sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Sitä sun tätä

Juhoksut ovat pian ohi ja paluu normaaliin arkeen voi alkaa. Olen todella mielissäni saadessani Taken takaisin kotiin melkein kuukauden "lomailun" jälkeen. Take on kuitenkin korvaamaton osa perhettä. Ilmassa on ollut jonkinlaista "kaipuuta", sillä tytöt ovat tuntuneet vajoavan lapsenmieliseen hölmöilyyn ja leikkimiseen nyt kun Take ei ole arkea vauhdittamassa. Voi tytöt! Take on ollut todellisen perhetapaamisen äärellä Lopella ja onkin nyt varmaan enemmän kuin tyytyväinen päästessään taas prinssiksi valtakuntaansa. 
Taken mahdollinen morsmaikku on nyt tutkittu. Tulokset olivat hyvät! Odottelemme nyt vielä SKL:llän tuomiot ja katsastamme Taken ensi perjantaina. Tämän jälkeen lyömme suunnitelmat lukkoon. Ihanaa. Tutkimuksiin tulee samalla mukaan myös Taken sisko Tama, joka on mummoni koira. Tai no oikeastaan Tama on sijoituksessa niinkuin Takekin. Tama olisi tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta upealla Japanista tuodulla veteraanilla FIN & BALT & EST & LV& LT MVA EstW-07 Fusaaru Go Bousou Hakkensoulla, eli Kimmolla. Kimmo on upea vanhaherra, joka on varustettu A/A lonkilla, nollan polvilla ja kyynärillä sekä terveillä silmillä. Aikaisempaa jälkeläisnäyttöäkin on ja hyvin tuloksin! Vaikka kyse ei ole omasta yhdistelmästäni, on tämä yhdistelmä erittäin paljon omaan mieleeni ja toivon TODELLA että pentuja tulisi. Toiveenani oli ottaa yksi pentu itselleni ja sijoittaa se, mutta sopivaa kotia ei ole tullut vastaan. Saa nähdä miten käy.
Kami kaunokainen on loisto kunnossa, mutta kuvaajan puutteellisista kyvyistä johtuen kunnon kuvia ei oikein ole saatu aikaiseksi (kaikella rakkaudella Juhoa kohtaan!) :D Tässä kuitenkin hieman kuvasatoa!




Näimme myös eilen Hiton poikaa Unskia (Vuorenvarman Aikamies) ekaa kertaa! Poika on kovin äitinsä näköinen, vaikkakin herra hyöri ja pyöri tyttöjemme juoksujen takia. Pieni mies oli pää ihan pyörällä, raukkaparka :D Kuvia kokeilimme kovin ottaa, mutta valaisu ulkona oli tuohon aikaan jo kovin hämärä, joten anteeksi jo valmiiksi kuvien laatu!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti