keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Logoa kennelille?

Eli tuossa eräänä päivänä koulussa istuskellessani ja Illustratorilla leikkiessäni päätin kokeilla toteuttaa jo jonkin aikaa mielessäni pyörineen logo idean. Lopputulos onkin vieressä nähtävillä!
Itse pidän kovasti tästä versiosta, mutta mielipiteitä otetaan vastaan. Tarkoituksena oli siis tehdä logo, joka on ikään kuin karrikoitu ja ehkä jopa hieman kärjistetty kuva akitasta ja sen peruspiirteistä. Vielä on toki pyydettävä isännän ja samaan aikaan kennelimme toisen kasvattajan mielipide, mutta itse olen melko tyytyväinen tähän ideaan! Mitä sanoo hän?

2 kommenttia:

  1. Tää sanoo ainakin että ei muuta kuin tuumasta toimeen! Tai luonnoksesta viralliseksi logoksi kai tässä tapauksessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaan pitää toimia! Mietin kennelin nimen liittämistä kuvaan jollain tavalla, mutta onko siihen toisaalta tarvetta?

      Poista