpaankin allekirjoittanut kuuluu nyttemmin. Mikäs siinä, aina valmiina! Kokouksen jälkeen olikin jo kiire lähteä kohti kotia, sillä Sinillä oli vielä ne alussa mainitut neljä tuntia Tampereen ja Varkauden välissä. Kiireellä pakaten ja matkaan!

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli todella mukava ja antoisa! Tuli naurettua ja juteltua vanhojen ja uusien tuttujen kanssa ja nähtyä niin omia kuin muidenkin kasvatteja. Ensi vuonna uudestaan. Suosittelen lämpimästi myös kaikille uusille naamoille osallistumista.

Routa (c) Sini Piironen

Routa (c) Sini Piironen

Routa (c) Sini Piironen

Sansa (c) Sini Piironen

Routa (c) Sini Piironen

 (c) Sini Piironen

(c) Sini Piironen